»Pyhään sakramenttiin kelvolliset», riemuitsi hän ja siunasi parin.
Munkki ei vastustanut ja Diana sulki silmänsä.
»Nyt joutukaa, kunnianarvoisat isät, on luullakseni kiire, ja minä olen kristillisessä mielentilassa.»
Munkki ja hänen morsiamensa aikoivat vetäytyä pappisjoukon taakse mutta ehtivät ottaa ainoastaan pari askelta, kun kuoleva vanhus mumisi: »jääkää, että lohdutusta saaneet silmäni voivat nähdä teidät yhdistettyinä, kunnes sammuvat.» Astorren ja Dianan täytyi käsi kädessä jäädä odottamaan itsepintaisen vanhuksen katseen sammumista.
Hän supatti lyhyen synnintunnustuksen, sai pyhän ehtoollisen ja erosi elämästä pappien voidellessa hänen jalkopohjiaan ja huutaessa valtavasti hänen jo kuuroille korvilleen: »erkane, kristitty sielu». Kuolleilla kasvoilla kuvastui selvästi petoksen onnistumisen ilo.
Muiden polvistuessa tyranni seurasi istualtaan tyynellä tarkkaavaisuudella pyhää toimitusta, melkein kuin outoja tapoja katsellen tai samoin kuin tiedemies tarkastelee kivihautaan kuvattua muinaisajan kansan uhritoimitusta. Sitten hän nousi paikaltaan, meni kuolleen luo ja painoi kiinni hänen silmänsä.
Tämän tehtyään tyranni kääntyi Dianan puoleen ja sanoi: »jalosukuinen neiti, arvelen, että meidän on lähdettävä kotiin. Luulen vanhempienne jo kaipaavan teitä, vaikka tietävätkin teidän pelastumisestanne. Sitäpaitsi on yllänne oleva puku liian halpa sopiakseen teille».
»Olen teille kiitollinen, ruhtinas, ja seuraan teitä,» vastasi Diana pitäen kättään yhä vielä munkin kädessä. Diana oli tähän saakka välttänyt tulevan puolisonsa katsetta, mutta nyt hän katsoi munkkia suoraan silmiin, samalla kuin hänen poskillensa nousi hehkuva puna, ja sanoi matalalla mutta sointuvalla äänellä: »Herrani ja valtiaani, emme voineet antaa isämme sielun joutua kadotukseen, siksi tulin omaksenne. Osoittakaa minulle suurempaa uskollisuutta kuin luostarille. Veljenne ei rakastanut minua. Suokaa minulle anteeksi, että puhun näin; sanon yksinkertaisesti totuuden. Olen teille hyvä ja kuuliainen vaimo, mutta minussa on kaksi ominaisuutta, joita pyydän kohtelemaan varovasti. Olen kiivas, kun kajotaan oikeuksiini ja kunniaani ja kiusallisen tarkka siinä, ettei minulle saa luvata mitään, jota ei täytetä. Lapsenakaan en voinut sellaista kestää, ainakin kärsin siitä syvästi. En pyydä paljoa, enkä mitään mahdotonta, mutta mitä minulle kerran luvataan, on täytettävä. Menetän muuten kaiken luottamukseni, sillä minua loukkaa vääryys syvemmin kuin naisia tavallisesti. Mutta näin en saa puhua teille, herrani ja valtiaani, jota tuskin vielä tunnen. Minun tulee vaieta. Jääkää hyvästi, puolisoni, ja antakaa minun surra veljeänne yhdeksän päivää». Hän irroitti hitaasti kätensä munkin kädestä ja katosi tyrannin seurassa.
Papit olivat sillaikaa kantaneet ruumiin palatsin kappeliin, jossa he asettivat sen paareille ja siunasivat.
Astorre oli jäänyt yksin huoneeseen yllään menetetty munkkikaapu, jonka alla sykki katuva sydän. Palvelijat, jotka olivat tarpeeksi kuulleet ja päässeet perille omituisesta tapahtumasta, lähestyivät häntä arasti ja nöyrästi. Kunnianarvoisen munkin muuttuminen maallikoksi ja otaksuttu pyhänsolvaus, joka oli tapahtunut munkkilupausten rikkomisessa, — kirjeen sisällyksestä he eivät tienneet — oli järkyttänyt ja peloittanut heitä vielä enemmän kuin isäntien vaihto. Munkki ei voinut surra isäänsä. Kun hän taas oli päässyt henkiseen tasapainoon, hiipi hänen sydämeensä epäluulo — mitä sanonkaan — hänet valtasi kauhistava tietoisuus siitä, että hänen kuoleva isänsä oli väärinkäyttänyt hänen herkkäuskoisuuttaan ja sääliään. Hän huomasi vanhuksen epätoivon olleen salattua petosta ja julman herjauksen kuoleman kynnyksellä harkittua juonittelua. Vastahakoisesti, miltei vihoissaan hän ajatteli naista, joka oli tullut hänen omakseen. Häntä houkutteli oikullinen, munkkimainen päähänpisto rakastaa Dianaa ainoastaan velivainajansa sijaisena, mutta hänen terve järkensä ja rehellinen mielensä tuomitsivat tämän häpeälliseksi itsepuolustukseksi.
Kun Astorre tiesi omistavansa Dianan, hän ei voinut olla ihmettelemättä tulevan vaimonsa pontevaa puhetta, ankaraa totuudenrakkautta ja sitä, miten asiallisesti ja arkailematta hän oli selvitellyt heidän suhdettaan, paljon karheammin ja todellisemmin kuin legendan vienot naisolennot. Hän oli kuvitellut naisia viehkeämmiksi.