»Kun munkki oli sanonut jäähyväiset maalaisvierailleen ja ikävöiden vaimoansa lähtenyt häntä etsimään, löysi hän Antiopen hengettömänä. Hän päästi tukahtuneen huudon, heittäytyi polvilleen vaimonsa viereen ja veti nuolen hänen kaulastaan. Haavasta suihkusi verta ja Astorre meni tainnoksiin.
»Tultuaan taas tajuihinsa hän näki vieressään Germanon, kädet ristissä rinnalla. 'Sinäkö olet murhaaja?' kysyi munkki.
»'En surmaa naisia', vastasi Germano surullisena. 'Sen on sisareni tehnyt saadakseen oikeutta'.
»Astorren käsi tavoitteli nuolta ja löysi sen. Yhdellä hyppäyksellä oli hän pystyssä ja hyökkäsi raivon sokaisemana lapsuudentoveriaan vastaan käsitellen pitkää, veristä nuolta miekkanaan. Soturia hieman värisytti, kun hän näki mustaan puetun, kalpean kummituksen nuoli kädessä ja tukka epäjärjestyksessä.
»Hän väistyi askeleen, veti tupesta lyhyen miekkansa, jota hän sinä päivänä, ilman panssaria kun oli, piti kupeellaan, torjui sillä nuolen ja sanoi säälien: 'palaa luostariisi, Astorre. Sitä sinun ei olisi pitänyt koskaan jättää!'
»Silloin hän äkkiä huomasi tyrannin, joka astui ovesta sisään hääjoukon seuraamana.
»Ezzelino ojensi kätensä rauhaa rakentaen, ja kunnioittaen sotapäällikkönsä käskyä antoi Germano aseensa vaipua. Raivostunut munkki käytti tilaisuutta hyväkseen. Hän työnsi nuolen entisen ystävänsä rintaan, tämän katsellessa vastaantulevaa Ezzelinoa. Mutta hän sai samalla itse kuolettavan haavan, sillä nuori soturi oli samassa silmänräpäyksessä taas kohottanut miekkansa.
»Germano lyyhistyi ääneti maahan. Munkki otti Ascanion avulla vielä pari horjuvaa askelta, laskeutui makaamaan vaimonsa viereen, ja he nukkuivat huulet huulia vasten.
»Hääjoukko oli piirissä aviopuolisojen ympärillä. Ezzelino katseli kuolemaa. Hän laskeutui toiselle polvelleen ja painoi ensiksi Antiopen, sitten Astorren silmäluomet umpeen. Hiljaisuudessa kaikui jotain surumielistä avoimesta ikkunasta. Pimeästä eroittui sanat: 'nyt nukkuu munkki Astorre puolisonsa Antiopen rinnalla' ja kuului kaukaista naurua.»
* * * * *