Syntyynsä nähden ovat nämä kolme uskontoa toisilleen sikäli sukua, ettei yksikään niistä alkuaan ollut uskontokaan, vaan jonkinlainen filosoofinen oppisuunta,[26] — niiden yhteys on alkanut vasta senjälkeenkuin ne muuttuivat uskonnoiksi. Yhtäläisyyttä näiden kolmen opetuksen kesken on myöskin siinä, että kukin niistä on joutunut mahdollisimman kauas alkuperäisestä opistaan, — usein suoranaiseen vastakohtaansa, juuri siihen, jota 'uskonnon perustaja' tahtoi paeta. Filosofiana oli taolaisuus syvällisintä, mutta uskontona se on joutunut kaikkein alhaisimmalle tasolle.
Metafyysilliseltä peruskatsomukseltaan oli alkuperäinen taolaisuus (Tao Džiao) materialismia, buddalaisuus (Fū Džiao) idealismia ja kungfutselaisuus agnostisismia. Taolaisuus kielsi henkimaailman muualla kuin aineen yhteydessä, mutta kaikki aineellinen olikin henkevöityä, hengen kannattamaa. Animismin ituja tapaamme jo Laotsen opissa Tao:sta, maailmankaikkeuden prinsiipistä. Tao on ikuinen, aineeton, kaikkialla oleva, luova, ylläpitävä ja järjestävä, kaiken olevaisen perusvoima. Kaikki on saanut alkunsa Tao:sta ja palaa siihen jälleen. Tao (tie) on myöskin siveysopin perustus, joten siihen sisältyy sekä 'puhdas' että 'käytöllinen' maailmanjärki. Taolaisuudessa on kaikki Tao:ssa. Tao, joka merkitsee myös puhetta, muistuttaa Johanneksen evankeliumin alussa käytettyä Sana (Logos)-käsitettä. Senvuoksi on taolaisuutta sanottu Panlogismiksi. Taolaisen siveysopin ydin on U Uei, "toimimatta vaikuttaminen", niinkuin Tao itsekin tekee.
Buddalaisuudelle alkuaan oli vain aineeton henkimaailma todellisuutta. Siitä huolimatta se edusti ateistista maailmankatsomusta. Pääpaino oli alkuaan tähän elämään kohdistuva, Buddalaisuus on kuitenkin muuttunut myöhemmin epäjumalankuvia innokkaimmin palvelevaksi ja niin sanoaksemme uskonnollisimmaksi, monijumalaisimmaksi ja pappisvaltaisimmaksi luostareineen, temppeleineen ja pyhiinvaelluksineen, ollen monessa suhteessa myöhemmälle taolaisuudelle esikuvana.
Kungfutselaisuus oli alkuaan vierovalla kannalla henkimaailmaan nähden, mutta sekin on omalla tavallaan tuonut uutta vettä uskonnon uomaan panemalla varsinaisesti alkuun sankarien palvonnan, joista ensimmäinen on Kungfutse. Esi-isien palvonta, koko uskomuksellisen elämän tärkein ilmiö, kulkee myöskin kungfutselaisuuden lipun alla.
On sanottu kungfutselaisuutta eetilliseksi, taolaisuutta fyysilliseksi ja buddalaisuutta metafyysilliseksi uskonto muodoksi. Kungfutselaisuus latelee vain loppumattoman sarjan toimintaohjeita, mietelauseita ja siveyssääntöjä tätä elämää varten, välittämättä vähääkään niin sanoaksemme sielun asioista, sikäli kuin on kysymyksessä elävien sielut, — vainajien sieluista kyllä huolta pidetään. Taolaisuus on tekemisissä pääasiallisesti ulkonaisen, näkyvän luomakunnan kanssa, jossa se kaikkialla havaitsee henkiolentoja. Buddalaisuus on oikeata sielu-uskoa sielunvaellusoppeineen, seitsenkertaisine taivaineen ja yhtä syvine helvetteineen.
