Tärkein aihe ylläolevan lainauksen tekemiseen Historiakirjasta oli meille kuitenkin esi-isien temppelistä käytetty sana Tsung. Pē I:n piti järjestää juuri tämä Tsung, jonka olemme edellä sanoneet merkitsevän esi-isää, mutta joka tässä yhteydessä merkitsee nähtävästi esi-isien palvelusta tai esi-isien temppeliä, kuten kiinalaiset asian selittävät. Onkin hyvin luultavaa, että Tsung-sana on alkuaan merkinnyt esi-isien temppeliä; siihen viittaa merkissä oleva 'katto' eli huone. Tästä paikasta ei pitäisi olla vaikea löytää selitystä edellä olevaan 'kuuteen Tsung:iin'. Ne kuusi Tsung:ia, joille Šuen uhrasi Šang Ti:n jälkeen, olivat meidän nähdäksemme siis kuusi esi-isää. Mahdoton ei olisi myöskään alkukielen mukaan ajatus, että kuusi Tsung:ia olivat kuusi esi-isien temppeliä. Ja se juuri lieneekin oikea ajatus, sillä varhaisessa kielenkäytössä merkitsee konkreettinen sana usein abstraktisempaa käsitettä, eikä päinvastoin. Nyt muistamme, että keisarillisessa esi-isien temppelissä oli seitsemän osaa, eli 'temppeliä', kuten niitä oikeastaan sanottiin. Lou Tsung olivat ehkä siis keisarillisen sukutemppelin kuusi pyhäkköä, joista edellä on ollut puhe, ja joissa kussakin oli yksi esi-isä.
Mikä on luonnollisempaa, kuin ajatus, että Šuen palasi takaisin esi-isien temppeliin, jossa hän oli suostunut ottamaan osaa hallitukseen, palasi ilmoittamaan asiasta mieskohtaisesti esi-isille, uhreilla näiden suosiota ja apua saadakseen vastuunalaiseen toimeensa. Pitäisimme luultavana, että Jao:n esi-isät tulivat Šuen:in esi-isiksi, niinkuin hallituskin siirtyi Jao:lta Šuen:ille. Myöhemmin näyttää Šuen rakentaneen omille esi-isilleen temppelin, jolla on vähemmän vaativa nimi (1 Tsou). Sen jälkeen mainitaan Šuen:in esi-isien temppeliä nimellä Šen Tsung, esi-isävainajien temppeli.
Jos Lou Tsung olivat Jao:n kuusi esi-isää, hänen sukutemppelinsä kuudessa eri pyhäkössä, niin silloin oli Šang Ti, — se, jolle Šuen ensin uhrasi — temmppelin peräseinällä oleva 'ensimmäinen hallitsija', kanta-isä. Šang Ti oli temppelin parhaassa, seitsemännessä pyhäkössä, selvästi erotettu muista esi-isistä. Kuten edellisestä muistamme, muuttuivat esi-isät temppelissä aina nuoremmiksi mutta kanta-isä pysyi paikoillaan. Šang Ti saattoi siis jo Šuen:in aikana olla hyvinkin kaukainen esi-isä. Kun katselemme taruajan hallitsijoita, niin huomaamme niitä olevan seitsemän. Jos nämä olisivat olleet suoraan alenevassa polvessa samaa sukua kaikki, niin Fu Hsi olisi ollut 'ensimmäinen hallitsija', — Jao näet vielä eli Šuen:in uhria toimittaessa. Nyt on juuri Fu Hsi se henkilö, josta kiinalaiset laskevat kansallisuutensa ja sivistyksensä alkavan. On ehkä mahdollista, että asianomainen temppeli oli saanut Fu Hsi:n mukaan nimen Uen, joka viittaa sivistysharrastukseen.
Varhaisimpana aikana ei hallitus liene kulkenut kuitenkaan perintönä, ennen kuin Y Suuresta alkaen, jolloin (2205 e.Kr.) alkoi ensimmäinen hallitsijasuku. Mutta siitä huolimatta on luultavaa, että hallitsijat pitivät edeltäjiään jossain määrin esi-isien arvossa. Se on sitä ymmärrettävämpää, jos asianomainen hallitsija eläessään aina määräsi seuraajan itselleen, kuten Jao ja Šuen tekivät, sillä sen kautta hallitsija joutui aina lapsen asemaan edeltäjäänsä nähden ja samalla koko hallitsijasarjan jälkeläiseksi, jonka oli pidettävä huolta kaikista hallitsijavainajista.
