Hetken kuluttua tuli lääkäri, omenapuun kukkanen napinreijässä, osaaottavainen ja levollinen niinkuin aina.
"Tässä näkyy muutos tapahtuneen. — Kuume on tauonnut. — Sanoinhan että hän parantuisi."
"Onko mahdollista? — onko hän parempi."
"Paljoa parempi, mutta voimat ovat tietysti peräti lopussa. — Muutamat simpukat eivät olisi haitaksi, sekä munanruskuainen ja vähän viiniä. Muutaman päivän perästä, arvelemme, saatte työtä pyssyllennekin, herra Bruhn! — Hyvää päivää, rouva Bruhn! — Mitä tahdotte? Miehenne tarjoo viiniä, minä ehdotan lihalientä tai maitoa?"
"Ehkäpä vähän viiniä, kiitoksia Juho, kiitoksia!"
"Nyt täytyy teidän maata aivan hiljaa ja antaa ajatuksennekin levätä.
— Teillä on edesvastaus siitä, herra Bruhn!"
"Tahtoisin niin mielelläni puhua kanssasi."
"Saamme odottaa huomiseksi, Maria!"
"Kuka on tuolla huoneessa? — mielestäni," — hän punastui.
Heti senjälkeen tuli Kerttu hiljaa huoneesen. Levollinen tyyneys kuvautui rehellisille vanhoille kasvoille, ääni kuului hyväntahtoiselta ja tavalliselta niinkuin ei mitään tavatonta olisi tapahtunut. — Kerttu oli oiva sairaanhoitaja.