"Kuinka minut nuori rouva otti vastaan, sitä en voi kuvailla; oli melkein kuin olisin ollut pelastava enkeli taivaasta. Ovet olivat kaikkialla avoinna, kun tulin sisään; ei elollista olentoa näkynyt missään, minä olisin voinut varastaa sekä kellot että hopeat. Vihdoin löysin rouvan makaamassa sohvalla eräässä pienessä kulmahuoneessa; hänellä oli kaula kääreessä ja hän näytti hyvin kurjalta; nuorin lapsi makasi hänen käsivarrellaan.
"'Kaikki on niin hullusti kuin suinkin saattaa,' sanoi hän, ja se oli totta. Alussa olin aivan kuin pilvistä pudonnut. Piika oli huolimaton tyttö lölläkkä, siivoton ja päälliseksi vielä näsäviisas. Pormestarilla kävi kaikki niinkuin nyörin mukaan, niin että kyllä ero oli tuntuva. Mistä tuli alkaa? Pieni lapsi huusi samassa, ja niin alotin siitä. Se oli, Herra nähköön, puhdas ja siisti, sillä rouva ei päivän pitkään tehnyt muuta kuin riisui ja puki sen päälle; mutta maito sen pienen raukan pullossa oli hapanta, niin, entinenkin maito istui vielä kiinni reunoissa; sitä ei äiti ymmärtänyt. Mikä pieni kurja olento se oli! Mutta hänellä oli niin kirkkaat silmät, aivan kun kaksi tähteä, ja minä miellyin häneen heti.
"Toiset lapset tulivat nyt sisään puutarhasta; toinen oli pudonnut ojaan, ja toinen oli hänen sieltä ylös vetänyt; he olivat kumpikin läpi märät. Nyt heidän tuli saada toiset vaatteet, mutta ne eivät olleet järjestyksessä; piika torui, lapset itkivät, rouva nauroi ja itki yht'aikaa.
"'Tällaista elämää olemme viettäneet siitä saakka kun taloudenhoitajatar sairastui,' sanoi hän, 'minä olen siitä teille kiitollinen, neitsy Brigitta, että tulitte tänne.'
"Vähitellen alkoi tulla järjestystä taloon, mutta kovalta piti, ennenkuin sain piikaa tottelemaan; hän oli tottunut huolimattomuuteen; entinen taloudenhoitajatar ei juuri ollut järjestystä rakastava, sen kyllä saatoin huomata. Kapteenin palvelija sitä vastaan oli reipas mies ja suureksi hyödyksi minulle. Työtä riitti kyllä aamusta varhain maata menoon asti, ja ajatusvoimani sain myös pitää vireillä, etenkin alussa, ennenkuin kaikki tuli suunnilleen. Mutta sitä minä juuri tarvitsinkin, sillä paras keino murhetta vastaan on työ. Kun iltasilla laskin levolle, olin väsynyt ja nukuin heti.
"Ajatella muita ja huolehtia heistä tuottaa aina siunausta. Kun sitä tekee vakuutuksesta ja parhaan kykynsä mukaan; täällä minua nyt kunnioitettiin enemmän kuin ansaitsinkaan. Rouva ei olisi minusta enemmän pitänyt, vaikka olisin ollut hänen lihallinen sisarensa. Kapteeni oli myös hyvänluontoinen herra, jolleka helposti taisi tehdä mieliksi. Ensimmäisenä päivänä kuulin hänen kyliä sanovan: 'huu, eukkoseni. Sinun aarteesi on melkein linnunpelätyksen näköinen;' mutta minun kuultavakseni se ei ollut aijottu, vaikka se kyllä korviini koski.
