"Ja me astuimme vanhaa polkua aitauksen toiselle puolelle ja metsikön läpi suuren puun luokse; täti Brigitan puuksi he sitä kutsuivat. Martalla oli kirsi-marjoja mukanaan, ja me istuimme sammalistoon ja katselimme rasvatyyntä, sinertävää veden pintaa ja puhelimme Niilon äiti vainajasta ja menneistä päivistä; mutta minun salaisuuteni tunsi ainoastaan Jumala.
"Oikein virkistyneenä ja virvoitettuna jätin heidät; minusta oli todellakin tullut, niinkuin sanotaan, uusi ihminen. Tulevana vuonna minun piti tulla taas ja sitte viemään mennessäni pikku Heikki mukaani; poikasella oli hyvä käsityskyky ja halu kirjoihin, hänestä piti tulla lukumies.
"Sitte muutin pieneen kartanooni täällä. Kapteenin sisar lähetti minulle monta oivallista huonekalua ja muita hyödyllisiä esineitä; itse ostin mitä puuttui; minulla oli pieni säästövarasto, eikä minun siis tarvinnut sääliä menoja. Jauhoja, ryyniä ja herneitä oli Niilo minulle runsaasti varustanut, ja sisareni pani minut väkisinkin ottamaan häneltä palttinaa ja lakanoita; ne olivat kotitekoista, hyvää ja kestävää kangasta. Rouva, tarkoitan omaa rouvaani, piti huolta siitä, mitä tarvittiin huoneiden kaunistukseen: vaskipiirroksia, pieni öljyväritaulu, pöytävaate ja ikkunaverhoja. Meille tuli oikein kaunista ja siistiä.
"Niin, oli oikein hupaista, sen voin vakuuttaa, varustaa omaa kotia; olin niin iloinen, kun sain itse määrätä, missä kaapin piti seistä, että kyllä huomasin, etten olisi sopinut miehelään menemään. Tuntui niin kummalliselta saada olla itse määrääjänä tarvitsematta kysyä neuvoa keneltäkään muulta kuin omalta järjeltään, mitä tulisi tehdä. Asiamiehen soittokelloa muistelin usein, enkä sitä koskaan mielihyvällä voinut tehdä.
"Poikien kanssa kävivät asiat hyvin; minä olen aina pitänyt lapsista ja senvuoksi hyvin sopinut heidän kanssansa. Mutta Akseli olikin tavaton poika, ja Heikki oli jo tullessaan niinkuin oma poikani. He olivat ahkerat ja hyvät kaikki neljä. Rehtori sanoikin minulle kerran: 'Se on teidän kunnianne, neitsy Brigitta, sillä ilomielinen ahkeruus on tarttuvaista', mutta se oli noin puoleksi leikkipuhetta tietysti. Väliin sattui kyllä myöskin tulemaan solmuja väliin pikku herrasväen kanssa; mutta minä en koskaan turhan aikaisesti ollut myöntyväinen, ja niin asiat tasaantuivat. Vanhemmat olivat aivan tyytyväiset ravintoon ja kaikkeen. On oikein hyödykästä valmistaa ruokaa pojille, neiti; vanhempi oikein mielihyvällä katselee heidän hyvää, kelpo ruokahaluansa. — Puutarhaa ja kyyhkyisiä hoidimme yhdessä, ja lupa-aika ilahutti meitä kaikkia saman verran. Lyhyemmät lupa-ajat vietin aina Akselin vanhempain luona — asiamies oli nyt kuollut — kesäluvat myllytalossa.
"Tulojani seurasi oikea siunaus; joka vuosi panin pienen summan säästöön ja taisin pian ostaa talon; niin, olihan minulla myös vähän entisistä ajoista; ompeluneulan avulla sain myöskin runsaasti. Olisin kyllä voinut elää vähän mukavammin, mutta miksi sitä tekisin? Kuta ahkerampi olin, sitä nopeammin kului aika toisesta Elokuusta toiseen.
"Akseli pääsi ylioppilaaksi, Heikki ja toiset pääsivät ylioppilaiksi, mutta heillä oli pienempiä veljiä, jotka tulivat heidän sijaansa, ja niin asiat jatkuvat; mutta nyt minulla on myös nuorin sisareni poika, jos neiti on hänet huomannut, jolla on tummat kiharat; niin, hän täyttää, luulen ma, jouluna jo neljätoista vuotta. Heikki on jo pappi ja naimisissa; oikein Jumalan mies hän on. Minun pitää myös hoitaa taloutta hänen pojilleen, sanoo hän, mutta kukapa uskaltaa niin kauvas eteensä ajassa katsoa? Akselini muutti suuntaa ja meni upseeriksi; hän uhrasi henkensä isänmaansa edestä, Jumala siunatkoon hänen muistoansa.
"Tämän kaupungin asukkaat osottivat minulle heti alusta tavatonta ystävyyttä; niin, tahtoivatpa kutsua minua pitoihinsakin, mutta siksi ei minulla ollut tarpeeksi kasvatusta, ja sen sanoin heille suoraan. Tulla kauneisin vaatteisin puettujen ihmisten seuraan ja puhella hienosti heidän kanssaan, sitä en ymmärtänyt; mutta jos he minua jossakin suhteessa tarvitsivat, niin tiesivät missä asuin, ja voivat tulla luokseni tahi lähettää minua etsimään.
"Niin, nyt olen päättänyt, neiti; kun en vaan olisi teitä väsyttänyt? Mutta niin käy, kun vaan irroittaa vanhan puheliaan eukon kielijännettä, niin sitä pulppuaa kuin lähteen silmästä."
"Teidän tulisi kertoa vielä enemmän, neitsy Brigitta, teidän tulisi kertoa, kuinka paljon rakastavasta sydämestä ja avuliaasta kädestä saattaa riittää, silloinkin kun niillä on vähän hallittavana."