»'Jalosukuiset läsnäolijat', puuttui tyranni puheeseen, 'minä otan tämän tuhlaajanuorukaisen holhoukseni alaiseksi. Hierokaamme kauppaa, me kaksi, Pizzaguerra. Kuulithan, että olen valtuutettu. Mitä arvelet sinä Vicedominien vuorikaivoksista?'
»Kunnianarvoisa vanhus vaikeni, mutta hänen toisiaan lähellä olevat silmänsä kiiluivat kuin kaksi timanttia.
»'Saat helmikalastamonikin', huudahti Astorre, mutta Ascanio, joka oli astunut kaksi porrasta alemmas, ei antanut hänen jatkaa.
»'Arvoisa Pizzaguerra, saat vuorikaivokset', houkutteli Ezzelino vanhusta. 'Tiedän kyllä, että sukusi kunnia merkitsee sinulle enemmän kuin mikään muu eikä ole mistään hinnasta ostettavissa, mutta tiedän samalla, että olet kelpo padualainen ja valmis uhraamaan jotain kaupungin rauhan hyväksi'.
»Vanhus vaikeni itsepintaisesti.
»'Ota kaivokset', toisti Ezzelino, 'ja myy rakkaus!'
»'Vuorikaivokset ja helmikalastamotko?' kysyi vanhus teeskennellen huonokuuloisuutta.
»'Vuorikaivokset, sanoin minä ja sillä hyvä. Ne tuottavat monta tuhatta puntaa. Jos vaadit enemmän, huomaan erehtyneeni aikomuksiisi nähden ja epäilen sinun tahtovan hieroa kauppaa kunniastasi'.
»Kun saituri, joka pelkäsi tyrannia, näki, ettei käynyt pyytäminen enempää, nieli hän vihansa ja ojensi munkille kuivan kätensä. 'Antakaa kirjallinen vakuutus, kaikkien mahdollisuuksien varalta», sanoi vanha Pizzaguerra ja veti esiin vyöstä riippuvasta pussistaan muistikirjan ja kynän, kirjoitti vapisevin sormin sopimuksen »coram domino Azzolino' ja antoi munkille allekirjoitettavaksi. Hän kumarsi voudille ja pyysi tämän suomaan anteeksi, ellei hän — vaikkakin kuului kahteentoista ylhäisimpään — vanhuudenheikkouden tähden saapuisi munkin häihin.
»Germano, joka seisoi isänsä vieressä, oli koko ajan koettanut hillitä raivoisaa vihaansa. Nyt hän oli riisumaisillaan toisen rautahansikkaansa ja olisi heittänyt sen munkin kasvoille, ellei tyranni käskevällä valtiaanliikkeellä olisi häntä estänyt.