»'Poika, tahdotko rikkoa yleistä rauhaa', varoitti myös vanha Pizzaguerra. 'Minun antamani sana on takeena myös sinusta. Tottele, muuten kiroon sinut ja jätän perinnöttömäksi', uhkasi vanhus.
»Germano nauroi. 'Tehkää te vain iljettäviä kauppojanne, isä', huudahti hän halveksien. 'Mutta sinä, Ezzelino, Paduan valtias, et saa kieltää minulta miehen oikeutta. Tämä on yksityinen asia. Ellen tottele keisaria taikka hänen voutiansa, saat ottaa pääni, mutta minun velvollisuuteni on surmata munkki, joka on loukannut sisartani ja ollut minulle petollinen. Oikeuttarakastavana et tahtone estää minua siitä. Jos uskottomuus jäisi rankaisematta, kuka voisi enää elää? Maailmassa ei ole tilaa meille molemmille, munkille ja minulle. Sen hän kyllä itsekin ymmärtää, kunhan taas tulee järkiinsä'.
»'Germano', huomautti Ezzelino, 'olen sotapäällikkösi. Huomenna saattaa sotatorvi jo kajahtaa. Sinä kuulut valtiolle etkä itsellesi'.
»Germano ei vastannut. Hän veti rautahansikkaan jälleen käteensä. 'Muinoin oli pimeydessä vaeltavilla jumala, joka ei jättänyt uskottomuutta rankaisematta', sanoi hän vihdoin. 'Eikä se kellojen soitosta liene muuttunut. Jätän asiani ratkaistavaksesi!' Hän kohotti nopeasti kätensä.
»'Hyvä on', hymyili Ezzelino. 'Tänä iltana vietetään Vicedominin palatsissa naamiohäät, kuten tapa vaatii. Minä panen ne toimeen ja pyydän teitä, Germano ja Diana, saapumaan juhlaan. Ilman panssaria, Germano! Ja kupeella lyhyt miekka!'
»'Julmuri!' vaikeroi sotilas. 'Tulkaa isä! Kuinka voitte enää jatkaa tätä häpeällistä näytelmää?' Hän riisti vanhuksen mukaansa.
»Entä sinä, Diana?» kysyi Ezzelino nähdessään enää edessään vain hänet ja äsken kihlautuneet. 'Etkö seuraa isääsi ja veljeäsi?'
»'Sinun suostumuksellasi, herra', sanoi Diana, 'on minun puhuttava pari sanaa Vicedominin puolison kanssa'. Hän katsoi munkin ohi tarkasti Antiopeen.
»Tyrannin tuomio oli kipeästi ja syvästi vaikuttanut Antiopeen, jonka kättä Astorre ei päästänyt. Milloin punehtui hänessä rakastava aviovaimo, milloin kalpeni syyllinen, joka näki Ezzelinon hymyilyssä ja suosiossa oikean, häntä moittivan tuomion. Milloin riemuitsi rangaistuksen välttänyt lapsi. Milloin heräsi nuoren aviovaimon, uuden Vicedomini-valtijattaren ensi itsetunto. Nyt Dianan puhutellessa häntä kasvoista kasvoihin, loi hän Dianaan arkoja ja vihamielisiä silmäyksiä.
»Diana ei siitä hämmentynyt. 'Katso tätä, Antiope!» sanoi hän. »Tässä sormessani' — hän ojensi sormensa — 'on sinun miehesi sormus. Sitä et saa unohtaa. Minä en ole taikauskoisempi kuin muutkaan, mutta sinun asemassasi olisi minun paha olla! Sinä olet rikkonut pahasti minua vastaan, mutta minä olen oleva lempeä ja hyvä. Tänä iltana vietät naamiohäät, niinkuin tapa vaatii. Minä tulen luoksesi. Saat katuvana ja nöyränä vetää sormuksen sormestani!'