Vanhinpana aikana olivat uhritoimitukset verrattain yksinkertaisia, mutta kolmannen (Džou) hallitsijasuvun aikana, jolloin muutenkin kehitys oli vilkasta, alkoivat uhritoimitukset saada yhä enemmän ulkonaista loistoa ja komeutta, jota lisäämään niihin liitettiin teatterimaista esitystä ja moni-ilmeistä liikehtimistä, jonkinlaista tanssia. Näytelmät näyttävät Kiinassakin olevan uskonnollista alkuperää.
Suhde esi-isiin näyttää olleen jotenkin sama kuin kuuliaisen pojan suhde elävään isäänsä. Kun esim. joku tärkeä tehtävä tai tapahtuma oli tulossa, niin siitä aina tehtiin esi-isille ilmoitus, samalla tietysti saattoi pyytää 'isän' apua tehtävän suoritukseen, ja 'isän' siunausta tärkeän tapahtuman johdosta. Pääasia oli jatkuva yhteys edesmenneiden kanssa. Omituinen tapa oli vanhassa Kiinassa vainajan edustaminen uhritilaisuudessa jonkun hänen omaisensa, pikku lapsen avulla. Tätä mainittiin samalla nimellä kuin kuollutta ruumista, Szï. Pukeutuneena vainajan pukuun otti tämä "vainajalapsi" uhrilahjat vastaan ja maistoi uhriksi tuotuja ruokia, jonka jälkeen ne vasta jaettiin uhraajien kesken ja lähetettiin siunaukseksi ystävillekin ja sukulaisille. Keisari lähetti osan esi-isille uhratusta lihasta valtakunnan suurimmille virkamiehille (Ta Fu). Kun Kungfutsea ei oikeusministerinä ollen kutsuttu Lu-valtion ruhtinaan toimittamaan esi-isien palvelemistilaisuuteen, ymmärsi Kungfutse asian niin, että häntä ei enää tahdottu käyttää ja jätti virkansa.
'Vainajalasta' käytettiin ainoastaan uhritilaisuuksissa ja niin suuri oli silloin hänen arvoasemansa esi-isäin edustajana, että jokaisen oli sille tehtävä kunniaa. Tavallisissa oloissa edusti esi-isiä heidän temppelissään varta vasten asetettu pieni taulu (Džu), jota neljännen (Ts'in) hallitsijasuvun aikana yksinomaan ja kaikissa tilaisuuksissa alettiin käyttää vainajan edustajana. Kun se siten tuli korvaamaan myös vainajalasta, niin se sai nimen Šen Džu eli Ling Pei 'hengen hallitsija' eli 'sielutaulu'. Vanhaan aikaan oli hallitsijoilla esi-isien temppeleissään seitsemän eri osastoa. Temppelin peräseinäinällä, pohjoisessa, oli kanta-isän paikka. Vasemmalla ja oikealla (itä- ja länsiseinustoilla) oli nuorimpien kuuden polven sielutaulut, kolme kummallakin puolella, vanhempi aina vasemmalla seinustalla. Kun nyt kuolema tuli taloon, niin asetettiin vainajan taulu isän paikalle esi-isien temppeliin. Siellä olevat kuusi polvea tulivat kukin yhtä polvea vanhemmiksi, ja siirrettiin sen mukaisesti askeleen eteenpäin. Vanhin näistä, jolle ei temppelissä ollut tilaa, siirrettiin sieltä pois erikoiseen säilytyshuoneeseen, T'iao. Kantaisä sen sijaan säilytti temppelissä aina paikkansa. Tästä järjestelmästä näkyy, että viimeksi kuolleet esi-isät ovat enimmän avun ja palveluksen tarpeessa. Vainajien ajatellaan vähitellen oppivan tulemaan toimeen omin neuvoin omassa maailmassaan. Temppelissä oleville tuotiin uhria kerran kuukaudessa, mutta ulkona oleville vain kerran kolmessa kuukaudessa. —
Vasalliruhtinailla oli viisi osastoa vainajain temppelissä, suurherttuoilla (Ta Fu) kolme, tavallisilla virkamiehillä vain yksi ja kansalla ei ollut edes erikoista esi-isien temppeliä, vaan he säilyttivät sielutaulujaan asuinhuoneissa. — Esi-isien palvonta on säilynyt suureksi osaksi jotenkin muuttumattomana tähän päivään asti.
