Paavi nousi hiljaa ylös. — Ja sen minä teenkin! lausui hän papillisesti: — Minä vapautan Ferdinand Avalosin keisarin alamaisuudesta ja uskollisuuslupauksestaan. Minä nimitän Pescaran markiisin kirkon gonfalonieriksi ja sen liigan sotapäälliköksi, joka pyhäksi kutsutaan, koska sen johtajana on jälkeläisensä muodossa itse Kristus. — Paavi vaikeni hetkiseksi.
Ja nyt kohotti hän molemmat kätensä samaan korkeuteen kuten pitäen Colonnan pään päällä kruunua ja Victoria vaipui hämmästyneenä polvilleen. Selkeällä äänellä lausui paavi: — Palkiten jo etukäteen gonfalonierini ansiot minua ja kirkkoani kohtaan, kruunaan minä Ferdinand Avalosin, Pescaran markiisin Neapelin kuninkaaksi! — Nuori kuningatar vapisi ilosta. Hän arveli ansaitsevansa kruunun. Sanatonna, hehkuvin poskin otti hän vastaan siunauksen. Sitten nousi hän ylös ja lähti huoneesta tasaisin, kiirein askelin kuten haluten hetipaikalla viedä kruunun arvossa korotetulle puolisolleen.
Itsekin kiihtyneenä seurasi pyhä isä häntä sitä kyytiä että tohvelinsa olivat pudota. Kynnyksellä saavutti hän Victorian Ja tahtoi antaa hänelle sen sinisamettisen kirjan. — Markiisille, sanoi hän.
Silloin huomasi Clemens Victorian takana Guicciardinin ja Moronen, jotka olivat ehkä hetken siellä kuunnelleet. Kanslerista oli Victoria noine riemun hehkua säteileville silmineen sellainen ilme, että hän joutui tuiki ymmälle. Nopeasti hän sentään tointui hämmästyksestään ja alkoi anella paavilta: — Esittäkää, Teidän pyhyytenne, minut epäpyhä tuolle jumalaiselle Victorialle! — jonka jälkeen Clemens napautti häntä hieman olalle ja esitteli hänet sanoilla: — Milanon kansleri, maailman lapsi, jonka päälle pyhää henkeä aletaan vuodattaa! — Sitten kuiskasi hän Victorian korvaan: Morone, Buffone [Pikku narri].
Victoria katosi onnensa huumauksessa ja paaville jäi tuo sininen kirja käteen, sillä hän oli vielä aivan kuin juovuksissa siitä rohkeasta, vertauskuvallisesta teosta, johon kauniin naisen näkeminen oli saanut hänet ryhtymään. Nyt tunsi hän sentään kuin olisi kadottanut tasapainonsa. Viittauksella kielsi hän Florensilaiselta ja Lombardilaiselta vierailun ja pujahti jälleen raphaelilaiseen kammioonsa.
Nuo kaksi, joita ei otettu vastaan, tuijottivat hetken ällistyneinä toisiinsa, sitten tarttui Guicciardin nauraen kanslerin käsivarteen ja veti hänet muassaan hienoja portaita myöten alas Vatikanin puistoihin, joiden lehtikujain siimestä he eivät kaivanneet, sillä taivaan peittivät mustat pilvet.
— Oikeastaan, alkoi Guicciardin, pidän minä tuosta ukosta. Vaikka hän punookin juoniaan niin hienosti ja sovittelee sanojaan kovin harkitusti, on hän kuitenkin pohjaltaan samainen intohimojen pätsi ja kiukkuinen otus kuin minäkin. Nyt se kiihkoilee kun ilmaisi Colonnalle vaarallisen salaisuutemme. Sinä puistatuksissasi et tietysti huomannut, miten hän tahtoi pistää Victorian käteen Accoltin ja Angelo de Cesiin lausuntoja. Lahjottava lurjuspari, joka kaunistelee vääriä valoja raamatunlauseilla! Muuten on ihme, että Clemens vanhoilla päivillään ryhtyy näin huimiin ja uhkarohkeisiin yrityksiin ja vielä ihmeellisempää on, että hän ryhtyy siihen itseään epäillen ja luottamatta tähteensä, sillä salaisesti hän uskoo olevansa oikea kovan onnen poika. Se on varsin ikävää. Leo oli sentään toista miestä, aina niin säteilevä ja iloinen ja siten myös onnellinen, jotavastoin tämä nykyinen pyhyys näkee, kuten tässä äsken minulle Jeremiaan tapaan ennusteli, jo ikuisen kaupungin ryöstettynä ja näiltä katoilta, — hän viittasi Vatikaniin — savun ja liekkien suitsuavan. Ja kuitenkin ryhtyy hän otteluun keisaria vastaan, minkä luen hänelle suureksi ansioksi, vaikkapa se teko saattaa vaaranalaiseksi ensin ainoastaan hänen Florensinsa. Ukolla on vielä verta suonissaan ja hän kiristelee niitä vähiä hampaitaan mitä ikenissään vielä on, kun näkee noiden kopeain espanjalaisten aatelisherroin keikailevan Capitoliolla kuten Neapelissa tai Brysselissä. Vaan mikäs on, kansleri, unelmaisi esineenä? Tuo nainenko? Tietysti!
— Minä puhun roomattarelle kuin vanha roomalainen! huusi kansleri.
— Hyvä. Mutta varo vain, ettet innostu ja pistä togan alta esiin klassillista pukinsorkkaasi. Ole ihmisiksi, laskettele suuria sanoja ja sulje ne hänen turhamaisuutensa huomioon!
— Hänen sydämeensä ne suljen!