* * * * *
Juho halusi päästä itsekseen. Mikä muutos nyt tapahtui hänen sielussaan? — minkätähden menivät ajatukset aina samaa suuntaa, minkätähden hänestä elämä yht'äkkiä näytti niin valoisalta?
Hänellä ei ollut tapana osoittaa suurta huomiota nuorille tytöille, tavallisesti katseli hän heitä ankarasti (arvostelevin niuhin silmin.) Mutta tämä tyttö olikin hänen mielestään aivan toisenlainen kuin muut, — niin luontainen ja todellinen sydämmensä sisimmäisestä sopukasta alkain. — Kahden päivän perästä oli hän aikonut lähteä. Jos serkkunsa kehoittaisi häntä, vaikkapa vaan puolellakin sanalla jäämään, niin hän jäisi.
Juhon kääntyessä niityltä maantielle, näki hän pienen polttopuu-varkaan seisovan nojautuneena vasten kurjan rappeutuneen mökin seinää. Poika antoi osan paksusta illallis-leivästään, ohuella harmahtavalla rasvakerroksella, vanhalle mustalle villakoiralle, joka oli yhtä likainen, yhtä hyljätty ja laiminlyöty kuin poika itse. Silloin tällöin silitteli hän koiran pyöreätä päätä ja vastaukseksi murisi koira hänelle ystävällisesti. Juhon askeleet säpsähyttivät häntä, hän tunsi kasvot, ja mieleensä muistui se nöyryytys, jonka hän oli kärsinyt. Kasvonsa kävivät jälleen ynseän-näköisiksi ja hän potkaisi tahi oikeammin oli potkaisevinaan mustaa ystävätään.
"Miksikä niin teit?" Ääni ei kuulunut äreältä, ainoastaan jämeältä. Pekka olisi mielellään juossut pakoon. "Kuules!" Juho laski kätensä lujasti hänen olkapäällensä, — "jos olisit potkaissut koiraa, kun luulit olevasi yksin ja taputellut sitä kun tulin, olisin mennyt ohitsesi eteenpäin, mutta nyt on meidän kahden keskusteleminen. Olet parempi kuin miltä näytätkään, ja luulenpa että sinusta vielä voi ihminen tulla. Tahdotko kokonaan jättää entisen elämäsi tänne ja seurata minua? — En lupaa sulle rikkauksia ja laiskan päiviä, työtä ja kuria vaaditaan, että pojasta, sellaisesta kuin sinä, tulisi toimelijas kelpo mies."
Oli niinkuin lapsen silmissä jotakin toista olisi piileytynyt ja jotakin ollut aiheena heltymykseen, itkuun ja rukoilemiseen. Juhon sydän kävi lämpimäksi.
"Saat minussa ystävän, mutta totteleminen sinun on, muuta keinoa ei ole, aina totteleminen!"
Samassa aukeni mökin ovi ja terävä naisääni huusi:
"Tule sisään heittiö ja hoitele noita lapsiressukoita, niinkauvan kuin olen poissa." Äkkiä ääni muuttui. "Oi herra kulta, pyydän anteeksi, mutta kun ei hyvällä parane, täytyy pahallakin koettaa", hän huoahti teeskentelevästi.
Poika kohotti päätänsä.