»Antiope päästi tuskan huudon ja vetäytyi puolisonsa turviin. Astorren käsivarsien suojassa sanoi hän kiihkeästi: 'Minunko pitäisi alentua? Mitä käsket, Astorre? Minun kunniani on sama kuin sinun! Olen vain sinun omaisuuttasi, sinun sydämesi sykintä, hengityksesi ja sielusi. Jos sinä tahdot ja käsket —'
»Astorre kääntyi Dianan puoleen ja sanoi rauhoittaen hellästi vaimoansa: 'hän kyllä tekee sen. Lepyttäköön sekä hänen että minun nöyryyteni sinua. Ole vieraani tänä iltana, ja pysyköön kotini suosiossasi!' Hän kiitti Ezzelinoa armollisesta tuomiosta, kumarsi ja läksi puolisoineen. Kynnyksellä hän kääntyi Dianan puoleen kysyen: 'ja missä puvussa olet saapuva, että tunnemme sinut ja voimme osoittaa sinulle kunnioitustamme?'
»Diana hymähti halveksien. Hän katsoi jälleen Antiopeen ja sanoi ylpeästi: 'tulen koskemattomana ja neitseellisenä kuin jumalatar, jonka nimeä kannan.» Sitten hän toisti: »muista, Antiope, katuvana ja nöyränä!'
»'Oletko vilpitön, Diana? Etkö haudo mitään mielessäsi', kysyi tyranni epäillen, nähdessään vain petetyn morsiamen enää edessään.
»'En mitään', vastasi nuori nainen yksinkertaisesti.
»'Mitä tulee sinusta, Diana', kysyi vouti.
»'Ezzelino', puhkesi hän katkerasti puhumaan, 'tässä sinun tuomarinistuimesi edessä on isäni myynyt lapsensa kunnian ja sen hyvityksen parista lyijymöhkäleestä. Minä en ansaitse auringonvaloa. Minun kaltaiselleni soveltuu vain luostarikammio'.
»'Kaikkein erinomaisin setä', riemuitsi Ascanio. 'Naitat autuaimman parin koko Paduassa ja teet vaarallisesta jutusta viehättävän sadun, jolla minä vielä kunnianarvoisena vanhuksena huvitan takkavalkean ääressä lapsiani ja lastenlapsiani'.
»'Onpa minulla runollinen veljenpoika', ivasi tyranni. Hän astui ikkunan ääreen ja katsoi alas torille, jossa kansanjoukko vielä odotti kuumeentapaisessa jännityksessä. Asianomaiset oli Ezzelinon käskystä laskettu takaportista.
»'Padualaiset', alkoi Ezzelino voimakkaalla äänellä, ja tuhansiin nousevassa joukossa vallitsi haudan hiljaisuus. 'Olen tutkinut asiaa. Se oli monimutkainen, ja syyllisyyttä oli molemmin puolin. Jätin rankaisematta, sillä olen lempeä, kun hallitsijasta ei ole kysymys. Tänä iltana on Astorre Vicedominin ja Antiope Canossan naamiohäät. Minä, Ezzelino, panen ne toimeen ja kutsun teidät kaikki. Pitäkää puolenne, minä olen isäntä! Teidän vallassanne olkoot tänä iltana ravintolat ja kadut. Mutta Vicedominin palatsia älköön kukaan vahingoittako tai siihen astuko, muuten kautta käteni — ja palatkoon nyt askareihinsa jokainen, joka on ystäväni'.