Nyt astui teloittaja askeleen eteenpäin ja ojensi kätensä tyttöä kohti.
Korinna huomasi jo olevansa hukassa. Nuolen nopeasti pujahti hän paashin viereen ja kuiskasi hänelle korvaan:
"Lueta minulle kymmenen messua, hyvä sisar! kalleita messuja! Sinä olet minulle velkaa paksun kirkkokynttilän! Näetkös, toinen saa nauttia onnea, toinen —"
Ja samassa tempasi hän taskustaan puukon, viskasi tupen syrjään ja leikkasi taitavalla sivalluksella kaulasuonensa kuin pään kyyhkyseltä. Semmoisen taidon lienee hän oppinut leirikyökissä.
Teloittaja riisui heti punaisen viittansa, levitti sen vainaja-raukan päälle, kääri hänet siihen ja kantoi kuin nukkuvan lapsen molemmilla käsivarsillaan ulos sivuovesta.
* * * * *
Viereisestä huoneesta alkoi nyt kuulua kaikenlaista vilkasta ja tavattoman kovaäänistä keskustelua. Juuri kellon lyödessä yhdeksän astui kuningas, jolle Leubelfing avasi molemmat ovipuolikkaat, kokoutuneiden saksalaisten ruhtinasten ja herrojen keskelle.
He olivat huoneen pienuuden tähden tiheässä piirissä, noin viisi- tai kuusikymmentä luvultaan. Herrat eivät juuri näyttäneet kunnioitusta ansaitsevilta, moni oli päinvastoin muodoltaan niin välinpitämätön, kuin tuntisi hän yhtä vähän häpeän kuin pelonkin väriä. Siinä oli viekkaita päitä uhkarohkeiden, kunnianhimoisia typeräin ja hurskaita hävyttömäin vieressä: enimmäkseen semmoisia, jotka sotaväkeen lisäsivät omat miehensä ja jotka sentähden olivat väen luvussa otettavat huomioon yhdessä niiden kanssa.
Kuninkaan vasemmalla puolella oli ryhdiltään siveä päällikkö Erlach, jolla oikeastaan ei täällä ollut mitään tekemistä. Hän oli tullut Kustaa Aadolfin palvelukseen, kun piti häntä aikansa jumalisimpana sankarina, ja oli monesti tunnustanut kuninkaalle, miten häntä surettivat synnit, joita hänen täällä ulkona valtakunnassa täytyi nähdä: kiittämättömyys, teeskenteleminen, toiselle kuopan kaivaminen, vehkeily, juonien kutominen, salaliittoisuus, pahanteon eri osain jakeleminen mies miestä myöten, konnuuksien peitteleminen, lahjominen, maiden myönti, kavallus — kaikki pelkkiä semmoisia paheita, jotka olivat tuntemattomat ja mahdottomat hänen kotiseuduillaan Sveitsin vuorilla. Hän olikin tullut vaan kertomaan rakkaalle ystävälleen, Ranskan lähettiläälle, joka tunsi mieltyneensä hänen yksinkertaisiin tapoihinsa ja siveyteensä, jotakin uutta, lähettiläs kun näet, maanmiestensä yleiseen tapaan, oli hyvin halukas kaikkiin uutisiin; taikka oli hän tullut vaan mielensä ylennykseksi näkemään, miten hyve oli voittava pahuuden. Hän räpytteli levollisesti silmiään ja pyöritteli ristissä olevien käsiensä peukaloita.
Tämän hyve-kuvan vastassa, kuninkaan oikealla puolella, seisoi hävytön synninkuva: Lauenburgin herttua kalleimmassa puvussaan, paras pitsikaulus kaulassa, suu pirullisessa hymyssä, silmät pyörivinä ja jalat levottomasti elävinä. Hän oli tavannut teloittajan rengin, jolle teloittaja oli jättänyt viittansa. Sen alta oli hän huomannut ihmisen kasvot, oli siis astunut luo ja katsahtanut peitteen alle.