Suuren Opin mukaan (III, 3) on ruhtinaan hyve Ren. Se on sana, jolle ei löytyne aivan tarkkaa vastinetta länsimaisissa kielissä. Kun ruhtinas on koko kansan kaikkien jäsenten ihanne, niin tulee hänen omistaa kaikki mahdolliset ihmisavut. Hänestä hajautuvat kuin prismasta kaikki kymmenen siveyssädettä. Ren-sanaa voisimme tulkita sanoilla: Ihmisyys, humaanisuus, hyveherkkyys, oikeamielinen rakkaus. Laulujenkirjan lainauksesta (III, 3) näkyy, kuinka ruhtinaan tulee kyetä asettumaan kaikkiin elämänasemiin ja niissä toteuttaa kullekin ominaisia avuja. Ren, kuninkaallinen hyve, on yksi viidestä perushyveestä, vieläpä niistä ensimmäinen.
Kun sosiaalisessa elämässä tehdään näin tarkka ero ihmisen ja ihmisen kesken, niin se on omansa synnyttämään kullekin asemalle ominaisia paheita. Kiinan historia puhuu liiankin selvästi, miten rajattoman vallan tunto on vienyt hallitsijoita epäinhimillisiin tekoihin. Senvuoksi muistakoon hallitsija olevansa vain ihminen ja osoittautukoon elämässään inhimilliseksi. Suuret virkamiehet, sekä vanhana että uutena aikana, ovat usein valtansa nojalla eronneet keskushallituksesta, tuottaneet tuhoisia kapinoita, julistaneet erinäisiä osia valtakunnassa itsenäisiksi ja monin tavoin toimineet itsekkään etunsa laskuun. Sen vuoksi on heille tärkeintä kunnioitus ja uskollisuus esivaltaa kohtaan.
Virkamiehen, valtion palvelijan ('ministerin') hyve on Laulujenkirjan lainauksen mukaan (III, 3) kunnioitus (Džing). Yleisemmin esitetään kuitenkin Džung, lainkuuliaisuus, lojaalisuus, virkamiehen hyveeksi. Tämä Džung merkitsee kokoonpanoltaan 'keskellä olevaa sydäntä', miestä, jonka sydän on paikallaan. Džung ilmaisee uskollisuutta esivaltaa kohtaan ja isänmaallista mielialaa, vastakohtana yksityisharrastuksille ja oman edun etsinnälle.
Kiinalaiset isät, itsevaltiutensa tuntien, ovat usein todellisia tyranneja kodissaan. Kohteliaassa puheessa käytetään puhutellun isästä tavallisimmin termiä: 'Kunnioitettava Ankaruus (Ling Jen)', tai 'Kunnioitettava Arvokkuus (Ling Tsuen)'. Senvuoksi on tärkeätä huomauttaa heille, etteivät tyystin unohtaisi rakkautta. Isän varsinainen hyve (III, 3) on Tz'ï, 'lempeys, sydämellisyys, tunteenomainen rakkaus' — sana, jota kohteliaassa puheessa käytetään äidistä. Kun isät ovat luonnostaan enemmän kovia, niin ei ole pelkoa, että tässä ilmeneisi hemmottelevan rakkauden vaaraa. Hallitsijasta käytetty Ren ilmaisee, ettei hänen rakkautensa saa olla tunteiden, vaan järjen ohjaama.
Pojan hyve on Hsiao. Tämä on kiinan tärkeimpiä sanoja, kansallishyveiden harjoituksessa ehkä enimmän viljelty käsite, sama kuin raamatullisen neljännen käskyn sisällys. Hsiao on yhdistys merkeistä Lao ja Tzï; ylempi osa, Lao, on 'kunnianarvoisa, vanha' merkitykseltään. 'Poika, lapsi (Tzï) kunnianarvoisen vanhuksen jalkain juuressa', sen voi lukea merkin rakenteesta. Muuta merkitystä sillä ei olekaan kuin lapsenkunnioitus vanhempiaan — myöskin äitiä — kohtaan. Asia on tietysti sen arvoinen, että se on tarvinnut oman terminsä.
