Mutta herra Burcardo kumarsi syvään isännälleen. Hän tahtoi kynsin hampain puolustaa Canossa-suvun oikeutta saada kuulua kahdentoista valitun joukkoon, olivatpa sen jäsenet viisaita tai mielenvikaisia, eikä hän pitänyt velvollisuutenaan kuunnella ketään muuta kuin Vicedominia.
»Yksin sinun tahtosi, jalosukuinen herra, tulee täytetyksi», sanoi hän ja poistui.
»Oi, sinä munkki, munkki», huudahti Ascanio, »sinä tuot armeliaisuutta mukanasi maailmaan, jossa hyvyys tuskin jää rankaisematta.»
* * * * *
»Me ihmiset olemme kerta kaikkiaan sellaisia», lisäsi Dante, »että me koetamme sukkeluuksilla, verukkeilla ja viisasteluilla päästä vaaraa näkemästä, vaikka profetallinen välähdys on näyttänyt meille onnettomuuden kuilun.»
* * * * *
Samoin koetti kevytmielinen Ascaniokin rauhoittaa itseään: »mitä yhteistä voisi olla munkin ja mielipuolen naisen välillä, jonka kanssa munkilla ei ole ollut mitään tekemistä. Ja entä sitten, vaikka kreivitär antaisikin aihetta nauruun, sitenhän hän vain höystää meidän amarellejamme». Ascanio ei aavistanut, mitä Astorren sielussa liikkui, ja hän olisikin turhaan arvaillut ja tutkistellut, munkki ei kuitenkaan olisi maailmanlapselle ilmaissut vienoa salaisuuttaan.
Asiat saivat siis olla semmoisinaan, ja Ascanio sai tyytyä. Muistaen tyrannin toisen vaatimuksen, että munkki oli saatava ihmisten ilmoille, hän kysyi iloisesti: »oletko hankkinut kihlasormuksen? 'Juhlamenoissa' sanotaan toisen osan siinä ja siinä pykälässä: 'sitten vaihdetaan sormuksia.' Munkki arveli talon aarteistosta löytyvän.
»Älä ota sieltä, Astorre», sanoi Ascanio. »Jos tahdot kuulla minun neuvoani, niin ostat Dianalle uuden. Kuka tietää, millaisia juttuja liittyy noihin käytettyihin sormuksiin. Osta uusi sillalta, firenzeläiseltä. Tunnetko sen miehen? Mitenpä tuntisitkaan. Kuules kun kerron. Palatessani varhain tänä aamuna Germanon kanssa kaupunkiin ja ratsastaessamme yli ainoan siltamme täytyi meidän nousta satulasta ja taluttaa hevosiamme. Oli niin suuri ihmistungos, sillä eräs kultaseppä oli kuin olikin avannut puodin rappeutuneen siltapylvään päässä, ja koko Padua temmelsi sen luona kauppaa tehden. Minkätähden juuri ahtaalla sillalla, kun meillä on niin monta toria? Siksi että Firenzen kultaseppien kaupat ovat Arnon sillalla. Ihailtavaa muodin logikkaa: ainoastaan firenzeläiseltä voidaan saada hienoja koristeita ja firenzeläinen myy aina sillalla. Hän aivan yksinkertaisesti ei suostu tekemään toisin, muuten hänen tavaransa olisi arvotonta rihkamaa eikä hän itse olisi mikään firenzeläinen, kuten tämä minun luullakseni on. Jättiläiskirjaimilla on hänen myymälänsä päällä kirjoitus: Niccolo Lippo dei Lippi, kultaseppä, jonka Arnon tienoilla niin tavalliseksi tullut lahjottu, väärä tuomio on karkoittanut kotiseudultaan. Nyt liikkeelle, Astorre! Nyt lähdetään sillalle!»
Astorre ei vastustanut. Hän tunsi varmaankin itse halua irtautua kotinsa taikavoimasta, jonka vallassa hän oli ollut siitä saakka, kuin riisui kaapunsa.