»Ascanio katsoi arasti syrjään. Hän muisti kaamean jutun.
»Ezzelino oli kerran valloittanut linnoituksen ja tuominnut mestattaviksi linnaa puolustaneet kapinoitsijat. Lähinnä saapuvilla ollut sotilas sai käskyn heiluttaa mestauskirvestä. Kun erään nuoren, kauniin pojan vuoro tuli polvistua kuoloniskua saamaan, herättivät hänen kasvonpiirteensä tyrannin huomiota. Ezzelinosta hän näytti tutulta, ja hän kysyi nuorukaiselta, ketkä hänen vanhempansa olivat. Pojan äiti oli nainen, jota Ezzelino nuoruudessaan oli luvattomasti rakastanut. Tuomittu nuorukainen sai armahduksen. Mutta sekä oma uteliaisuus että mestattujen omaisten alituiset pistosanat yllyttivät poikaa ottamaan selon, miksi juuri hänet oli armahdettu, eikä hän saanut rauhaa ennenkuin pääsi arvoituksen perille. Kerrotaan hänen uhanneen äitiään tikarilla ja niin vihdoinkin saaneen tietää kammottavan salaisuuden. Häpeällinen syntyperä myrkytti hänen nuoren mielensä. Hän yhtyi uudelleen salaliittoon tyrannia vastaan, hyökkäsi kadulla hänen kimppuunsa ja sai surmansa saman sotilaan kädestä, joka oli surmannut kapinoitsijat ja saapui nyt ensimäisenä Ezzelinon avuksi. Hän siis kuoli kuitenkin tuon miekan lävistämänä.
»Ezzelino peitti hetkeksi kasvonsa kädellään, sillä hän näki jälleen poikansa kuoleman. Sitten hän nosti hitaasti päätään ja kysyi: 'mikä tulee Dianan kohtaloksi?'
»Ascanio kohotti olkapäitään. 'Dianaa seuraa onneton tähti. Hän on menettänyt jo kaksi miestä, toisen on vienyt Brenta, toisen häntä viehättävämpi nainen. Sitäpaitsi on hänellä kitsas isä. Hän menee luostariin. Mikäpä muu tulisi hänen osakseen'.
»Torilta alkoi samassa kuulua huutoja, kirouksia ja uhkauksia. 'Tappakaa munkki', yllyttivät muutamat, ja kun oltiin jo joka suunnalta yhtymäisillään tähän huutoon, muuttuikin kansan viha äkkiä kuin ihmeen kautta hämmästykseksi ja ihailuksi. Kuului vain: 'ah' ja 'miten kaunis'. Tyrannin ja Ascanion oli helppo ikkunasta seurata mitä torilla tapahtui. He näkivät Astorren ja hänen nuoren puolisonsa lähestyvän muulien selässä, siroilla berberihevosilla ratsastavien saraseenien ympäröiminä. Nuori ruhtinatar Vicedomini ratsasti hunnutettuna. Mutta kun tuhansia nyrkkejä väkijoukosta kohosi munkkia kohti, heittäytyi hän kiihkeästi miehensä eteen kuullen vain rakastavan sydämensä ääntä. Silloin repeytyi hänen huntunsa. Ei ainoastaan Antiopen kasvojen sulo ja hänen vartalonsa kukkeus, vaan ennen kaikkea sielun välitön kuvastuminen, tunteen täysi ilmehikkyys ja elämän palava sykintä saivat väkijoukon kokonaan lauhtumaan ja hurmaantumaan, kuten munkin edellisenä päivänä. Kukoistavana voittajana ratsasti nyt munkki lämpimän saaliinsa kanssa, varmana ja ikäänkuin lumottuna.
