Pescara katseli vaieten tuota haltioitunutta miestä.

— Mutta teen työtä niin kauan kun päivä on. Tuskin vuosi sitten seisoin Ferdinand Cortezin takana kun kiusaaja vuoren huipulta näytti hänelle Meksikon kultaiset tornit kuten se nyt näyttää sinulle. Pescara, Italian. Ja tämä käsi pidätti häntä lankeamasta ja nyt ojentuu se jälleen sinun puoleesi. Pescara, ettäs pysyisit Espanjan poikana, Espanjan, joka on sama kuin koko maailma ja jonka suojelijana on gloorioin ympäröimä Ferdinand Katolinen.

Vihaisesti virkkoi päällikkö: — Älä puhu sanaakaan hänestä, hän murhautti isäni!

Moncada huokasi raskaasti.

— Kadutko?

Ritari löi nyrkillään rintaansa ja mumisi: — Syntini… ripittämättä… sovittamatta…

Nyt tiesi Pescara, että tuo hurskastelija ei katunut murhaansa ja että hän oli tappanut hengellisesti kuolemaan valmistumattoman. — Ulos! huusi hän.

Kuten unesta heräten vetäytyi Moncada ovelle. Sitten tointui hän mietteistään ja lausui: — Anteeksi, Teidän ylhäisyytenne! Olin hajamielinen. Ja vielä pari suoraa sanaa. En tiedä, mikä on määränne. Vielä en ole vihamiehenne. Milanon valloitatte, joka tapauksessa ja siitä ensimäisestä askeleestanne ei voi varmaan päättää oletteko uskollinen vai uskoton. Odotan toista askeltanne: sitä, panetteko herttuan viralta ja rankaisette kapinoitsijoita. Ellette tätä tee, niin petätte Espanjan ja kuninkaanne! — Ja hän lähti.

Pescara meni ruualle. Sitten kutsutti hän herttuan ja Del Guaston kamininsa ääreen, jossa aina syysehtoina paloi valkea, ja antoi viimeiset määräyksensä. Loput iltaa tarkasteli hän salaisia papereitaan, todisteita mahtavaa miestä ympäröivästä halpamaisuudesta. Enimmät niistä hän poltti liedessä: hän ei tahtonut syöstä ketään onnettomuuteen. Keisarin salainen kirjekin tuomittiin tuhottavaksi, mutta sen tuhka ei saanut sekautua muiden poltettujen poroon. Hän tuotatti hehkuvan hiilimaljan, jonka sinervissä liekeissä hän sitten poltti keisarin kirjoen. Tämän tehtyään olivat kynttilänsä palaneet jo puoliväliin: läheni sydänyö. Pescara kietoi käsivarret ristiin ryntäilleen ja vaipui niin syviin ajatuksiin, ettei kuullut miten joku tuli huoneeseen. Silloin sanottiin hänelle: — Mikä on määräsi. Avalos? — Siinä oli Moncada.

Päällikkö otti sammuneen hiilimaljan, sulki sen ja ojensi Moncadaa kohti. — Määräni? virkkoi hän ja avasi kättään: tomua ja tuhkaa.