Han-hallitsijasuvun ensimmäinen keisari Kao Tsou (Liu Pang alkuperäiseltä nimeltään) matkusti hallituskautensa lähinnä viimeisenä vuonna (195 e.Kr.) etelästä päin Dž'y Fu:hun ja toimitti Kungfutselle täällä 'suuren eläinuhrin', T'ai Lao, johon kuului härkä, sika ja lammas. Sitäpaitsi hän nimitti silloisen K'ung-suvun päämiehen, joka oli yhdeksännen polven edustaja mestarin jälkeen, 'Kungfutsen uhripapiksi' tai uhrintoimittajaksi. — Nämä tiedonannot ovat todenperäisiä ja osoittavat, että jo noin 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ja noin 300 vuotta jälkeen Kungfutsen kuoleman, keisari itse asettuu Kungfutsen palvonnan etupäähän. Tästä ajasta alkaen kehittyy Kungfutsen palvonta säännöllisesti yhä suurempaan täydellisyyteen. Kansallisen mahtavuuden ja edistyksen aikoina kohoaa erikoisesti Kungfutsen arvovalta. Jokainen hallitsijasuku, vieläpä jokainen merkittävämpi keisari, kantaa kortensa tähän yhteiseen kekoon. Kungfutsen palvonnan historia on siis eräänlaista Kiinan sivistyshistoriaa, vieläpä mitä keskeisintä laatua. Siinä huomaa kansan elinhermon toimintaa.
Mahtavan Han-dynastian seuraavatkin hallitsijat tahtoivat luonnollisesti olla mukana korottamassa Kungfutsen ja hänen virallisten seuraajainsa arvovaltaa. Voimme siis päätellä, että pian täytyi Kungfutselle rakentaa oma temppeli — ellei sitä jo ollut olemassa. Paitsi sukulaisten toimittamaa uhripalvontaa, toimitettiin siinä myös uhreja koko valtakuntaa koskevien tapausten johdosta. Uhrin toimittajana oli joko keisari itse tai hänen määräämänsä. Kungfutsesta tuli siis sangen aikaisin koko valtakunnan suojelusjumala, jonka aseman hän on saanut pitää yli 2000 vuotta.
Itäisen Han-dynastian aikana (25-221 j.Kr.) käy kehitys samaan suuntaan. Suvun toinen keisari, buddalaisuuden maahan tuoja Ming Ti ('loistava hallitsija', 58-76), antaa hallituksensa toisena vuonna (59) määräyksen, että Kungfutselle on uhrattava kaikissa valtion kouluissa. Itse hän antoi hyvän esimerkin uhraamalla Viisaallemme — koiran. Tämä keisarillinen määräys on erittäin tärkeä ja kauaskantava. Kungfutse ei ole ainoastaan valtion suojelusjumala, vaan hän on myöskin kasvatustyön suojelija ja oikean opin ehdoton auktoriteetti. Tämän asemansa hän on saanut pitää lähes 1900 vuotta. — Vuonna 72, matkallaan valtakunnan itäosissa, toimitti sama keisari omassa persoonassaan suurenmoisen uhrin Kungfutselle Dž'y Fu:ssa. Hän järjesti samalla Kungfutsen 72 oppilaan sielutaulut ja uhrasi niille. Nämä Kungfutsen lähimmät oppilaat ovat siitä saakka säilyttäneet asemansa Kungfutsen seurassa. — Edellisen seuraaja hallitusistuimella, keisari Džang Ti (76-89), uhrasi hänkin täällä mieskohtaisesti Kungfutselle ja toimitti komean juhla-aterian 62:lle Kungfutsen miesperilliselle (vuonna 85). Hänen pojanpoikansa An Ti (107-126) kävi vuonna 123 Kungfutsea kumartamassa.
Tällaiset tiedonannot edellyttävät erikoisen temppelin olemassaoloa, vaikka sitä ei ole aikakirjoissa mainittu, ennenkuin vuodelta 152 kerrotaan, että komeasti puettu kunniavahti vartioi temppeliä sotamiehineen. Palkkiokseen hän sai 100 säkkiä riisiä. Kungfutsen temppeli käsitettiin siis kansallispyhätöksi, joka oli valtion suoranaisen valvonnan alaisena, ja jota valtion varoilla hoidettiin ja lakkaamatta kaunistettiin. Vuodesta 169 alkaen toimitettiin Kungfutselle samoja uhreja kuin 'Valtion Suojelushengille' ja 'Maanviljavuuden Suojelijoille'.
On helppo seurata Kungfutsen palvonnan kehitystä, sillä kiinalaiset historioitsijat ovat tarkoin merkinneet kaiken, mikä koskee Kungfutsea ja hänen kunnioitustaan.
On merkille pantava, että Kungfutsen kunnioitus ja palvonta kehittyi edelleen Han-dynastiaa seuraavana pitkänä ajanjaksona, kansalaissotien ja surkean epäjärjestyksen aikana (221-618). Milloin pyhättö tuli ryöstetyksi tai hävitetyksi, piti jokainen hallitus ensimmäisiin velvollisuuksiinsa kuuluvana sen uudelleen rakentamisen ja kaunistamisen. Samoin saivat Kungfutsen jälkeläiset lakkaamatta uusia armonosoituksia ja perinnöllisiä oikeuksia.
