"Toivon, ett'ei hän kuullut. Oletko vihainen?"
"Murheellinen, Elisabet; — sydämestäni murheellinen."
Pariksi minuutiksi jäin seisomaan, vaan kun hän ei mitään muuta puhunut, niin palasin takaisin. Toiset pakisivat hiljaa kiihkeästi; minä tähtäsin sanat "ilonhäiritsijä" ja "eiköhän hänen korkea-arvoisuutensa aikone pian lähteä?"
Kun sitte menimme sisälle, niin isoisä ja Ove istuivat sakkipelin ääressä. Luutnantti Gyldenpiil lähestyi kumartain ja lausui hymyillen:
"Pastori jätti meidät niin äkisti, ett'en saanut aikaa pyytää teitä läsnäolollanne kunnioittamaan tätiäni pienissä tanssihuveissa keskiviikkona; hän tietää, ett'ette tanssi, vaan toivoo toki…"
"Minä kiitän suuresti ja tulisin mielelläni muussa tapauksessa, vaan sisareni on sairaana", hänen äänensä värisi, "vaarallisesti sairaana, kirjoittaa hänen miehensä, ja rouva Gyldenpiil suonee siitä syystä minulle anteeksi."
"Toorako?" kysyi isoisä sydämellisesti, "suloinen, sievä Toora, joka on naimisissa Jyllannissa; se säälittää minua sydämeni pohjasta. Vai niin, siksipä peli niin hullusti meni, tornit juoksivat ja hevoset hyppivät suoraan; en ollenkaan käsittänyt teitä, rakas, nuori ystäväni. Oh, hän paranee kyllä, uskokaa minua, hyvä luonto ja nuoruus. Ei, lopettakaamme peli; Jumala varjelkoon minua rasittamasta teitä."
"Sinä tulet luonnollisesti kaikissa tapauksissa?" kuiskaisi Regiina.
Kävisikö se laatuun? Oi, kovalta tuntui, jos ei saisi olla muassa noissa tanssihuveissa, joista olin koko kesän iloinnut! Enhän ollenkaan tuota sisarta tuntenut; niin suututtavaa, että tuon juuri nyt piti sairaaksi tulla! Oikeinta kai oli suoraan kysyä Ove'lta hänen ajatustaan. Hänen muotonsa oli kyllä peloittavan vastenmielinen, kun hän seisoi tuolla puun nojassa ja katsoi suoraan alas eteeni; mutta minä tahdoin kaikissa tapauksissa uskaltaa yrittää.
"Ove", sanoin kainosti, "sitte en kenties minäkään saa sinne mennä?"