Pari sanaa kiinalaisten vanhasta taikauskosta. Siinä huomaamme sekä ennustamista että manausta. Vaikkakin Taivas on varsinainen yksityisten ja koko valtakunnan onnen ohjaaja, palkitsija ja rankaisija, niin uskotaan sen rinnalla olevan vaikuttamassa salaperäisiä voimia, jotka ovat kaikkialla läsnä, milloin auttaen, milloin vastustaen. Tämä käsitys on ikivanha. Anivarhain tavataan ennustajia, Džan-ren eli U, joiden ammatti lienee joskus ollut perinnöllinenkin. Sekä yleisissä että yksityisissä, sekä uskonnollisissa että arkiaikaisissa asioissa kysyttiin näiltä neuvoa. Heidän oli valittava onnellinen päivä sodan alkamista, uhrin toimitusta, häätilaisuutta, talon rakentamisen alkamista y.m. samanlaisia tapauksia varten.
Ennustamisessa käytettiin kahta eri tapaa, Pu eli P'u ja Šzï. Edellisessä käytettiin kilpikonnan kuorta ennustusvälineenä. Se asetettiin tulen päälle, ja siihen syntyneiden halkeamien perustuksella sitten poppamies päätteli tulevia tapahtumia. Kilpikonna (Kue), lohikäärme (Lung), yksisarvinen (Ts'i Ling) ja feenikslintu (Fung Huang) olivat vanhan Kiinan neljä pyhää, yliluonnollisilla voimilla varustettua eläintä. Kilpikonnaa käytettiin ennustamiseen siitäkin syystä, että sen arveltiin saavuttavan jopa 3000 vuoden iän. Kilpikonnan selästä väitetään myöskin saadun ensimmäinen aihe kiinalaisiin kirjoitusmerkkeihin. — Szï-arvonnassa käytettiin erästä kasvia (pyörtänökärsämöä, Šzï, Achillea millefolium), jonka varsia ennemies lienee käsitellyt jollain salaperäisellä tavalla, niin että ne muodostivat jonkinlaisia Ennekirjan viivakuvioita, ja niille sitten juuri tästä teoksesta selitykset haettiin.
Unia nähtiin, uniin uskottiin ja erikoisia unien selittäjiä (Džan Mong) käytettiin. Laulujenkirjassa on esimerkkejä tällaisista esim. noin vuoden 800 tienoilta e.Kr. Džan Mong selittää unessa nähdyt karhut pojiksi ja käärmeet tyttäriksi, joita ruhtinaalle syntyy. Unien selitys on läheisesti liittynyt tähdistä lukemiseen, astrologiaan.