Kymmenes kungfutselaisista peruskirjoista, "Kunnioituksenkirja" (Hsiao Džing) kehittelee monipuolisesti oppia "Pyhä Julistus" koskettelee myöskin Hsiao-käsitettä. Siinä sanotaan m.m.: Vanhempien kunnioitus on oikeana oppina selviö taivaassa ja maassa; ihmiselämässä se on kaikkien hyveiden perustus ja juuri. Varsinainen vanhempien kunnioitus sisältää kaksi puolta: vanhempien mielen ilahduttamista ja huolenpitoa heidän ruumiillisesta hyvinvoinnistaan. Vanhemmat ovat kuin aurinko; niinkuin se keväällä synnyttää elämää ja syksyllä antaa sen sammua, niin on vanhemmillakin oikeus määrätä lastensa elämästä ja kuolemasta. Heidän tekonsa ovat yläpuolella lasten arvostelun. Hsiao Tao (Hsiao:n tie, oppi) vaatii pojalta koko ikänsä 'sokeaa' kuuliaisuutta isäänsä ja, tämän kuoltua, vanhempaa veljeään kohtaan. Eikä tämä kuuliaisuus ja kunnioitus kohdistu vain elävään isään tai veljeen, vaan myöskin kuolleisiin esi-isiin.
Riittäköön tämä Hsiao:sta. Vanhemman ja nuoremman veljen hyveitä ilmaisevat 'veljiä' merkitsevät sanat Hsiung ja Ti; niitä käytetään sekä verbeinä että substantiiveina. Jälkimmäinen kuitenkin äännetään T'i ilmaistessaan nuoremman veljen hyveellistä toimintaa. Hsiung vaatii vanhemmalta veljeltä sävyisyyttä, Ti nuoremmalta kuuliaisuutta, — suhde muistuttaen siis paljon isän ja pojan suhdetta. Kungfutsen Keskusteluissa (Luen Y) sanotaan: Poika käyttäytyköön kotona niinkuin Hsiao, ulkona niinkuin T'i vaatii: Ru' tsē Hsiao, ts'u' tsē Ti.
Miehen ja vaimon suhde sisältää samanlaisen hallitsemisen ja alistuvaisuuden piirteen kuin Hsiao. Teoria ei vaadi mieheltä ei rakkautta, ei hellyyttä, ei uskollisuutta, vaan ainoastaan kylmää oikeudenmukaisuutta. Vaimon hyve taas on myöntyväisyys ja kiintymys, eikä ainoastaan elävää, vaan kuolluttakin miestänsä kohtaan. Erittäin ansiokkaana pidetään elämänikuista leskeyttä miehen kuoltua. Tällaisille 'kunniallisille leskille' rakennetaan usein muistoksi komeita kivisiä kunniaportteja. Keisarien jalkavaimo on lähetetty herransa kuoltua palvelemaan tätä toisessa maailmassa.
Naisen aseman suuri alemmuus miehen rinnalla tulee ilmi myöskin moniavioisuudessa. Yksiavioisuus on näet enemmän välttämätön paha kuin tavoiteltava hyvä. Mies saa ottaa niin monta vaimoa kuin hän jaksaa elättää. Käytännössä on yksiavioisuus yleisintä ankaran olemassaolontaistelun vuoksi. Rikkailla ja korkeilla virkamiehillä on yleensä useampia vaimoja, joista kuitenkin vain yksi on varsinainen, virallinen puoliso. Haaremi on jumalan siunauksen merkki. Yksiavioisuudenkin kannalla sanoo teoria, että jos vaimo kuolee, voi saada uuden, mutta jos veli tai isä kuolee, on sitä mahdoton korvata. Senvuoksi liittyköön ihminen ikipäivikseen enemmän omaan sukuunsa kuin vaimoonsa!
Ystävyyssuhteessa on uskollisuus, Hsin, pääasia. Ystävän uskollisuus ei ole samaa kuin virkamiehen lojaalisuus. Jälkimmäisessä piti olla sydän paikallaan; ystävän uskollisuudessa luotetaan sanoihin, 'miehen sanoihin'. Luotettavuus, sanansapitäminen ja uskollisuus — siinä läheisemmän ja kaukaisemman ystävyyden tunnus. Hsin on viimeinen viidestä perushyveestä, kuten ruhtinaan hyve, Ren, oli ensimmäinen. Hsin merkitsee sitäpaitsi kirjettä, sanomaa ja sopimusta, siis kirjoitetunkin sanan luotettavuutta.