"Katteini Linde varmaankin koko sydämmestään yhtyisi tuohon ylistyspuheesen, jonka aamulla pidit vapauden kunniaksi. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, niinkuin näet olen käynyt kielimässä vaimolleni; tuollaiset nuorenmiehen esitelmät ovat hyvin opettavaiset nuoren rouvan kuulla, ne teroittavat mieleen velvollisuudet." Hän hymyili veitikkamaisesti, mutta vaimonsa nyykäytti lempeästi päätänsä turvallisessa tiedossa heidän molempain onnesta.
"Onnea matkalle", sanoi hän Juholle.
Tohtori huomasi serkkunsa katsahtavan nuoreen rouvaan.
"Ei hän taida olla niin aivan vastenmielinen sinullekaan, uskallatko kieltää sitä?"
"En, mutta hän on poikkeus! Anna minun mennä omaa tietäni, Emil, koska nyt kerran annan niin suuren arvon ajatus-, puhe- ja toimintavapaudelle."
Juuri tohtorin pienien yksivetoisten vaunujen tulla jyristessä Saramäen kartanolle, ajettiin wieniläis-vaunut esille, herrasväki oli lähdössä pois.
"Me jätämme siellä käyntimme toistaiseksi", huusi rouva heti, "terve, terve tulemasta!" — "Tohtori oli oikein ystävällinen kun toi tänne vieraansa. — Niin, miehenikin on vähän toivonut saada teitä nähdä. Me tiesimme tietysti herra Bruhn'in", — hän lausui nimen hyvin imartelevalla äänellä — "olevan näillä seuduin. On todellakin paljoa hauskempi jäädä kotiin. Sanothan ajomiehelle, Linde!"
Hyvä katteini oli silminnähtävästi kovin hämillään.
"Tiedäthän meitä odotettavan, Edvardine, emme voi olla menemättä. Olen varma siitä että kunnioitetut vieraamme suovat anteeksi. Olimme lähdössä ristijäisiin, yksinkertaisen perheen, entisen tilanhoitajamme luo, ja kaikki on juhlallisemmaksi valmistettu meidän tähtemme. — Edvardine!"
"Ei suinkaan isä", vilkassilmäiset kasvot kurkistivat nenäkkäästi näkyviin, "siinä talossa ihan nääntyy ikävään."