"Istu, Regiina hyvä, ja juo kupillinen teetä seurassamme", pyysi äiti ystävällisesti.
"Kuka tällaisessa kuumuudessa mitään nauttia saattaa? en ainakaan minä. Vaikka kenties hiukkasen kylmää vettä, jos tahdotte olla niin hyvä, täti. Muuten koskee käyntini sinua, Betti; lähdethän sinä huomenna Lehmukselaan, kuulen ma. Tervehdä isoisää tuhatkertaisesti! Kolmen, neljän viikon päästä tulen teidän luoksenne. Sulhoni käy silloin tätinsä luona, ainoastaan kaksi peninkulmaa sieltä; se sopii oivallisesti. — Ah, siinä on vesi!"
Regiina kosketti lasia huulillaan ja kurotti sen sitte pikku Lauralle, hiukan ja sievästi suuta murtaen, jolloin pienonen, punainen kielenkärki tuli näkyviin. Hän näytti siten niin somalta.
"Aadolfin täti aikoo panna toimeen tanssihuvit meitä varten, Elisabet, — ajatteleppa, tanssihuvit vapaassa ilmassa! Oi, sinä pieni raukka, jolla on niin ikävä kotona, miten iloinen minä sinun tähtesi olen!"
Tuo viimeinen kuiskaistiin, luonnollisesti. Regiina ja minä keskustelimme tavallisesti, kun hän meillä kävi, matalalla äänellä, jota ei muu perhe kuullut.
"Riisu mantiljasi, lapsi, ja istu; se on hauska Elisabetille."
"Tuhannen kiitosta, mutta minä en saata; kello on jo paljon; minä melkein pelkään mennä yksinäni Fredriksbergin puistokäytävälle."
Hän heitti merkitsevän katseen Kristianiin, joka kuitenkin näkyi olevan kokonaan kiintyneenä rapujen puhdistamiseen. Juhana sitä vastaan vääntelihe levotonna tuolillaan, aavistaen kohtalonsa.
"Juhana, pikku ystävä kultaseni, tahdotko saattaa minua? Hyvästi kaikkityyni, hyvästi, rakas Elisabettini!"
Hän niiasi veitikkamaisesti, suuteli minua ja kiiti sitte keveästi pitkin portaita, seurassansa itkemään valmis Juhana, joka tuskin sai aikaa kuiskaista: "Minä en ole vielä läheskään ravittu, äiti", samassa, kun hän lautasensa pois pani.