Edelleen tahtoisimme pitää Kiinalaisten opinnoille tunnusmerkillisenä miltei yksinomaista äidinkielen viljelemistä. On kuvaavaa, että sama sana, Uen, merkitsee sekä kirjakieltä että sivistystä. Kun kielen kirjallinen käyttö pääsi sivistyksen varsinaiseksi sisällykseksi — kuinka surkea hengen köyhyyden tuntomerkki! —, niin ei ole ihme, että kiinankielestä lopulta saatiin niin monimutkainen hengentuote sekä yksityisiin ajatuksenilmaisuvälineisiin että lauserakenteeseenkin nähden.
Yleinen opinjano ja opetusvälineiden tarve antoivat aihetta kirjapainon keksimiseen, joka tapahtui samoihin aikoihin kuin tutkintojärjestelmäkin lopullisesti vakiintui. Kiinalaisessa kirjapainossa ei kuitenkaan käytetä irtokirjasimia, vaan jokaista kirjan sivua vastaa oma käsin kaiverrettu laattansa. Muut kiinalaiset keksinnöt, ruuti, kompassi, porsliini ja kullantekoyritykset, johtuvat enemmän aineellisista harrastuksista ja itsensäsäilytysvietistä.
Mitä sitten opetusmenetelmään tulee, niin maailmankuuluahan on kiinalaisten ulkoluku. Ulkolukua vastaava sana, Pei, antaa selvän kuvan opetustoimesta. Pei näet merkitsee selkää tai harteita. Kun nyt oppilas on huojuen suurella melulla hakannut päähänsä jonkun osan oppikirjasta, menee hän opettajan eteen ja kääntää selkänsä, Pei, häneen päin, jotta ei voisi varkain kurkistaa opettajan kirjaan, ja huutaa koneellisesti ulkoa, Pei, niin pitkän kappaleen kuin taitaa. Mihin 'Pei' pysähtyi, siitä lähtee hän omalla paikallaan juttua jatkamaan. Koulutyö on siis yksityistä luokkaopetusta. Vaikka ollaan samassa huoneessa ja aina käytetään 'kuorolukua', niin jokainen juoksee omaa latuaan vähääkään välittämättä naapurista.
Kun on tarpeellinen määrä opittu ulkoa klassillista tekstiä ja täten painettu lähtemättömästi elämäniäksi nuoriin mieliin kungfutselaiset siveyssäännöt, niin sitten on tullut aika ruveta tutkimaan mitä on opittu. Nyt on tullut opettajan aika ottaa puheenvuoro koulussansa. Hän selittää nyt noita ylen suppeita, paljon sisältäviä, eriskummallisia lauseparsia jokapäiväisellä kansankielellä. Nyt vasta, monien vuosien kuluttua, annetaan oppilaan tietää mitä hän on 'oppinut'. Tässä yhteydessä opetetaan häntä myöskin kokoamaan lauseiksi niitä yksityisiä merkkejä, joita hän on kirjoitellut, kalkkeerannut ja maalaillut ulkoluku-asteellansa.
Kolmas aste koulutyössä on omintakeinen lukeminen, ei kuitenkaan klassillisen kirjallisuuden, sillä sitä ei kukaan opettajatta lue, vaan tunnettujen kynänkäyttäjien kirjoitelmien, malliksi sopivien esseiden. Samalla koettaa oppilas parhaansa mukaan itse kyhätä yhä taidokkaampia kielinäytteitä, sekä sepitellä runoja. Myöskin historiaan hän syventyy nyt enemmän erikoisten oppikirjojen avulla.
Täten alkaa opiskelijamme olla valmis ottamaan osaa ensimmäiseen julkiseen tutkintoon. Mutta kylläpä siihen onkin aika, sillä hänestä on jo tullut täysi-ikäinen kansalainen.
Luodessamme jälkisilmäyksen oppilaamme taivaltamalle polulle, meidän täytyy todeta, että ilman okaita se ei ole ollut. Ei edes patukka ole antanut aina tarpeellista menestystä opintotyölle, vaan puolinaisen elämän uinailuun ja hedelmättömään, henkeäkuolettavaan jauhamiseen on paljon kallista aikaa tuhlattu. Ja itse nuo opetusasteet: ulkoluku, selittäminen ja sisäluku, ovat päinvastaisessa järjestyksessä kuin mitä länsimailla on opittu pitämään luonnonmukaisena.
Nyt on oppilaamme lukenut opettajan johdolla ulkoa ja sisältä, paitsi vallan alkeiskirjoja, kaikki kungfutselaiset 10 kaanonia s.o. Neljä Kirjaa, Viisi Kaanonia sekä Kunnioituksenkirjan. Sen lisäksi on oppilaamme lukenut eri aikojen tyylituotteita ja perehtynyt kansansa henkiseen elämään kungfutselaiselta kannalta kaikin puolin. Jotain hän tietää vastakkaisistakin mielipiteistä. Mutta ulkomaiden oloista hän ei tiedä mitään. Kän on siis valmis ottamaan osaa julkisiin tutkintoihin.
Ensimmäiseen tutkintoon on tilaisuus jokaisessa virallisessa pikku kaupungissa joka vuosi. Kussakin maakunnassa on erikoinen tutkija, joka kiertää kaikki maakunnan noin 80 hsien-kaupunkia vuosittain. Jokaisessa tällaisessa kaupungissa on sitäpaitsi hänen alaisensa virkamies, joka aika ajoin panee toimeen koetutkintoja valmistaakseen lukumiehiä varsinaista tutkintoa varten. Noin parisen tuhatta osanottajaa saapuu onneaan koettamaan. Vuorokauden ajaksi he hautautuvat tutkintoalueen pieniin hökkeleihin tekemään kukin parastaan. He ovat velvoitetut kirjoittamaan runopukuisen esityksen ja taitehikkaan suorasanaisen esseen, (Uen Džang. Siellä nyt hikoilevat parrattomat nuorukaiset ja harmaapartaiset vanhukset yhtaikaa kukin kopissaan. Kuka tietää, kuinka monta kertaa tuo ikämies jo on onneaan koettanut näissä kisoissa. Nyt tullaan työstä pois. Odotetaan jännityksellä hetkeä, jolloin nimemme ilmaantuu oppiarvon saaneiden onnellisten joukossa jollekin julkiselle seinälle.
Tällä välin on tutkija ankarassa työssä läpikäyden apulaistensa kanssa kaikki nuo kaksi tuhatta kilpakirjoitusta muutamassa päivässä. Jo julaistaan tutkinnon tulos. Vain parikymmentä miestä on saavuttanut voittopalkinnon s.o. noin 1 % kaikista kokeilijoista. Muut 99 sadasta painuvat hiljaa koteihinsa, toivoen parempaa onnea toisella kertaa. Hyväksytyt kilpailijat saavat nimen Siu Ts'ai, 'Lupaava kyky', jonka voi ylimalkaan katsoa vastaavan ylioppilaan asemaa länsimailla, vaikkakin epinsisällys on vallan toinen.