Juho tahtoi mennä, mutta Maria ei päästänyt hänen kättään.
"Kiitoksia, ei tänään — kiitoksia!" hän sulki silmänsä. Pappi näytti hämmästyneeltä, hetken kuluttua nousi hän poistuaksensa pois.
"Eikö hän toivonut saada minua tavata?" kysyi hän.
"Ei, mutta minä arvelin, että se kenties olisi hänelle mieleen. — On toinenkin asia, josta tahdon puhua — onhan tapana kirkossa joskus rukoilla sairaitten edestä, eikö niin? — Tahdotteko huomenna rukoilla hänen edestään?"
"Aivan mielelläni. — Onko hän sitä toivonut?"
Papin viisaat, lempeät silmät katselivat tutkivaisesti Juhon totisia kasvoja.
"Ei, mutta tunnenhan hänet hyvin."
"On varsin kiitettävää, herra Bruhn, että te, joka seisotte aivan ulkopuolella seurakuntaa, noin kunnioitatte vaimonne tunteita. — Se on todellakin kunnioitettavaa."
"Aivan ulkopuolella seurakuntaa!" — niin, sehän oli pelkkää totuutta, vaan kuitenkin tunsi hän itsensä niin peräti köyhäksi, sitä kuullessaan.
Myöhemmin päivällä tuli tohtori.