P'an Keng, 1401-1373, 'sukujentutkija', muutti pääkaupungin Keltaisen virran pohjoispuolelta sen eteläpuolelle, paikkakunnalle, jonka nimi oli In (Jen Szï Hsien, Ho Nan Fu, Ho Nan); siitä tälle hallitsijasuvulle nimi In, 'voittoisa'. Historiakirja kertoo laajasti tästä muutosta, vaikka se ei mainitse mitään yli kolmensadan vuoden ajalta T'ai Džia:n jälkeen.
U Ting, 1324-1265, 'sotilashenkilö', kävi tiettävästi ensimmäisenä taisteluita tatarien kanssa, v. 1292 e.Kr.
Džou Hsin, 1154-1122, 'kiusallinen satulanauha', mainitaan tavallisesti pelkällä Džou-nimellä, suvun viimeinen ja kelvottomin hallitsija, vieläkin kuuluisampi rikoksistaan kuin edellisen dynastian viimeinen hallitsija Džie Kuei. Džou:n tunnettu jalkavaimo oli Tā Džï.
Missä oli Šang-dynastian pääkaupunki? Siihen ei ole helppo vastata. Dž'eng T'ang perusti sen paikkakunnalle, jonka nimi oli Po'; mutta siitä ei olla täysin varmoja oliko se itä- vai länsiosassa Ho Nan-maakuntaa. Historiakirja näyttäisi viittaavan siihen, että Po oli sama kuin In, johon P'an Keng lopulta tuli. Luultavampaa on kuitenkin että Po oli Kuei Tē Fu:n alueella maakunnan itärajalla, ei kaukana Šuen:in hallituspaikasta Jang Ksia:sta (T'ai K'ang). An Huei:n puolella on täällä Po-niminen piirikunta, Po Džou. Tänne on T'ang:in kotipaikalta, (Šang Džou, Šen Si) pitkä harppaus, vaikka nämä kaupungit ovatkin samalla leveysasteella (33° 50'). Tämän jälkeen oli hallitus ainakin kolmessa paikassa (Hsiao, Hsiang, Keng)[85] ennenkuin se joutui Jen Szï Hsien:iin Ho Nan Fu:n lähellä. Täydellä syyllä on huomautettu, että pääkaupungin lakkaamaton muutteleminen ei osoita Šang-suvun kovinkaan lujaa valta-asemaa.
II. Tosihistoriallinen alkuaika.
Vasallivaltioiden kukoistusaika ja henkisten harrastusten nousuaika, n. 900 vuotta.
Džou-dynastia.
1122-255 e.Kr.; 867 vuotta; 34 hallitsijaa.
U Uang, 1122-1115, 'sotaisa kuningas', klassillisen kirjallisuuden ihanteita, samoin kuin hänen veljensä Džou Kung (Džou:n herttua) ja isänsä Uen Uang, 'kirjallisuuskuningas', Ennekirjan ensimmäisten mietiskelyjen kirjoittaja. Nämä kolme ovat Kungfutsen erikoisesti ylistämiä, ja näiden työtä hän sanoo jatkavansa. 'Sotaisa kuningas' on saanut nimensä siitä, että hän asevoimalla kukisti edellisen hallitsijasuvun viimeisen kuninkaan (Džou Hsin) ja otti hallitusohjat omiin käsiinsä. Historiakirja kertoo, kuinka hän juhlallisessa puheessaan (Ho Nan Fu, Ho Nan; vanha nimi Mong Dzing) pitää tekoaan taivaan määräyksenä. Tämäkin suku johdetaan yhtä kaukaa kuin edellinen. Kanta-isän olisi pitänyt olla Šuen:in maanviljelysministeri Ts'i (hyljätty), joka sai maa-alueen T'ai, Šen Si-maakunnan länsiosassa (nykyinen Fu Fung Hsien, Fung Hsiang Fu), Keltaisen virran sivuhaaran (Uei) varrella. Vuonna 1326 e.Kr. ilmaantuu eräs henkilö nimeltään T'an Fu, väittäen olevansa Ts'i:n jälkeläisiä, perustaa pikku valtion Džou ('täydellinen') näille maille, T'si ('vuoripolku')-nimisen vuoren läheisyyteen. Tämä T'an Fu oli U Uangòn iso-isän isä. Heidän sukunimensä oli Dži. — Olemme nähneet, että kolme ensimmäistä hallitsijasukua on tullut Šen Si-maakunnasta. Tulemme vielä näkemään, että sieltä tulee neljäs ja viideskin. Kansan saadessa rajavartioina puuolustaa maatansa alituiseen hyökkäileviä raakalaislaumoja vastaan säilyi sen siveellinen ryhti ja ruumiillinen voima täällä paremmin kuin vaarattomilla ja viljavilla lakeuksilla. — Historiakirjassa oli alkuaan 38 asiakirjaa tämän suvun ajalta vuoteen 627 e.Kr. Niistä on säilynyt 30, joista Legge'n mukaan 20:n todistuskelpoisuus on täysin pätevä. Kahden