"Kapteenin isän, entisen asiamiehen, huoneet olivat talon toisessa päässä. Hän oli pieni, laiha herra; kasvonsa piirteet olivat terävät ja samoin silmät, hän oli aivan kaljupää ja käytti mustaa kalottia. Luuvalo oli häntä kovasti rasittanut ja tehnyt hänet kivulloiseksi; hän istui aina pöngitettynä korkeaan nojatuoliin, jalat eräällä kiikkujakkaralla ja pöytä oli edessä. Nuuskarasia oli ahkerassa käytännössä, ja hänellä oli tapana puhuessaan napsauttaa sen kantta. Aamuin illoin tuli eräs mies ja puki hänen ylleen ja riisui häneltä; perhe toivoi, että hän pitäisi palvelijaa, mutta sitä hän ei tahtonut, ehkä juuri sentähden, että he sitä toivoivat, sillä sellainen hän oli. Vanhuksen hoito jäi nyt suurimmaksi osaksi minulle, ja se oli tukalinta koko asemassani. Hänellä ei ollut levon einettäkään ja alinomaa piti minun olla häntä passailemassa. Hänellä oli pöydällään pieni hopeainen soittokello, ja sitä minun tuli totella, vaikka olisin ollut missä toimessa hyvänsä. Kun ei ole tottunut sellaiseen kutsumiseen, järisyttää se hermoja, ainakin se minuun teki sellaisen vaikutuksen. Hän soittikin niin kiivaasti ja käskevästi; tuossa soitossa ilmaantui oikein kärsimätön ja ärtynyt mieliala. Joka iltapäivä täytyi minun lukea hänelle sanomalehdet, ja mikä oli vielä pahempaa, kuunnella kaikkia hänen valitus virsiään ja moitteitaan sukulaisista. Jokaisella erittäin oli koko syntiluettelo, ja jos minä sanoin vastaan ja puolustin jotakin vakuutukseni mukaan, tuli asia kymmentä kertaa pahemmaksi. Minulla oli usein halu puhua suuni puhtaaksi ja maalailla hänen eteensä kaikki, mitä häntä itseään vastaan olisi ollut muistuttamista, mutta se ei tietysti minun asemassani sopinut. Hänellä oli kuitenkin hyvätkin puolensa, ja minua vastaan hän tuli erittäin kohteliaaksi, kun hän oppi minut oikein tuntemaan.
"Talvemmalla kuoli entinen talouden hoitajatar ja pormestarin kanssa päätettiin, että minun piti jäädä paikalleni. Minä olin kaikin puolin hyvin tyytyväinen. Lapsista pidin hyvin paljo, erittäin oli pienin, Akseli, iloni; hän varttui päivä päivältä, ja minä pidin sen osaksi minun ansionani. Tuo pienokainen kurotti kätensä minua vastaan, kun vaan näki minut ovesta, niin, hän tahtoi minulle, vaikka istui äitinsäkin käsivarrella.
"Kotoa sain usein kirjeitä; Niilo ja Martta olivat nyt kihloissa. Sisareni kirjeissä ilmaantui onni ja toivo; minä vastasin hänelle vointini mukaan samaan tapaan.
"Te ehkä ihmettelette, neiti, etten voinut voittaa suruani ja iloita heidän kanssaan. Jumala tietää, että kuitenkin rehellisesti taistelin tunteitani vastaan. He tahtoivat, että minä välttämättömästi olisin tullut kotiin häihin, mutta sen kielsin, siihen ei voimani olisi riittäneet. Kapteenin väki eivät voineet tulla minutta toimeen, kirjoitin vaan, ja se olikin totta. Mutta mitä teki Niilo? hän kirjoitti silloin suoraan rouvalleni ja pyysi niin innokkaasti, että hän antaisi minun tulla. Se oli häneltä ystävällisesti tehty, mutta päätökseni oli kuitenkin luja. Rouva ei tietänyt millä tavalla hän minulle kiitollisuuttaan siitä osottaisi, että minä jäin kotiin, mutta tämä vaan minua rasitti, niinkuin ansaitsematon kiitollisuus aina tekee.