"Kotona häntä varmaankin rangaistaan, ell'eivät oksat ole kyllin paksut, — hän on ottolapsi." Maria jätti työnsä ja seurasi alas aidan viereen.
"Mitä nyt on tapahtunut?" — Nuoret tytöt jättivät leikkinsä ja katselivat utelijaina pitkin tietä.
"Ei juuri mitään. — Tule tänne Pekka, — tänne! Minä tahdon puhua kanssasi."
Pieni pahantekijä, joka turhaan oli koettanut pyrkiä pakoon oksien suojaan toisella puolen tietä, oli pakoitettu astumaan esiin. Hän oli varteva, voimakas, kahden- tahi kolmentoista vuotias poika, kurjiin repaleisiin puettuna.
Pää kohosi vapaasti ja rohkeasti olkapäitten välissä, tumman ruskeihin suortuviin oli sotkeutunut sammalia ja lehtiä, päivettyneistä kasvoista tirkisteli kaksi eloisaa silmää vilkkaasti ympärilleen. Huolimatta raskaasta taakastaan, seisoi hän suorana ja jäykkänä ynseästi katsellen puutarhaan räpäyttämättäkään edes silmiä.
"Lakki pois, kun puhut naisten kanssa!" vanhin tytär nosti pilkallisesti pois pojan lakin, varjostimensa huipulla. Poika heitti häneen häijyn katseen.
"Sinulla ei ole lupaa koota muuta kuin karisseita oksia", torui rouva
Linde, "mene heti alas kyökkiin näiden kanssa! Ymmärrätkö?"
Vimmastunut katse oli vastauksena; hän haki hämillään lakkiaan. Se oli pudonnut puutarhaan. Maria otti sen ylös. "Anna minun panna se päähäsi, — sinulla ei ole kädet vapaina, lapsukainen! — senkötähden et tervehtinyt? Kas noin nyt on hyvä."
Pekka punastui hänen lempeästä katsannostaan, mutta ei vastannut sanaakaan, vaan kiirehti pois.
"Mitä arvelette, enkö ollut oikeassa?" Rouva Linde katsahti ympärilleen, "hän näkyy pyrkivän vankihuoneesen."