Hän istui hetken hiljaa, mutta nousi äkkiä seisomaan.
Nyt he varmaankin rukoilivat hänen edestään, — rukoilisiko hän, joka rakasti häntä hellemmin kuin kaikki muut, heidän kanssaan — uskaltaisiko hän? — eikö hän voinut sitä vilpittömästi tehdä?
"Herra, minä uskon, auta epäuskoani!" hän ei tietänyt mistä sanat tulivat, mutta ilmaisivat hänen tunteensa.
Vähän senjälkeen laskeutui hän polvilleen vuoteen viereen, mutta taas tuli rukous hänen itsensä edestä:
"Vapahda minua, Herra Jesus!"
Kellot soivat taasen, jumalanpalvelus oli loppunut. Hänen edestään ei hän ollut vielä rukoillut, mutta nyt hän tahtoi sitä tehdä.
"Taivaallinen Isä, — Sinun käsiisi minä hänen uskon!"
Samassa Maria heräsi.
"Missä olen? — missä olen ollut? — sinäkö se olet, Juho? oi! — nyt muistan!" Hän ei kestänyt muistoa, vaan vaipui takaisin.
Joko nyt oli tullut erohetki? — Juhon sydäntä vihlaisi.