Näin hän usein oli leikillään sanonut, kuu Juho kärsimättömänä oli ollut herättävinään lasta.
"Sinäkö se olet? — oletko ollut täällä koko ajan."
"Nyt en sinun luotasi luovu, Maria!"
Hetken sen jälkeen nousi hän istualleen sängystä, ottaen Juhon käden omiinsa.
"Tiesinhän sen Juho! — Häntähän sinä kuitenkin rakastit: kutsuit Häntä vaan toisilla nimillä, sen Hän ymmärsi, ja sentähden ei Hän ole sinua jättänyt!" Hän vaipui takaisin vuoteelle.
"Kutsunut häntä toisilla nimillä?" — Kaikki se jota hän oli pitänyt arvossa, kunnioittanut ja rakastanut, olikohan se vaan ollut taittuneita säteitä Herran kirkkaudesta. Mikähän se teki Marian niin toisenlaiseksi kuin muut? — Mikähän se oli tehnyt hänen isoisänsäkin niin toisenlaiseksi kuin kaikki muut?
"Sen on Hän ymmärtänyt ja sentähden ei Hän ole sinua hyljännyt." — Olikohan se mahdollista? — Ei ei, hän tunsi itsensä olevan niin äärettömän kaukana! —
"Eikö nyt ensinkään löydy mitään, jota voisin hänelle tehdä?" arveli Juho taas seuraavana aamuna ja silloin johtui hänen mieleensä ajatus lähettää pappia hakemaan.
Maria makasi ummistunein silmin, mutta kun ovi aukesi ja pappi astui sisään, katsahti hän ylös, tunsi hänet ja tervehti.
"Tahdotteko puhua minun kanssani, rouva Bruhn hyvä?"