Tunnokkaat kasvonsa ilmaisivat iloista mielenliikutusta. Miten ystävälliseltä ja yksinkertaiselta hän näytti! Sievempää rouvaa eivät he ikänään olleet nähneet. Eläköönhuudot kaikuivat kaikumastakin päästyä.
Pekka seisoi aivan seinää vasten ja katsoa tuijotti häneen. Nytpä rouva hänen huomasi.
"Tuossahan Pekkakin on!" Hän silitteli kädellään pojan hiuksia. — "Ja tämä varmaankin on vanha Kerttusi? Juho esitäpäs minut."
"Jumala siunatkoon häntä, joka nyt astuu kynnyksen yli", sanoi Kerttu kumartaen, kyynelien vieriessä pitkin ryppyisiä poskia.
Maria katsahti Juhoon ikäänkuin odottaen hänen sanovan jotakin; mutta hän vei hänet kiireesti etehisen kautta sivuhuoneesen avatun pianon luo.
"Kiitoksia Juho, kiitoksia!" — Otettuaan pois hattunsa ja käsineensä hän istautui. Soittokalun ihmeellisen kirkkaat, heleät äänet sointuivat juuri hänen ääneensä. Väkijoukko kuunteli äänettömänä, kuu hän lauloi:
Asuntohon uudempaan,
Kotohomme valoisaan
Aina pyrkikäämme,
Pyhä Henki avun suo,
Jeesus johtaa Luojan luo;
Häntä kiittäkäämme.
Pehtori kohautti päätään, hän näytti puoleksi hämmästyneeltä, puoleksi pilkalliselta, mutta Juustila ja hänen vaimonsa yhtyivät lauluun ja silloin uskalsi myös talonrenki tehdä samoin. Yhä useampia ääniä yhtyi ja kaikkein kauniimmalta kuului viimeinen säkeistö:
Ystäviesä joukkohon
Lue meit', ja olkohon
Majas' huoneessamme.
Rauhass' anna armaasti
Että sua ijäti
Siitä kiittää saamme.
Laulun loputtua, juoksi Pekka pieneen ylis-huoneesen, otti neljä suurta puuperunaa esille, jotka olivat piiloitetut pieluksen alle, hiipi sitten hiljaa seinäviertä pihan yli puutarhaan, jossa hän varmasti pani perunat niiden puiden alle, jossa olivat kasvaneet.