"Sitte on pojalleni tullut esteitä, vaan hän tulee kyllä. — Aivan ikävätä on tälle nuorelle neidille, hän ei ole oikein terve. Minä en tiedä hänen nimestään, kenties tahdotte esitellä…"
"Neiti Hjort", — hän näytti olevan aivan hämillään — "rouva Birk. Vai niin, ettekö jaksa hyvin? Se oli kovin ikävää."
Tunsin veren virtaavan sydämeeni. Se oli hänen äitinsä, ja nyt tuli hän itse!
"Oi, jos tohtisin pyytää vaunuja, minä jaksan todellakin sangen huonosti; voivathan ne palata serkkuani myöhemmin illalla noutamaan."
"Minä ilmoitan siitä, jääkää tänne, ne tulevat heti."
Hän näytti oikein huojentuneelta.
"Ettehän toki poikani tähden tahi minun tähteni lähtene?" Rouva Birk tuli luokseni ja tarttui molempiin käsiini. "Minä en ole kuullut teistä muutakuin hyvää, rakas, nuori tyttöni! oi, se on ihmeellistä, teidän muotonne viehätti minua heti kun sen näin."
Miten hyvältä, uskolliselta ja äidilliseltä hän näytti, ja miten hän oli Ove'n muotoinen! Oi, jos rohkenisin kallistaa pääni hänen rinnalleen ja sanoa hänelle kaikki, niin —
"Naapurien tulee seurustella kaikessa ystävyydessä", hän jatkoi; "ensi kerralla se ehkä tuntuu vähän omituiselta, vaan siihen perehtyy pian. Te saatte olla aivan levollisena; Ove ei mitään puoliksi tee; hän on saanut selväksi itselleen, että se on ohitse, kokonaan ohitse. Miksikä siis olisi välttämätöntä toisiaan välttää?"
Jumalan kiitos, ett'en tullut puhuneeksi. Kokonaan ohitse! Korvissani humisi; minä niiasin ja sanoin hyvästi melkein koneentapaisesti.