Vuodelta 445 mainitaan ensikerran, että Kungfutsen uhripalvonnan yhteydessä käytettiin musiikkia. Kiinalaiset oppineet olettavat kuitenkin yleisesti, että musiikkia viljeltiin jo Han-dynastian aikana Kungfutsen uhripalvonnassa. Tschepe huomauttaa, että se on hyvin mahdollista, koska kiinalaiset ammoisista ajoista ovat käyttäneet musiikkia kaikenlaisissa juhlatilaisuuksissa. Musiikki mainitaan erikoisesti tältä vuodelta sen vuoksi, että se nyt kenties tuli tarkemmin järjestetyksi ja määrätyksi. Kukaties Kungfutsen temppeleissä käytetty musiikki oli jäännöstä tuosta vanhasta, Kungfutsen aikuisesta musiikista, jolle omistetaan niin monia ihmetekoja. Se palautti ihmiset oikealle tielle, karkoitti himot sydämestä ja istutti jaloja hyveitä ihmisrintaan. Kungfutse itse piti musiikkia suuressa arvossa, hän teki pitkiä matkoja voidakseen kuulla sitä suurten mestarien esittävän, ja hän itse viljeli ja opetti sitä koko elämänsä ajan. On luonnollista, että Kungfutsea uhritilaisuuksissa kunnioitettiin laululla ja soitolla.
Valtakunnan ollessa jakautuneena kahtia, kiinalaisten ja tatarien kesken, 'Pohjoiseen ja Eteläiseen Dynastiaan' (420-589) ollaan kummallakin alueella yhtä innokkaita Kungfutsen palvojia. Vuonna 450 tapahtuu, että silloinen Pohjois-Kiinan tatarilainen hallitsija uhraa härän Kungfutselle Kiinan kansallispyhäkössä, joka vastikään on saatu entistään ehommaksi. Tämä hallitsija oli nimeltään Tai U (424-452); hän oli silloin Šan Tung:issa valioitusretkellä. — Vuonna 576 antaa tatarilainen Pohjois-Kiinan hallitsija Hou Diu ('jälkiherra' 565-577) julistuksen, että Kungfutselaisuus on oleva valtion uskonto ja virallinen opinmuoto hänen hallituspiirissään. Taolaisuudelta ja buddalaisuudelta hän kielsi jyrkästi esiintymisoikeuden valtakunnassaan. Tämä on ensimmäinen julistus lajiaan Kiinassa.
Huomasimme edellä, että keisari (Ming Ti), joka toi buddalaisuuden Kiinaan, oli samalla innokas Kungfutsen palvoja. Tämä ei ole mikään sattuma tai ainoalaatuinen tapaus Kiinan historiassa. Päinvastoin. Pakanauskonnot ovat hyvin ymmärrettävistä syistä usein sangen suvaitsevaisia toisiaan kohtaan, niiltä kun näet useimmiten puuttuu varmoja oppimuodostuksia; uskonnollisuus on näille vain epämääräistä kunnioituksen tunnetta ja, voisimme sanoa, riippuvaisuuden tunnetta, niinkuin Schleiermacher uskonnon määritteli. Missä ikänä kunnioituksen ja palvonnan esine löytyy, sitä palvotaan. Kungfutselaisuudessa on sentään varmoja käsitteitäkin; sen vuoksi se ei ole yleensä kuitenkaan ollut yhtä suvaitsevainen taolaisuutta ja buddalaisuutta kohtaan kuin nämä kungfutselaisuutta kohtaan. Kungfutselaiset temppelit ovat puhdistetut buddalaisista epäjumalankuvista, milloin niitä on sinne päässyt tunkeutumaan. Sen sijaan on Kungfutse buddalaisuudessa asetettu vakituisesti korkeinpaan onnen paikkaan, Läntiseen Taivaaseen (Si T'ien). Buddalaisuus ei ole milloinkaan asettunut vihamieliselle kannalle kungfutselaisuutta kohtaan, mutta kungfutselaisuuden nimessä on silloin tällöin vainottu buddalaisuutta. Niinpä esimerkiksi Pohjois-Kiinan tatarilainen Pe Uei ('pohjoinen' Uei eli Toba)-dynastia (386-532), huolimatta intomielisestä buddalaisuudestaan, kuitenkin osoitti suurta kunnioitusta Kungfutselle. Tämä kungfutselaisuuden historiallinen asema osoittaa sen etevämmyyttä toisten uskontojen rinnalla. Siitä huolimatta ovat Kiinan sivistyneet, jotka varsinaisesti edustavat kungfutselaisuutta, usein yhtä hartaita buddalaisia.
Kungfutselaisuuden etevämmyys toisten uskontojen rinnalla osoittautuu myöskin siinä, että Kiinan suurimpina kukoistuksen aikoina on aina erikoisesti korostettu Kungfutsen kunnioitusta. Niin oli Kiinan ensimmäisenä suuruuden aikana Han-dynastian hallitessa noin kaksisataa vuotta kummallakin puolen ajanlaskumme alkua. Sama on asiaintila Kiinan seuraavana suuruuden aikana Tang-dynastian hallitessa (618-907). Suvun ensimmäinen keisari, hallitsijanimeltään sama kuin Han-dynastian perustaja, Kao Tsu ('loistava alku; alkuperäiseltä nimeltään Li Yen), painoi raskaalla kädellä alas buddalaisuuden ylenmääräistä rehoitusta, joka noina edellisinä sekasorron aikoina oli valtaan päässyt. Hän ei kuitenkaan sen sijaan korottanut Kungfutsea, vaan tämän ihaileman Džou Kung:in, Lu-valtion perustajan, herttua Dzou:n. Keisari antoi julistuksen, että kaikissa valtakunnan kaupungeissa oli rakennettava temppeleitä hänelle, ja, missä niitä jo oli, entuudestaan ne piti kaunistaa uuteen kuntoon.