Muutaman tuokion perästä pyöri koko seura iloisesti tanssissa. Minä hylkäsin pari tanssiinpyyntöä ja kiirehdin erinäiseen sivuhuoneesen. En olisi saattanut tanssia, vaikka elämäni olisi siitä riippunut.
Tuo pieni huone ei kuitenkaan ollut tyhjä, miten toivonut olin. Kaunis, vanha rouvasihminen, hopeanharmaassa puvussa ja valkein myssynnauhoin, istui nurkkasohvassa ja kutoi; hänen vieressänsä makasi sievä, punaposkinen tyttö levollisesti nukkuneena.
"Oi, pyydän anteeksi, en tiennyt…"
"Pysähtykää." Jotakin lempeätä ja miellyttävää oli hänen katsannossaan ja äänessään. "Ettekö tanssi?"
"Olen vähän pahanvointinen."
"Herra Jumala, te olette tosiaankin kelmeä. Istukaa kaikin mokomin ja juokaa lasillinen vettä; tämä on vastikään lähteestä tullutta."
"Tuhannen kiitoksia; oi, noin kaunis tyttönen!"
"Niin, eikö totta?" Hän kumartui alas ja suuteli pyylevätä kättä, joka oli lujasti sulkeutuneena ympäri peukalon. "Se on eräs uskottu tavara. Tyttäreni on ollut aivan kipeänä ja on nyt matkustanut erääsen kylpylaitokseen Norjassa. Niin kauan kuin hän on poissa, pitää isoäiti pienestä silmäterästä huolta."
Hänen puhuessaan tuli emäntä sisälle.
"Vaunuja ei näy vielä", hän sanoi ja katsoi samassa kysyvästi, melkeimpä tyytymättömästi minua.