Pahojen voimien manaajista, käytetään samaa sanaa (U) kuin ennustajista, mutta manaustöitä tekivät myöskin naiset, vaikka he eivät esiintyneet ennustajina. Pahaa vaikutusta pelättiin erittäinkin kuolleesta lähtevän. Sen vuoksi oli keisareilla matkoilla ollessaan aina kaksi manausmiestä mukana, joista toisella oli kappale päärynäpuuta (T'ao), toisella ruoholuuta. Ajanlaskumme toiselta vuosisadalta on selitys, että pahat henkiolennot pelkäävät päärynäpuuta, ja että ruoholuudalla lakaistiin tuhoatuottavat vaikutukset pois. Samaa menetelmää käytetään vielä tänä päivänä. — Manausmiehiä manauslukuineen ja tansseineen käytettiin myöskin tautien poistajina ja sateen hankkijoina. — Erikoisesti on vielä mainittava Fang Hsiang, "neljän ilmansuunnan näkijä", jota käytettiin ruumissaaton etupäässä. Punaiseen ja mustaan pukeutuneena hän on heittänyt ylleen karhuntaljan, jossa on neljä keinotekoista metallisilmää osoitukseksi siitä, että hän näkee kaikki taivaan alla. Kun Fang Hsiang on saapunut merkillisessä asussaan kilpineen ja keihäineen haudalle, johon vainaja on kätketty, heiluttaa hän keihästään neljää pääilmansuuntaa kohden, karkoittaa ja manaa siten pahat voimat pois. Tämäkin tapa on osittain säilynyt. Ihmishahmoista, omituisesti puettua jumalankuvaa, kuljetetaan joskus vielä ruumis-saattueiden etupäässä (K'ai Lou Šen). — Auringonpimennykseen liittyy myöskin samanlaisia toimituksia. Vaikka ei löydykään erikoisia myyttejä auringonpimenemisestä, niin kuitenkin kerrotaan Seremoniakirjassa, että tällaisessa tapauksessa päristeltiin rumpuja ja muuta melua pidettiin, nähtävästi tarkoituksella karkoittaa aurinkoa nielevä otus pois epäinhimillisestä teostaan. Auringonpimenemistä ilmaiseva termi, Ōr-Szi', 'auringon syöminen', viittaa tähän käsitykseen.
Nykyisessä kansanuskonnossa ilmenee tämäntapaisia taikauskoisia käsityksiä suunnattoman paljon. Ja kuka takaa, ettei tätä laatua ollut myöskin vanhaan aikaan runsaasti, vaikka sitä ei merkitty muistiin, ja jos jotain olisi kirjoitetuksikin tullut, niin Kungfutsen koko olemus oli vastoin tällaista tarpeettomuutta, ja hän varmaan olisi karsinut teoksistaan taikauskoiset piirteet mahdollisimman vähiin, niinkuin koko hänen huomionsa ja harrastuksensa tähtäsivät muihin kuin uskonnollisiin suuntiin. Se, mitä sittenkin hänen teoksiinsa on pujahtanut uskomuksellisista oloista vanhassa Kiinassa, antaa aihetta otaksua paljon laajempaa alkuperäistä aineistoa tällä alalla. Kungfutse oli siveysopin ja siveellisen elämän uudistaja, moraalinen reformaattori, jolle uskomukselliset asiat olivat enemmän syrjäseikkoja.
Kungfutsen jälkeisenä aikana kehittyi vähitellen yksityisestä esi-isien palveluksesta julkinen sankarienpalvonta. Käsillä olevien lähteiden mukaan näyttää vanhimpana aikana tapahtuneen pari kertaa jonkun jumaluuden (Hou T'ou ja Hou Tsi) muuttumista ihmishahmoiseksi, niin että jumalan ominaisuudet ja koko olemus on sidottu johonkin ennen eläneeseen henkilöön, jolla on ollut erikoisia ansioita samalla alalla. Jumala on näin tullut jossain määrin elävämmäksi ja läheisemmäksi. Varsinainen sankarien palvonta alkaa kuitenkin vasta Kungfutsen jälkeen. Kungfutse itse on suuren personallisuutensa tähden sankareista ensimmäinen, jonka ansiot ovat runsain määrin tulleet koko kansan osaksi, joten hänestä on voinutkin tulla, ei vain kungfutselaisten, vaan koko Kiinan suurin ihanne, sankari ja jumala. Kungfutselaisuus uskontona on varsinaisesti Kungfutsen ja hänen hengenheimolaistensa palvontaa. Esi-isien, Taivaan ja Maan palvonta eivät ole, kuten olemme nähneet, erikoisesti Kungfutsen korostamia vielä vähemmän hänen herättämiään. Nykyinen kungfutselaisuus on siis luonnollinen tulos Kiinan vanhasta sivistyneiden hallitsevien piirien uskonnosta, lisättynä Kungfutsen ja hänen koulukuntansa merkkimiesten jumaloimisella.