Buddalaisuus on ainoa ulkoapäin tullut huomattavampi henkinen virtaus Kiinan pitkässä historiassa. Se onkin vaikuttanut valtavasti, ei vain taolaisuuteen ja kansanomaiseen uskomukselliseen elämään, vaan henkiseen elämään ylimalkaan, filosofiaan, runouteen ja taiteeseen. Sen mukana on tullut Intiasta kreikkalaista taidetta Kiinaan. Sen nopeaa leviämistä ajanlaskumme alussa ei vaikuttanut vain tarmokas suullinen ja kirjallinen käännytystyö, propaganda, vaan myöskin erinomainen sopivaisuus kiinalaisiin oloihin. Erittäinkin taolaisuus asketismeineen, kuolemattomuustoiveineen ja länteen viittaavine myytteineen oli valmistanut sille maaperää. Mutta myöskin kungfutselaiselle esi-isien palvonnalle buddalaisuus antoi uutta sisältöä sanomalla missä ja millaisissa oloissa esi-isät ovat. Buddalaisuus muuttui kuitenkin olemukseltaan Kiinassa yhtä paljon kuin se sai Kiinan omia henkisiä arvoja muuttumaan.
Kungfutselaisuus sai jalansijaa Kiinassa vain vähän aikaisemmin kuin buddalaisuus sinne tuli. Kungfutselaisuus on kasvanut kansallisella pohjalla maan vanhasta uskonnosta, jota se pääasiallisesti yhä vielä esi-isien palveluksineen on. Taolaisuus on sekin tulos vanhimmasta uskonnosta, vaikka sen siipien suojissa on etsinyt turvaa toinen aines, alkuperäinen kansanomainen uskonnollisuus taikuuksineen ja manauksineen, jotka Kungfutsen teoksissa eivät ole sanottavasti päässeet julkitulemaan. Kungfutselaisuus on sekä ennen mestaria että hänen jälkeensä, aina Ti Jao:sta alkaen, nämä 4000 vuotta, ollut sivistyneen, hallitsevan virkamiesluokan hengenelämän ilmausta. Buddalaisuus ja taolaisuus ovat suurimpia voittojaan saavuttaneet varsinaisen kansan keskuudessa.
Kaikki kolme uskontoa ovat monijumalaisia, polyteistisia; jokaisella on oma panteoninsa, jumalakokoelmansa, jota lakkaamatta lisätään. Jokaisella on myöskin oma ylimmäinen pappinsa tai paavinsa. Kungfutsen jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa — nyt jo 76:s —, Jen Šeng Kung, "Uhkuvan Viisauden Prinssi", on kungfutselaisuuden edustavin henkilö ja etuoikeutettu uhraaja Kungfutselle. Taolainen 'paavi' on kunnianimeltään T'ien Szï, 'Taivainen Opettaja', joka vihkii uudet jumaluusolennot ja on pätevin karkoittamaan kiusalliset pahat henget valtakunnasta. Buddalaisen 'pappisuskonnon', lainalaisuuden, päämies on Dalai-Lama, buddalaisuuden ylimmäinen pappi Tiibetin pääkaupungissa Lassassa.
Mikä näistä on valtion uskonto? Ei mikään ja jok'ikinen. On totta, että viimeinen hallitsijasuku suosi kungfutselaisuutta, ja useimmat muutkin dynastiat ovat olleet samalla kannalla, mutta kuitenkin on huomattava, että Kiinan keisari oli, ei ainoastaan kungfutselaisuuden ylimmäinen pappi, vaan myöskin taolaisuuden ja buddalaisuuden päämies. 'Taivaan Poika' oli yläpuolella kaikkien kolmen uskonnon päämiehen, joilla kaikilla puolestaan oli suuri arvoasema itse keisarillisessa hovissa.
Nämä kolme uskontoa ovat Kiinan henkisessä elämässä sulautuneet erottamattomasti yhteen. Tästä yhteensulautumisesta on tullut nykyinen Kiinan kansanomainen uskonto, joka ei ole kungfutselaisuutta, ei taolaisuutta eikä buddalaisuutta, vaan on näitä kaikkia, ja vielä paljon muutakin. Pahojen henkien pelko, niiden karkoittaminen ja pakeneminen, on saanut erikoisen ilmaisunsa Fung Šui (tuuli ja vesi)-järjestelmässä, jota on mainittu geomantia-nimellä. Siitä käy ilmi, miten pelkät fantasiakuvat, kun ne oikein syöpyvät kansan sieluun, tulevat paljon väkevimmiksi kuin itse todellisuus, kuten W. Grube sattuvasti huomauttaa. Fung Šui pitkäaikaisena, kroonillisena sairautena on jättänyt pahat jäljet kiinalaiseen kansansieluun. 'Tuulen ja veden' oppi on ollut pahimpia esteitä kiinalaisten kehitykselle.