"Missä ovat vanhempasi?" alotti kuningas, huolimatta tiedustella tytön omaa nimeä tai elämanvaiheita.
"Isäni on kroatilaisten päällikkö; äiti kuoli aikaisin", vastasi tyttö, jonka tummat silmät eivät kestäneet kuninkaan kirkasta katsetta.
"Minä lähetän sinut takaisin isällesi", sanoi kuningas.
"Ei", vastasi tyttö, "hän pistäisi minut kuoliaaksi."
Sääliväinen liikutus lievensi kuninkaan ankaruuden. Hän mietti tytölle helppoa rangaistusta.
"Sinä olet kuljeksinut leirissä miehen puvussa; se ei ole luvallista", syytti kuningas.
"En koskaan", vastasi Korinna pahastuneena, "semmoista siveettömyyttä en koskaan ole tehnyt."
"Mutta", jatkoi kuningas, "sinä saatat rikkoutumaan avioliiton ja teet jalon, nuoren ruhtinattaren onnettomaksi."
Vimmainen luulevaisuus leimahti Korinnan silmissä.
"Kun herttua rakastaa enemmän, rakastaa ainoastaan minua, mitä minä sille voin? mitä minä tuosta toisesta huolin?" vastasi hän uhkamielisesti.