Hetkisen kuluttua kuulin askeleita portailla, ja rouva tuli sisälle, kynttilä toisessa ja pullo sekä kappale kangasta toisessa kädessä. Hän näytti niin ystävälliseltä ja sääliväiseltä surupuvussaan, jota hän vielä pienen lapsensa jälkeen kantoi.
"Ylhäälläkö vielä?" hän sanoi. "Kun ei vain olisi seikka pahempi kuin luulimmekaan! Tässä on hiukan linimenttiä jalan hieromista varten. Ei mitään vastustelua; sellaista pitää aikomaan tehdä, vastaan ponnisteleminen ei auta mihinkään."
Vastaukseksi itkin niin rajusti ja kiihkeästi, että hän aivan peljästyi, Minun täytyi sanoa hänelle kaikki, tahi kuolla häpeästä; minun täytyi sanoa hänelle kaikki, vaikka hän olisi minua inhoomaankin ruvennut. Lopetettuani tunnustukseni ei hän kääntynyt pois oikeutetussa harmissa, vaan tuli luokseni, painoi itkeneet kasvoni rintaansa vastaan ja sanoi:
"Lapsi raukka, lapsi raukka, sinä saat paljon taistella; mutta Herra vahvistaa vilpittömän tahdon, ja me autamme ja tuemme sinua kaikin voimin. Jos me kaikki saisimme voimaa yhtä rehellisesti velkamme tunnustamaan, niin se varmaan tulee anteeksi annetuksi! Ainoastaan se, joka ei täydellä todella ole virheitänsä vastaan taistellut eikä sentähden voimattomuuttaan tunne, on armoton tuomari. Me tahdomme hyvin hellästi teidän heikkouksianne tuomita, ja se tieto on saattava teidät helpommin totuudessa pysymään. Kas niin, hiljaa nyt, älkää itkekö, kaikki on hyväksi muuttuva; jokapäiväinen seurustelu papin kanssa saattaa tehdä ihmeitä."
Ja hän istui viereeni ja kertoi minulle, kuinka hilpeä hän itse oli tyttönä ollut. Hän oli hyvin tiennyt sulhonsa ankarat periaatteet, vaan oli rauhoittanut itseään sillä, että sellaiset ylelliset aatteet aika kyllä on haihduttava. Kun hän muutti pappilaan, niin hänen päänsä oli täynnä suunnitelmia oikeasta herraskartanon elämästä; kaunis kaleissi oli oleva hänen ensimmäinen pyyntönsä; mutta sitä ei tullut milloinkaan lausutuksi. Hän esitteli sitte, kuinka suuresti hänen miehensä häntä rakasti, ja kuinka vahvasti hän oli vakuutettu, että hänen vaimonsa oli oikea ja todellinen papin vaimo: hiljainen, nöyrä, kristillinen vaimo. Tuota uskoa hän ei saattanut mieheltään riistää; hänen miehensä puhe kirkossa ja elämä kotona vaikutti lisäksi, jotta hän, vaimo, päätti yhdessä miehensä kanssa palvella Jumalaa. Hänen uskonsa vahvistui, kun pienonen lapsi hänen rinnoillaan makasi; se kasvoi yhdessä lapsen kanssa ja oli tarpeeksi vahva häntä pystyssä pitämään, kun lapsi häneltä otettiin, ynnä, siitä surusta huolimatta, säilyttämään hänessä vakuutusta Jumalan rakkaudesta.
Kaiken tämän sanoi nuori rouvani, vaikka paljoa kauniimmin kuin minä osaan sen kertoa, ja me itkimme molemmat kovin. Hän tahtoi nähdä minun menevän sänkyyn, suuteli, hyvää yötä toivottain, otsaani ja meni sitte, vieden kynttilän, pullon ja kankaan palasen muassaan.
Sitä lääkitystä minä en tarvinnut; hän oli antanut minulle toisellaista lääkitystä, jonka tarpeessa olin kauan ollut.
Siitä päivin ahkeroin kaikin voimin, jonkinlaiseksi tullakseni; mutta useinkin se ei kuitenkaan onnistunut; en toki milloinkaan enää valehdellut. Helliä ja lemmellisiä he olivat alati, antoivat hyvän siemenen hiljaisuudessa versoa eivätkä häirinneet sen itämistä puheella eikä moitteella eikä edes kiitoksella. Omaa tilaansa ajatteleva ihminen on kaino, ja kun hän tekee jotakin, joka on oikein, niin sitä ei pidä mainita; ei saa olla sitä edes huomaavinaan. He eivät sanoneet mitään; mutta he luottivat yhä enemmän minuun, ja minä rakastin heitä yhä enemmän ja katsoin ylös heihin, miten tuleekin tehdä heikon ihmislapsen, jollainen minä olin, olen ja oleva olen.
Sillä välin vieri vuosi vuoden perään; minä oikein oleennuin tänne ja melkein unohdin — niin, sitä ei saata käsittää pari niin nuoria tyttöjä, kuin te olette —, että olin kihloissa Köpenhaminassa. Kenties unohdin tuon siitä syystä, että luulin itseni unohdetuksi; vaan siinäpä erehdyin. Vanha sulhoni kirjoitti vihdoinkin Jyllannista, että hän oli vähin varoja ansainnut ja aikoi seuraavana vuonna asettua kototienoolleen, Taarnby'hyn Amager'issa, lasimestariksi, jos minäkin siihen suostuisin enkä olisi ajatuksiani hänen suhteensa muuttanut.
Kaikki vanhat tunteet heräsivät tuon kirjeen kautta. Minä vastasin heti, ett'en ollut ketään muuta rakastanut, ja niin hän lähetti minulle sormuksen ja minä samoin hänelle. Talvi kului kopioiden hankkimisessa ja suunitelmain tekemisessä; kevätpuolella meidän piti yhtyä hänen perheensä luona Taarnby'ssä, lähemmin häistä puhuaksemme.