Keisari Džē Tsung (1086-1101) lahjoitti Kungfutsen sukutemppeliä varten lisää maa-alueita noin 2,500 hehtaaria. Tämän seuraaja Huei Tsung (1101-1125) on harras taolainen, mutta lisää runsaasti helmiä Kungfutsen kruunuun. Hän antaa kiinnittää Kungfutsen päähineeseen kaksitoista kuninkaallisten käyttämää tupsua, ja hänen vaatteisiinsa kaksitoista vertauskuvallista kuviota (embleemiä); hänen käsiinsä asetetaan ruhtinaallinen valtikka, kunniataulu, Džen Kuei, ja 24 keihästä pystytetään temppelin pääoven eteen. Täysin ruhtinaallinen hovi syntyy Kungfutsen sukutemppelin yhteyteen hoviherroineen ja kunniavahteineen. Pyhäkkö saa nykyisen nimensä Ta Dženg ('suuri täydellisyys').
Ei ole tarpeellista kuvailla yksityiskohtaisemmin Sung-dynastian kantamaa kunnioitusta Kungfutselle ja hänen suvulleen. Kungfutsen sukutemppeli ja hauta ovat yhtä lähellä kiinalaisten sydämiä kuin Europan ristiretkeilijöille Palestinan pyhät paikat samaan aikaan. Eivätkä vain keisarit osoita Kungfutselle kunnioitustaan. Koko maa on täynnä Kungfutsen ihailua ja ylistystä. Kungfutsen opetuksiin ja hänen toimittamaansa kirjallisuuteen syvennytään aivan uudella tavalla, klassillista kirjallisuutta tutkitaan ja tulkitaan intomielisesti. Tätä innostusta ei voi vähentää se seikka, että Pohjois-Kiina ja siellä olevat pyhät paikat joutuvat vieraiden raakalaisheimojen haltuun. Tähän aikaan, jolloin 'Uhkuvan Viisauden Prinssi' on 'Baabelin vankeudessa' Jangtse-virran eteläpuolella, elää täällä Hu Nan ja Kiang Si-maakunnissa Kiinan klassillisen kirjallisuuden suurin selittäjä Dzu Hsi (1130-1200) Koko aikakautta on vilkkaan Kungfutsen tutkimisen ja palvonnan vuoksi sanottu uus-kungfutselaisuuden ajaksi.
Mongoolilaisen Yen-dynastian (1280-1368) ajalta ei ole erikoisempaa mainittavana Kungfutsen palvonnan kehityksestä. Hallitsijasuvun perustaja Kublai Khān (Šzï Tsou, 'uuden maailman alku'), oli suvaitsevainen yleensä eri uskontoja kohtaan, mutta taikauskoista taolaisuutta hän piti vaarallisena ilmiönä ja määräsi sen kirjallisuuden hävitettäväksi, säästämällä kuitenkin peruskirjan, Tao Te Džing:in. Hänen suosionosoituksestaan Kungfutsen jälkeläisiä kohtaan on kerrottu edellä. Mongooliruhtinaat Kiinan hallitsijoina olivat yleensä suopeita Kiinan sivistystä ja Kungfutsea kohtaan, jolle annettiin mitä juhlallisin arvonimi.
Kotoinen Ming-dynastia (1368-1644), jonka kolmas keisari (Jung Lo') toimitti kuuluisan tietosanakirjan, 22,877-niteisen Jung Lo Ta Tien:in, oli niinikään kungfutselaisystävällinen. Kungfutse on jo niin kasvanut Kiinan henkiseen elämään, varsinkin Sung-dynastian aikana, että on mahdoton ajatella Kiinaa ilman Kungfutsea. Pari tapausta Kungfutsen palvonnasta tältä ajalta ansaitsee erikoisesti tulla mainituksi. Kun salama vuonna 1499 sytytti tuleen ja poltti poroksi Kiinan kansallispyhäkon, niin ei Lutherin vasarannaputukset Wittenberg'in linnankirkon ovella kahdeksaatoista vuotta myöhemmin järkyttäneet syvemmin Europan kansoja kuin tämä Taivaan vihan ilmaus Kiinan silloista 60:tta miljoonaa asukasta. Keisari Hung Drï (1488-1506) ymmärsi kunnianasiakseen saada tämän vaurion mahdollisimman pian korjatuksi. Neljässä vuodessa nousikin pyhäkkö entistään ehompana tuhkastansa, varustettuna kymmenellä jättiläiskivipylväällä, jotka lohikäärmekaiverruksineen yhä vielä kaunistavat pyhäkön päärakennuksen julkisivua. Mutta ikävä onnettomuus kohtasi temppeliä uudelleen muutamien vuosien kuluttua. Vuonna 1511 veivät rosvot pyhäköstä keisarilliset lahjoitukset ja muut kalleudet. Sen vuoksi antoi keisari Džen Te' (1506-1522) määräyksen, että Dž'y Fu:n kaupungin muureja oli laajennettava länteen päin niin paljon, että sen ulkopuolella tähän saakka sijainnut temppeli oli tuleva kaupungin muurien sisälle.
