Päällikkö hymyili pilkallisesti. "Se on teidän", sanoi hän.
"Ei, herra päällikkö", vastasi paashi oudostuen, "minä en käytä niin hienonahkaisia ja korutekoisia käsineitä."
"No, antakaa se sitte minulle takaisin!" sanoi päällikkö ja otti kintaan.
Samalla nousi hän hitaasti istuimeltaan ja kumarsi, kuningas astui juuri sisään.
Kustaa Aadolf astui muutamia askeleita yhä enemmän kummastuksissaan ja hänen kaarevat, kirkkaat silmänsä suurenivat.
"Tekö täällä, herra herttua?" lausui hän hitaanpuolisesti vieraalle.
Hän ei ollut koskaan nähnyt Wallensteinia itseään, mutta monesti kyllä katsellut hänen kaikkialle levinneitä kuviansa, ja pää oli niin omituinen, ett'ei sitä suinkaan voinut olla tuntematta.
Wallenstein myönsi toisen kerran kumartaen.
Kuningas tervehti vakavan kohteliaasti.
"Tervetuloa, teidän ylhäisyytenne, minä olen valmis kuulemaan toivomuksenne. Mitä tahdotte minulta, herttua?" Samalla viittasi hän paashille, että poistuisi.