"Nyt annatte minulle voiton, nuori neitini?"
"Sen teen; vaan minua ei ole täydelleen kumottu, minä toivoisin, että joku paremmin ajaisi asiaa minun puolestani."
"Voitto on siis kuitenkin minun?"
"Niin, voitto minusta."
"Minä siis mielin tehdä tunnustuksen", sanoi herra Steen hymyillen. "Minun kylmät, järkiperäiset muistutukseni eivät, vaikk'ette niitä saata kumota, ollenkaan tunkeudu teidän sieluunne, vaan teidän tunteidenne purkaukset — jos niitä niin saan nimittää — vähitellen tunkeutuvat yksin kiveenkin. — Usein pitkän elämäni ajalla olen ollut oikein kyllästyneenä ja tuskastuneena niihin suhteihin, joihin aika, tapa ja sattumus minut on saattanut ja olen toivonut saavani alottaa elämäni uudelleen, oppia tuntemaan uusia ihmisiä, kokoomaan uusia kokemuksia. Tämä toivo on nyt totisesti toteutunut; minä olen täällä alkanut elämän uuden osan, niin ihmeellisen, että se minusta on melkein kuin uni."
Herra Steenin puheen keskeytti onnettomuutta ennustava kalahdus kyökissä ja sitä seuraava oven paiskaaminen, provessorin kimeä ääni ja Tiinan hätäytynyt puolustus:
"Se oli Lassi enkä minä! Lassi enkä minä!"
"Mutta mitä Lassi ruokavadilla olisi tehnyt, sen nauta; kas niin, itkeä tillitä nyt, siitä kai lähtee apua!"
Sellaiset pienet taloudelliset vauriot tuottivat vaihdoksia rauhallisessa elämässä. Viikkoa ei kulunut ilman, ett'ei Lassin täytynyt mennä kaupunkiin posliinipuotiin. Pikku Tiina ei itse milloinkaan rikkonut mitään; mutta hän oli erinomaisen hidas askareissaan ja olisi niihin pahanpäiväisesti takertunut, jos ei Lassi olisi auttanut. Se oli poika, joka joutui. Veden tuonti, lakaiseminen, kuuruu, veisten tahkominen, kaikki kävi kuin tanssi. Akkunain ja lasien peseminen oli häneltä tosin kielletty; mutta Tiina ei milloinkaan päässyt paikasta pois, ja niin Lassi uskalsi yrittää, vaan silloin kuului pian roiskis, räiskis.
Alussa provessori Bruus oli sairaalle vieraalleen aivan ystävällinen; mutta kauan ei viipynyt, ennenkuin he syöksyivät yhteen. Herra Steen ei antanut itseään koulupojan lailla kohdella, eikä provessori saattanut mukautua siihen tyveneen, melkein etevämmyyttä osoittavaan tapaan, jolla herra Steen hänen intoansa kohteli. Provessorista oli muutoin herra Steenissä jotakin puoleensa vetävää, hänestä herra Steen oli elävä arvoitus. Mikä ja kuka oli tuo mies, joka, tutustuneena melkein kaikkeen, oli ollut melkein kaikkialla ja niin kursailematta vastaanotti hoitoa ja huolenpitoa?