Mongoolikeisarin vuonna 1308 Kungfutselle antama kunnianimi
'Täydellisin, Viisain ja Oppinein Prinssi' muutettiin vuonna 1530
kuulumaan: Drï Šeng Hsien Szï: — 'Viisaista Parhain Entisaikojen
Opettaja', mikä on yhä vielä Kungfutsen kunnianimenä.
Kiinan viimeinen hallitsijasuku, mandžulainen Ts'in-dynastia (1644-1912) on yrittänyt, jos mahdollista, voittaa kaikki edeltäjänsä Kungfutsen kunnioittamisessa. Ei ainoastaan poliittinen viisaus, vaan myöskin todellinen sivistysharrastus on vienyt tämän vieraan suvun hallitsijoita kantamaan kortensa Kiinan yhteiseen kekoon. Tämän mahtavan hallitsijasuvun ensimmäinen keisari Šuen Drï muutti hallituksensa toisena vuonna Kungfutsen kunnianimen samaksi minkä mongoolit olivat hänelle antaneet, mutta erään seikkaperäisen selvityksen johdosta palautti sen jälleen (1658) Ming-dynastian aikana annettuun muotoon. Pian sen jälkeen teki sama keisari 10,000 punnan arvoisen lahjoituksen temppelin korjauksia varten. Pekingissä hän toimitti useampia uhreja Kungfutselle.
Suvun toinen keisari K'ang Hsi (1662-1723) on Kiinan suurimpia hallitsijoita, kuuluisan sanakirjan (K'ang Hsi Tzï Tien) toimittaja ja 'Pyhän Julistuksen' (Šeng Y) kirjoittaja. Vuonna 1670 hän toimitti uhrin Kungfutselle ja kävi tarkastamassa Kungfutsen temppeliä vuonna 1684. Kaikki mandžulaiset keisarit ovat osoittaneet yhtäläistä kunnioitusta Kungfutsea ja hänen jälkeläisiään kohtaan. Kun keisari astuu valtaistuimelle, käy hän itse kumartamassa Kungfutsen kuvan edessä Dz'y Fu:ssa, tai lähettää edustajansa sinne. Jos tulvat tai kuivuus tuottavat yleistä hätää, tai kulkutaudit ja muut onnettomuudet yllättävät kansaa tai keisarillista perhettä, niin ei milloinkaan unohdeta ilmoittaa siitä keisarillisen lähettilään kautta Kungfutselle apua pyytäen.
Seuraava keisari Jung Dženg (1723-1736) joutui ajattelemaan, eikö Kungfutsen esi-isiäkin olisi asetettava kunnioituksen esineiksi. Sung-dynastian aikana oli jo Kungfutsen isä korotettu palvottavien joukkoon nimellä Ts'i Šeng Kung ('Viisaan alkaja-prinssi'). Nyt päättelee Jung Dženg, että vielä ainakin neljä sukupolvea Kungfutsen esi-isiä on eristettävä muista kuolevaisista. Tämä tapahtuukin jo hänen hallituksensa ensimmäisenä vuonna. Kungfutsen viisi esi-isää suoraan ylenevässä sarjassa saa prinssin arvon kukin: Džao-Šeng, Y-Šeng, I-Šeng, Dz'ang Šeng ja Ts'i-Šeng: — 'Viisaan' (Kungfutsen) 'Alkoja, Kehittäjä, Jatkaja, Kirkastaja ja Avaaja'.
Seuraavana vuonna (1724) poltti salama toistamiseen Kiinan kansallispyhäkön Dž'y Fu:ssa. Keisari Jung Dženg sai mieluisen tehtävän sen uudelleenrakentamisessa. Kun pyhäkkö vihdoin kuusivuotisen ankaran työn jälkeen oli valmis (1730), lähetti keisari viisi poikaansa sen juhlalliseen avajaistilaisuuteen. Rakennustyössä käytettiin nyt ensikerran keisarillisia keltaisia tiilejä. Nykyinen Kungfutsen sukutemppeli on juuri tämä keisari Jung Dženg:in rakennuttama, ja se on siis lähes kaksisataa vuotta vanha. Jälkeenpäin on siihen tietysti tuotu yhtä ja toista koristusta lisäksi, koska on tullut tavaksi, että jokaisen keisarin tulee jättää joku merkittävä muisto pyhäkön kaunistamiseksi.
Mahtava keisari Ts'ien Lung (1736-1796) antoi (1744) määräyksen että kungfutselaiset temppelit ovat puhdistettavat buddalaisista papeista ja kuvista kautta koko valtakunnan. Sekä buddalaisuus että taolaisuus olivat hänen mielestään surkuteltavia harhaoppeja. Hän luopui kuitenkin aikeestaan rajoittaa niiden vaikutusvaltaa, arvellen, että se vain synnyttäisi lisää levottomuutta ja muuta pahaa. Huolimatta kunnioituksestaan Kungfutsea kohtaan hän piteli kovakouraisesti 'Uhkuvan Viisauden Prinssejä' samoin kuin taolaista 'paaviakin'.