"Kuume ei ole tullut kovemmaksi; mutta hän on kovin heikko. — Älkää nyt olko huolissanne! Minulla on vielä hyvää toivoa."
Juho hoiti tämänkin yön nuoren vaimonsa vuoteen ääressä. Joka kerta kun Maria tuli levottomaksi, hyräili Juho hiljaa siksi kun hän nukkui. Ne olivat Marian omat laulamat laulut; sanoja ei hän muistanut, mutta sävelet olivat ehdottomasti painuneet hänen muistiinsa.
Väliaikoina, jolloin Maria nukkui, istui hän aivan hiljaa liikuttamatta jäsentäkään, mutta hänen sielussaan oli taistelua ja rauhattomuutta. — Eipä ole helppo asia tuomita itseänsä, mutta sen täytyy tapahtua. Juho teki sen nyt, ja koska hän oli uuttera ja lujaluontoinen teki hän sen oikein perinpohjaisesti ja pontevasti.
Vuodet palasivat, lapsuudenkin vuodet ja he katselivat häntä isoisän ankarilla ja lempeillä silmillä. — Miksikä juuri nyt muistui hänen mieleensä talviaamut, jolloin isoisä ja norjalainen vieras seisoivat kirjoituspöydän ääressä keskustellen. Norjalainen herra, kookas, totinen mies, jaloilla tunnokkailla kasvoilla, pani kätensä raamatun päälle, sanoen: "Tiedän, että tämä kirja on sinunkin aarreaittasi!"
"Niin Jumalan kiitos! — mutta siinä on sana, joka joka illoin muistuu mieleeni ja joka minua huolestuttaa: Te olette maan suola."
"Arvelen, että se mieleesi johtuu sentähden että paremmin voisit sanoa: Jumala, armahda minua syntistä. — Mutta sinun sijassasi rukoilisin että sen sana ennemmin muistuisi mieleesi aamuisin; sillä meidän täytyy työtä tehdä, niinkauvan kuin päivä on."
Poika oli hämmästyneenä kuunnellut; kummallista kuinka hän vielä muisti joka ainoan sanasen.
Kellon soidessa seitsemän, avasi Juho ikkunat ja vetäisi verhot syrjään. Meri kimalteli auringon kultaamana, lintujen laulut täyttivät ilman, metsä ja puutarha hohtivat kesäpäivän runsaassa hehkuvassa ihanuudessa. — Silmiä hiukaisi — sydäntä vihloi! — Hän palasi sairaan luo. Mitä hän voisi tehdä hänen edestään?
"Kerttu, sano väelle, että kirkossa rukoillaan rouvan edestä. — Et saa kehoittaa heitä sinne menemään, kerro se vaan heille."
Hän taisi nähdä heidät ikkunasta; olipa koko pieni joukko, joka sinne meni. — Nyt kimahti kirkonkello, isoisän kello, tuuli toi äänen muassaan.