Kuningas katsahti häneen kummastuneena, ikäänkuin miettien itsekseen, olikohan tuo tyttö koskaan käynyt kristillistä lastenkoulua.
"Minä pidän sinusta huolen", sanoi hän sitte. "Nyt käsken vaan: sinä luovut Lauenburgin herttuasta ainiaaksi. Sinun rakkautesi on kuoleman synti. Tahdotko totella?"
Korinna kesti ensin väräjävin, sitte vakavin, jäykin silmin kuninkaan katseen ja pudisti päätään.
Kuningas kääntyi teloittajaan päin, joka seisoi ovella.
"Mitä hänellä on tekemistä minun kanssani?" kysyi tyttö kauhistuen.
"Onko hän pyöveli? Mestaako hän minut?"
"Hän leikkaa sinulta hiukset, sitte vie ensimäinen matkue sinut Ruotsiin, jossa oleskelet niin kauan parannuslaitoksessa kunnes muutut evankeliseksi naiseksi."
Tuntemattomien huhujen ja kummallisten aavistusten vaikuttama pelko sai pienet aivot melkein sekaisin. Keritty pää, mitä voisi olla häpeällisempää, epäkunniallisempaa! Ruotsiin, tuonneko kylmään ja talviseen pimeyden ja jään kotimaahan, josta hänelle oli kerrottu tarina, että siellä oli matojen ja kummitusten valtakunnan ovi. Parannuslaitokseenko? mitä julmia kidutuksia se tuntematon sana sisälsikään! Muuttuisiko evankeliseksi vaimoksi? No, mitä se muuta voisi olla kuin: kerettiläiseksi? Ja pitikö hänen siis kaiken muun onnettomuuden lisäksi menettää vielä määrätty taivaallinen osansa? Hänenkö, joka ei yhtään paastoa rikkonut eikä jättänyt mitään hurskauden harjoitusta käyttämättä? — Hän tarttui ristiinsä, joka riippui katkenneissa vitjoissa, ja suuteli sitä innokkaasti.
Sitte katseli hän sekavin silmin ympärillensä. Hän huomasi paashin, ja kostonhimo leimahti hänen muodossaan. Hän avasi jo suunsa syyttääkseen kuningasta aviorikoksesta, niinkuin kuningas oli häntä syyttänyt.
Kuningas seisoi rauhallisena sivulla. Hän oli ottanut paashin kirjeen ja luki sitä silmillään hyvin likeltä. Hänen tarkkaavainen muotonsa, jonka oikeuden, ja lempeyden-sekaisessa katseessa oli jotakin majesteetillista ja jumalallista, hämmästytti Korinnaa; hän pelkäsi. sitä kuin jotakin vierasta ja salaperäistä. Raakoihin tapoihin tottunut tyttö, joka oikein osasi arvostella kaikkia miesten kasvoja, joita mikä hyvänsä tavallinen intohimo värähytteli, eikä vähääkään arkaillut, hän ei päässyt selville tästä ylevän-jalosta ihmismuodosta.
Hän ei voinut kauemmin katsella kuningasta. "Kumminkin on", ajatteli hän, "tuo lumikuningas jäätynyt mies, joka ei voi huomata naisen läsnäoloa eikä rakkautta, joka salaa hiiviskelee hänen ympärillänsä. Minä saattaisin vaan turmella nuoren veren! Mutta mitä siitä olisi apua? Ja sitä paitsi — paashi rakastaa häntä!"