»Ezzelino seurasi miltei halveksien tätä kauneuden riemukulkua. Sen sijaan hän kääntyi myötätuntoisesti katsomaan seuruetta, joka saapui torille toiselta kadulta. Kolme ylhäistä henkilöä, kuten Astorre ja Antiopekin, koetti lukuisan saattojoukon seuraamana raivata tietä väkijoukon läpi. Keskellä nähtiin vanhan Pizzaguerran arvokas, lumivalkea pää, hänen vasemmalla puolellaan ratsasti Germano. Nuori soturi oli edellisenä päivänä joutunut vihan vimmaan, kun hän yövartiastoon kuuluvalta saksalaiselta oli kuullut munkin petoksesta. Suin päin oli hän syössyt kostamaan munkille, mutta saraseeni oli saavuttanut hänet ja kutsunut kaikki kolme Pizzaguerraa Ezzelinon tuomioistuimen eteen seuraavaksi aamuksi. Germanon oli täytynyt ilmoittaa Dianalle munkin uskottomuudesta, vaikka hän olisi sen tehnyt mieluummin vasta kostettuaan häpeän, ja hän oli ihmetellyt sisarensa mielenmalttia. Diana ratsasti isänsä oikealla puolella samanlaisena kuin ennenkin, jokin raskas ajatus vain näytti painaneen leveän niskan entistä syvemmäs.
»Kansa, joka hetki sitten olisi tervehtinyt petettyä naista myrskyisin suosionosoituksin ja vaatinut hänelle oikeutta, oli nyt niin kokonaan Antiopen silmien häikäisemä ja ymmärsi niin hyvin munkin menettelyn, että tyytyi ainoastaan säälien mumisemaan sorretulle: 'voi poloinen! Raukka! Ainainen uhri!'
»Kaikki viisi asianomaista ilmestyivät nyt tyrannin eteen, joka istui autiossa salissa, kaksi porrasta lattiaa ylempänä olevalla tuolilla. Kunnioittavan näköisinä seisoivat kantajat ja vastaajat Ezzelinon edessä: Pizzaguerrat, isä ja poika vierekkäin, vähän syrjempänä kookas Diana, ja munkki ja Antiope käsi kädessä. Ascanio nojasi tyrannin korkeaan istuimeen kuin tahtoen näyttää ottaneensa puolueettoman kannan kumpaankin lapsuudenystäväänsä nähden.
»'Jalosukuiset läsnäolijat', alkoi Ezzelino, 'en aio käsitellä teitä koskevaa juttua valtiollisena, jolloin rikottu lupaus olisi petosta ja petos merkitsisi majesteettirikosta, vaan anteeksiannettavana perheasiana. Oikeastaan on Pizzaguerrain, Vicedominien ja Canossain veri yhtä jaloa kuin minunkin; minun on ainoastaan kiittäminen ylevää keisaria siitä, että olen täällä voutinanne.' Ezzelino taivutti päätään mainitessaan hallitsijan nimen, hän ei voinut sitä paljastaa, koska oli muinaiseen tapaan aina ilman päähinettä — paitsi sotavarustuksissaan, — olipa sää millainen tahansa. 'Kaikki kaksitoista sukua muodostavat suuren perheen, johon minäkin erään kantaäitini kautta kuulun. Mutta miten onkaan tämän perheen jäseniä vähentynyt, muutamien joukkoomme kuuluneiden sokeuden ja rikollisen kapinoitsemisen tähden korkeinta maallista valtaa vastaan. Jos seuraatte neuvoani, niin koetamme me parastamme säilyttääksemme, mitä vielä on jäljellä. Tätä silmällä pitäen tahdon estää Pizzaguerroja kostamasta Astorre Vicedominille, vaikkakin periaatteellisesti pidän sitä oikeutettuna. Jos teidän on vaikea arvostella asiaa yhtä lempeästi», hän kääntyi Pizzaguerrain puoleen, 'niin ottakaa huomioon eräs seikka: minä, Ezzelino roomalainen, olen ensimäinen ja siis suurin syyllinen. Ellen sinä päivänä ja sillä hetkellä olisi ratsullani kiitänyt pitkin Brentan rantaa, olisi Diana nyt säätynsä mukaisessa avioliitossa ja munkki supattaisi rukouksia messukirjastaan. Ellen minä olisi komentanut saksalaisiani tarkastukseen eräänä määrättynä päivänä ja määrätyllä hetkellä, Germanoni ei olisi nostanut munkkia niin onnettomaan aikaan hevosen selkään, ja munkki olisi saanut ottaa Antiopelta sormuksen, jonka hänen paha henkensä saattoi vierimään juuri Antiopen eteen'.
»'Hyvä henkeni', riemuitsi munkki.