ensimmäisen hallitsijasuvun ajalta yhteensä ei ole muistiinpanoja puoltakaan tästä määrästä. Niiden 45:stä hallitsijasta on Historiakirjassa mainittu vain yhdeksän. Mihin sitten perustuu tiedot näistä muista hallitsijoista? Historioitsija Szï-Ma Ts'ien n. v. 109 e.Kr. mainitsee vain nimeltä useimmat kahden ensimmäisen dynastian hallitsijat. Tärkeimpänä lähteenä pitävät kiinalaiset vuonna 280 j.Kr. löytynyttä bambulaattojen kokoelmaa, jossa on aikajärjestyksessä esitetty Kiinan hallitsijat Huang Ti:sta alkaen Džou-suvun loppuun (2697-296 e.Kr. noin 2,400 vuoden ajalta). Tämä kokoelma löytyi Uei-valtion Hsiang-nimisen kuninkaan (kuollut 296 e.Kr.) haudasta. Kokoelma mainitaan nimellä Džu Šu, Bambuaikakirja. Monet tutkijat kuitenkin epäilevät sen pätevyyttä. Vain kaksi viittausta on vanhemmassa klassillisessa kirjallisuudessa kyseessäolevan ajan pituuteen nähden. Kevättä ja Syksyä teoksen selittäjä Tso Ts'iu Ming mainitsee että Šang-suku hallitsi 600 vuotta. Mongtse mainitsee ylimalkaisesti että Jao:sta ja Suen:ista T'ang:iin (ihanneaika ja 1:nen dynastia) on yli 500 vuotta; T'ang:ista Uen Uang:iin (Šang-dynastian aika) yli 500 vuotta; ja Uen Uang:ista Kungfutseen yli 500 vuotta. Kungfutsen historiateos Kevättä ja Syksyä alkaa vuodesta 722 e.Kr. Auringonpimennykset vuosilta 719 ja 775 ovat varmoja tukikohtia. Näiden perustuksella voidaan mennä täydellä varmuudella vuoteen 827, toisten mukaan vuoteen 841 e.Kr.[86] — Englantilaiset tutkijat (Legge y.m.) ovat taipuvaisia antamaan Historiakirjan todistuksille varhaisemmilta ajoilta monin kohdin ehdottoman sitovuuden. Saksalaiset sitävastoin (Faber, Richthofen, Hermann) lausuvat jyrkästi, että Kiinan historia alkaa varsinaisesti vasta Džou-dynastian alusta. Hermann'in mukaan alkaa nyt vasta pronssikausi. Tähtitieteen, kielitieteen ja arkeologian avulla ei ole voitu päästä Kiinan vanhaan aikaan varmuudella Džou-dynastiaa pitemmälle. — On totta Richthofen'in huomautuksessa, että Historiakirjan mukaan kiinalaiset jo ammoisina aikoina tiesivät paljon sellaista, mistä he olivat myöhemmin tietämättömiä. Myöntäen, että Historiakirjaan on tullut vielä ehkä Kungfutsenkin hyvässä tarkoituksessa tekemiä värityksiä, voidaan kuitenkin ajatella, että kiinalaiset saattoivat kadottaa jotakin jo ammoin omistamaansa. Sehän ei ole harvinaista, ei yksityisten eikä kansojen elämässä. Esimerkkinä Kiinaan nähden voi mainita nestoriolaisen kristillisyyden, jonka koko olemassaolo oli unohtunut, kunnes vuonna 1625 löydettiin Si An Fu:n läheltä Šen Si:stä tuo merkillinen 1780 kirjoitusmerkkiä sisältävä, vuonna 781 pystytetty kivi, jota nyt säilytetään New Yorkissa. Samoilta seuduilta on löydetty rahaa noin vuodelta 200 e.Kr. Tarvittaisiin vain, että jonkun onnellisen sattuman kautta vielä paljon vanhempia muistomerkkejä tavattaisiin. Toisena esimerkkinä ihmisten ja kansojen kadottamiskyvystä voi mainita, että naisten asema oli Kiinassa Kristuksen syntymän aikoihin parempi kuin koskaan sen jälkeen. Olisiko niin mahdotonta että koko kansa olisi noina levottomina pitkinä vuosisatoina, kahden ensimmäisen hallitsijasuvun aikana, mennyt kehityksessään alaspäin. Tiedämmehän kuinka Ensimmäinen Keisari (n. 200 e.Kr.) oli hävittämäisillään paljon syvällisemmän sivistyksen kuin Jao:n ja Suen:in aikana olikaan. Ja tama mies oli kiinalainen. Mitä saattoivatkaan sitten vieraat raakalaislaumat tehdä, raakalaislaumat, joita vastaan epätoivoisesti taistellessa täytyi lakkaamatta pääkaupunkiakin muuttaa, vieläpä niinkin myöhään sen tultua täysin ryöstetyksi kuin vuonna 770 