Šang Ti olisi siis ollut 'ensimmäinen hallitsija', ruhtinas, jonka vaikutus ulottui ensi kerran yli keltaisen heimon, ja joka yleisesti tunnustettiin kansan hyväntekijäksi, olkoon tämä sitten ollut Fu Hsi tai joku muu. Sitä mukaa kuin hänen seuraajainsa arvo kasvoi, sai myöskin 'ensimmäinen hallitsija' siitä osansa, joten hänestä lopulta tuli, ei vain koko kansansa kaitsija, vaan myöskin kaikkien vainajien päämies, jopa koko maailmankaikkeuden ohjaaja. Tulemme näkemään miten Kungfutsen arvo on samalla tavoin säännöllisesti kasvanut yli kahden vuosituhannen ajan.
Eläviä ihmisiä pidetään Šang Ti:n arvoisina. Laulujenkirjassa esim. sanotaan: "Niinkauankuin In-hallitsijasuku ei ollut kadottanut kansanjoukkojen suosiota, olivat sen ruhtinaat Šang Ti:n vertaisia." (P'ei Šang Ti; vert. Suuri Oppi X, 5). Kun siis Šang-suvun myöhemmillä ruhtinoilla oli kansan suosio puolellaan, olivat he arvossa 'ensimmäisen hallitsijan' (Šang Ti) vertaisia. Kultainen Keskitie (Džung Jung)-nimisessä teoksessa sanoo Kungfutsen pojanpoika K'ung Dži' iso-isästään: 'Hän oli Taivaan vertainen (P'ei T'ien)'. Ellei Šang Ti:lla olisi inhimillistä alkuperää, niin tuollaiset lauseparret olisivat käsittämättömiä.
Šang Ti ei koskaan esiinny maailman luojana. Se olisi käsittämätöntä. Ihmiskohtalojen määrääjäksi entinen hallitsija kyllä hyvin sopii, hän, joka jo eläessään on määrännyt monen ihmisen kohtalon.
N. Söderblom huomauttaa,[29] että Šang Ti-nimitys on säilynyt hallitsijasukujen vaihdoksista huolimatta. Se olisi muka käsittämätöntä, jos Šang Ti olisi ollut hallitsija. Šang Ti-nimitys on kyllä säilynyt, mutta mainittu tutkija itse esittää[30] kuinka sen käyttö harvenemistaan harvenee myöhemmässä kirjallisuudessa. Niinpiankuin hallitusistuin tuli perinnölliseksi, oli kullekin hallitsijalle 'ensimmäinen hallitsija' se hänen esi-isistään, joka hallitushuoneen oli perustanut. Sen vuoksi ei ehkä mielellään käytetty Šang Ti-sanaa, vaan korvattiin se mieluummin T'ien-sanalla.
Merkittävä on myös tosiasia, että ainoastaan hallitsijat uhrasivat
Šang Ti:lle, niinkuin omalle esi-isälleen konsanaan.
Vanha kiinalainen perintätieto kertoo, että Jao rakensi temppelin Šang Ti:lle. Historiakirjan vanhimmissa osissa ei lähemmin mainita, toimitettiinko uhri Šang Ti:lle taivasalla vai temppelissä. Senjälkeen kuin Šuen oli tehnyt nuo kuuluisat uhritoimituksensa, matkusti hän valtakuntansa rajavuorille ja toimitti niillä uhrin Taivaalle ja vuorille ja virroille. Uhri Taivaalle on kuitenkin esitetty merkillisesti; ei ole Šang Ti- eikä T'ien-sanaa siinä käytetty, pelkkä Ts'ai (polttouhri) vain, mutta kiinalaiset selittävät sen merkitsevän uhria Taivaalle. Šuen:in uhri Šang Ti:lle oli Lei, jossa ei mikään viittaa siihen, että sen piti tapahtua taivasalla, kuten myöhemmin uhrit Taivaalle toimitettiin.