»'Sain kauniisti rukkaset', sanoi Germano kuivasti, 'tule lanko!' Ja hän läksi salista yhtä varmoin askelin, kuin oli tullutkin. Mutta munkki ei seurannut häntä.
»Astorre pysyi yhä hartaasti rukoilevassa asennossaan. Vihdoin hän tarttui vavisten Antiopen käsiin, jotka myös vapisivat, ja irroitti ne hänen kasvoiltaan. En tiedä kummanko huulet ensiksi lähenivät, sillä huoneessa oli aivan pimeä.
»Hiljaisuus oli myös niin syvä, että rakastavat olisivat helposti voineet eroittaa rukousten supatuksen seinän takana, jollei heidän korviinsa olisi vyörynyt vain rajattoman riemun ja taivaallisen onnen paisuttamia säveleitä. Antiopen huoneen vieressä oli pari porrasta alempana kotikappeli, ja seuraava päivä oli kolmas vuosipäivä Canossan kreivin kuolemasta. Heti sydänyön kuluttua oli pidettävä sielumessu lesken ja orvon läsnäollessa. Pappi oli jo saapunut ja odotti apulaistaan.
»He eivät kuulleet maanalaista muminaa eikä myöskään kreivitär Olympian tohvelien sipsutusta. Kreivitär haki tytärtään ja katseli nyt lamppunsa niukassa valossa rakastuneita ääneti ja tarkkaavasti. Nähdessään heidän syleilevän toisiaan kreivitär ei ollut ollenkaan ihmeissään siitä, että hänen hillittömän mielikuvituksensa rohkein valloitus oli nyt todellisuutena hänen silmäinsä edessä, eikä hän myöskään — olkoon se hänelle kiitokseksi sanottu — tuntenut minkäänlaista vahingoniloa. Hän ei iloinnut katkerasta kärsimyksestä, joka tästä koituisi rajulle Dianalle, sillä kaikista tunteista oli vienyt voiton äidin vilpitön ilo, kun hän sai nähdä lapsensa oikeaan arvoonsa asetettuna, rakastettuna ja haluttuna.
»Astorre ja Antiope jäivät ihmeissään katsomaan valoa, joka kirkkaana säteenä sattui lyhdystä suoraan heihin. Silloin mielipuoli kreivitär kysyi, äänessä herkkä, koruton sävy: 'Astorre Vicedomini, rakastatko sinä Antiope Canossaa?'
»'Yli kaiken', vastasi munkki.
»'Oletko valmis häntä puolustamaan?'
»'Koko maailmaa vastaan', huudahti Astorre uljaana.
»'Niin pitääkin, mutta tarkoitathan täyttä totta? Ethän hylkää häntä niinkuin Dianaa? Et kai petä minua? Ethän tahdo tehdä onnettomaksi heikkopäistä raukkaa, joksi minua kutsutaan? Etkä salli kenenkään enää häväistä lastani? Ethän hae verukkeita tai koeta siirtää asiaa tuonnemmaksi? Sinä olet valmis näyttämään minulle, miten hurskas kristitty ja kelpo aatelismies heti vie Antiopen alttarin eteen? Pappeja ei tarvitse hakea kaukaa. Kuuletko supatusta? Tuossa alhaalla on pappi polvillaan rukoilemassa'.
»Hän avasi matalan oven, josta pari jyrkkää porrasta vei alas kodin pyhäkköön. Astorre näki kömpelön holvikaton alla paljasjalkaisen munkin rukoilevan alttarin edessä, kynttilän lepattavassa valossa. Polvillaan olevan munkin vartalo ja ikä muistuttivat häntä itseään. Hänellä oli yllään pyhän Fransiskuksen kaapu ja vyötäisillä köysi, samoin kuin Astorrellakin oli ollut.