e.Kr. Kiinan suuri muuri, jonka suurin osa on syntynyt ennen ensimmäistä Keisaria ja jokaisen kaupungin vanhat varustukset puhuvat epätoivoisesta sivistysaarteiston puolustamisesta. Ja vielä: Olisivatko pelkät mielikuvituksen luomat henkilöt voineet vaikuttaa niin valtavasti Kiinan kansaan kuin Historiakirjan sankarit: Jao, Šuen, Y ja T'ang; Uen, U ja Džou Kung? Edelleen: Jos olisi kysymys muutamasta vuosisadasta, niin silloin ei kadottaminen olisi voinut olla niin täydellistä, mutta kun on kysymys kokonaisesta vuosituhannesta, niin siinä saattoi hukkua paljonkin ajan virtaan. Levoton Keltainen virta, 'Kiinan suru', teki vielä tuhotöitään. Olemme siis taipuvaisia ajattelemaan, että kahden ensimmäisen hallitsijasuvun aikana Kiinan kehitys meni pääasiassa alaspäin. — Mitä tulee Džou-dynastian aikaan, sen valtiollisiin ja henkisiin taisteluihin, niin niistä on tehty selkoa Kungfutsen elämäkerran yhteydessä. Tänä läänityslaitoksen kukoistusaikana on keskushallitus niin heikko, ettei ole syytä kuninkaita tässä mainita. — Suuri Y, nähtävästi jo Šuen:in hallituskauden lopulla, jakoi maan yhdeksään maakuntaan. Suen'istä kerrotaan että hän jakoi maan kahteentoista maakuntaan. Tämä saattoi tapahtua Y:n jaoituksen jälkeen, vaikka se ei käy täysin ilmi Historiakirjasta. Kahden hallitsijasuvun aikana ei tässä kohden tapahdu muutoksia. Džou-dynastian aikana jakautui maa miltei lukemattomiin pikku ruhtinaskuntiin. — Jao:n aikana oli maanomistus järjestetty siten, että pääkaupungin ympärillä oli etenevässä kehässä viisi toisensa sulkevaa neliöpiiriä, kunkin piirin leveys noin 150 km. Koko valtakunnan läpimitta oli siis noin 1500 km. Näiden kehien nimet olivat 1) Tien Fu', 'kuninkaanpelto'; 2) Hou Fu', 'ylhäisön alue'; 3) Sui Fu', 'rauhoitettu alue', opetuslaitosta ja isänmaanpuolustusta varten; 4) Jao Fu', 'puutteellisten alue', alkuasukasten ja rikollisten alue; 5) Huang Fu', 'villien' heimojen ja 'villiintyneiden' alue.[87] Šsang-dynastian ajalta esitetään seuraava maan jako. Yhdeksän maa-aluetta, kukin 6 hehtaarin alaa (100 mou:ta) oli annettu kahdeksalle perheelle. Kukin perhe sai viljellä yhden palstan omaan laskuunsa, mutta keskimmäinen maa-alue oli viljeltävä yhteisin voimin ja sen tulot annettava hallitukselle veroina. Kiinalaiset kirjoitusmerkit dzing, 'lähde', 'kaivo', ja t'ien, 'pelto', kuvaavat tätä 'isojakoa'. Kun tästä ei mainita vanhimmissa kiinalaisissa sanakirjoissa, niin tohtori Hermann väittää, että tämä esitys on pelkkää kielitieteellistä rakentelua, ja hän huomauttaa vain, että kehitys maanomistukseen nähden on Kiinassa ollut suuressa määrin samankaltaista kuin Europassa. Ajatus, että kaikki maa olisi oikeudellisesti kuulunut hallitsijalle, ei näytä saavan riittävää tukea. Džou-dynastian perustajan (U Uang) sanotaan antaneen 1800 eri maa-aluetta sotapäälliköilleen ja suosikeilleen, jotka jäivät jonkinlaiseen riippuvaisuuteen. Keskushallituksella oli sitä paitsi oma maa-alueensa, joka ulottui Si An Fu:sta Ho Nan Fu:hun.
'Sotaisa ruhtinas' (U Uang) perusti pääkaupunkinsa Džou-dynastian alussa lähelle synnyinseutuaan, muutaman kilometrin päähän Si An Fu:sta. Sen nimi oli Kao Džing, tai pelkkä Kao (Hao, 'uuni'). Mutta jo hänen seuraajansa v. 1109 oli pakotettu sen siirtämään turvallisemmille seuduille. Ho-virran sivujoen Lo:n varrella Lo Jang:issa (Lo I), lähellä Šang-dynastian viimeistä pääkaupunkia ja nykyistä Ho Nan Fu:ta (Ho Nan-maakunnassa) löydettiin turvatumpi alue, jota todenteolla ruvettiin rakentamaan vasta 770, senjälkeenkuin Si An Fu oli pahanpäiväisesti ryöstetty.