Pescara tarttui haltioituneen puhujan käsivarteen kuin pakenijaa pidättäen: — Älähän vain lehahda lentoon, Girolamo, ilveili hän.

Kansleri tempautui irti ja huusi: — Älä anna itseäsi estää jumalaisesta tehtävästä taikauskoisten ennakkoluulojen tai vanhentuneiden käsitteiden, jotka eivät perustu järkeesi, eivät sydämeesi eivätkä asiain luontoon. Tunnen sinut, Pescara! Sinä olet Italian poika ja siis uskollinen ja tunnoltasi ylevä!

— Mutta Te italialaisethan olette kovin kevytmielistä väkeä, hymyili Pescara. — Vaan sinäpä tekeydyt pahassa suuremmaksi kuin mitä oletkaan: sillä nuo viisaat sanat eivät ole omiasi, niissä vain puhuu haltijahenkenne, Florensilainen. Elääkö hän vielä?

Kansleri arvasi ketä päällikkö tarkoitti. — Kituu köyhyydessä, unohdettuna ja halveksittuna, vastasi hän hämillään. — Suurin neromme.

— Syystä kyllä. Sillä on politisia lauselmia, jotka selvän järjen ja harkitsevan käden käyttäminä ovat hyödyllisiä, mutta jotka muuttuvat turmiollisiksi ja vääriksi heti kun niitä virkkavat julkeat huulet ja kirjoittavat rikokselliset kädet. Vaan se mitä nyt sanoin, on aivan ylimalkaista ja kaikkihan riippuu vain käytöstä. Miten olet, kansleri, suunnitellut esimerkiksi petokseni käytöllisen puolen?

Kansleri aikoi alkaa puhua kuten riittäisi hänellä sanoja loppumattomiin. Silloin kosketti Pescara häntä käsivarteen. — Hiljaa, varovasti! varoitti hän. — Nyt astut kaidalle ja horjuvalle portaalle: voi sattua että olen puhuttuasi pakoitettu vangitsemaan sinut kavaltajana. Neuvon, ettet puhu omassa nimessäsi. Naamioi siis itsesi miksi haluat, vaikkapa tuoksi kadonneeksi Florensilaiseksi sihteeriksi, olkoon hän sitten joukossamme tai vainaiden valtakunnassa. Puhu, Niccolo Macciavelli! Minä vaikenen, kuuntelen ja ihmettelen sanojasi ja ehkäpä vielä todistan, että sinulla on aivan ylenpalttisen rikas mielikuvitus valtiomieheksi. Oo, kyllä arvostelen sinua, hyvä Niccolo!

Tämä yhä jatkuva päällikön leikillinen sävy loukkasi kansleria ja hän otti suuttuakseen. — Loppukoon jo pila! Älä alennu näyttelijäksi, joka esittää kuolemaa isänmaan edestä! Pescara, pyydän sinua ymmärtämään asian vakavuuden.

— Vakavuuden? No olkoon menneeksi! vastasi päällikkö ja pani silmänsä umpeen kuten tarkemmin kuullakseen. Silloin säikähti kansleri hänen laihain kasvojensa tavatonta kalpeutta ja ankaruutta. Mutta hän piti päänsä.

— Teidän ylhäisyytenne, ei olo vahingoksi asialle se mitä olette ilmoittaneet keisarille: on hyvä että hän luottaa Teihin niin kauan kuin mahdollista ja että pidätte luopumuksenne salassa vielä silloinkin kun jo paavi ja Liiga julistavat manifestinsa. Sillä välin vahvistatte asemianne ja karsitte joukkojanne.

Pescara rypisti otsaansa.