— Kun kerran Italian yhdistyneet joukot ovat komennettavinanne ja kun olette valloittamattomassa asemassa, jatkoi kansleri hämmästyttävän varmasti, niin ei mikään estä Teitä enää tekemästä tiliä selväksi keisarin kanssa, ehkäpä ilman taisteluakin, sillä vaikka, ei: koska olette aikanne suurin sotapäällikkö, niin luotatte myös mieluummin älykkääseen shakkipeliin ja laajoihin strategisiin laskelmiin kuin noihin yhtäkkisiin ja aina umpimähkäisiin taistelun ratkaisuihin. Sanon: ehkä ilman verenvuodatusta, sillä keisarin ei ole kovinkaan helppo saada itselleen uutta sotapäällikköä ja koota Italiaan toista armeijaa, kun Te joukkoinenne olette hänestä luopunut. Etenkin kun vielä Ranska ja Englanti hankkivat hänelle kyllin tekemistä Liigalle annetun lupauksensa mukaan.
— Tunnen sopimuksenne kuningas Fransin kanssa aivan yksityiskohtaisesti, keskeytti Pescara, mutta en usko siitä olevan mitään hyötyä. Kuningas nääntyy Espanjassa vankeudessa. Alkamalla yrityksen hetkenkin liian aikaiseen, pettäisi hän Liigan heti, mikäli häntä tunnen.
— Juuri joku päivä sitten, vakuutteli kansleri hullunkurisesti, kirjoitti kuningatar Louise minulle ja lupasi pysyä liitossa yhtä horjumatonna kuin siveydessään.
Huoneessa kajahti vihellys… kansleri kuunteli kummastellen. Kai oli lintu lentänyt visertäen akkunan ohi.
— Vielä on keisarilla muutkin vastuksensa, jatkoi kansleri, Puolikuu ja
Saksan ruhtinaat.
— Puolikuu, niinpä niin, päätteli sotapäällikkö. — Mutta Saksan ruhtinaiden ja heidän uuden oppi osakin kanssa voisi keisari helposti sopia. Vai mitä arvelet, Morone?
Kansleri vastasi mietiskellen: — Niin luulisi, mutta tokko se sentään käynee päinsä. Keisari tarvitsee kirkkoa raskaan ja synkeän luonteensa vuoksi, jonka hän on perinyt äidiltään. Tuo uusi usko vaatii voimakkaampia sieluja.
— Oikeinko sinä käsität näitä asioita? kysyi sotapäällikkö uteliaana.
— Kuinkas minä, Pescara. — Olen kuten sinä ja me kaikki muutkin meikäläiset todellisuuden asujan, valon lapsi, joka antiikisessa viisaudessaan ei kuitenkaan näe muuta kuin harhakuvia ja varjoja, oman olemuksensa jättiläismäisiä kuvastuksia häilyvissä usvissa. Vaan nuo ihmiset, jotka rahvaan tavalla uskovat hyvään ja pahaan, ruumiiseen ja sieluun ja viimeisen tuomion tarinaan, ne taistelevat nyt, kuten tiedät, leppymättömästi siitä, miten on paras varustautua mylvähtelevän pasuunapäivän varalle. Viisas kirkkomme avaa myymälän ja tarjoo suuren varastonsa oivallisia valmisteita kaupaksi. Mutta saksalainen munkki tiuskii ja huutaa: "Tavara on roskaa! Älkää tuhlatko rahaanne tyhjään! Saatte sellaista ilmaiseksi! Syntivelkanne on maksettu. Uskokaa vain, niin sitä ei ole olemassa!" — Mutta moisen uskominen vaatii suurta uskallusta, sillä se on uskomattomista kaikkein uskomattominta. Mutta kun saksalaiset kerran saavat tuon uskon päähänsä, eivät he enää tarvitse mitään papillista ja he ovat itsepäisessä varmuudessaan valtavasti voimakkaammat kuin me uskottomat tai taikauskoiset italialaiset.
Puhun ehkä törkeästi. Mutta nämä itsessään mitättömät kuvittelijat muuttuvat nyt elämän vaikuttavimmiksi voimiksi, joita ei ainakaan valtiomiehen ole halveksittava. Ei etenkään sinun, Pescara, jolla on suuri tehtävä edessäsi, vaikka luullakseni oletkin jumalaton. — Sotapäällikkö ei hymyillyt.