Astuinkäytävä oli valoisa, leveä ja mukava; ensimmäisessä huoneessa seisoi jäykkä ja korea palvelija, joka aukasi heille pääovet.
Tämä ei ollut ensinkään Greetan mieleen; hän oli toivonut, ettei heillä olisi palvelijoita — mutta ehkä ei voinut toisin olla.
Villiam riisui häneltä nopeasti matkavaatteet; hänellä oli kiire näyttämään hänelle asuntoa.
"Kas tässä on eteishuone, mitäs siitä pidät? Ja tässä on sali ja ruokahuone."
Ne olivat kolme suurta, korkeata huonetta; kalusto oli Margretan mielestä erittäin kallisarvoinen. Tulisivatko nämä loistohuoneet — sellaisilta ne hänestä näyttivät — todellakin olemaan hänen kotinsa, tulisiko hän täällä viihtymään? Olihan Villiam sanonut, ettei hän tahtonut tehdä suuremmoisia varustuksia. — Eikö tämä hänen mielestään ollut suurenmoista? Hän oli ajatellut kotinsa aivan toisellaiseksi, ja kuitenkin oli Villiam tehnyt tämän niin kauniiksi hänen tähtensä; hänen tuli olla kiitollinen ja onnellinen. Ja hän katseli kuvapatsaita, tauluja, komeita, kullattuja peilejä ja marmoripöytiä, avattua flygeli-pianoa, ommeltuja mattoja, pöytäkelloja, lamppuja ja kynttiläkruunuja.
"Niin maukasta ja kaunista!" sanoi hän ja tarttui hänen käteensä, ja hän ajatteli että kaikki tämä sopi Villiamille, hänen luonnolleen ja kasvatukselleen; hänelle itselleen ei se oikein sopinut, ainakaan ei hän vielä voinut siihen oikein perehtyä. Villiamin huone häntä enin miellytti; se oli pieni, eikä läheskään niin komea.
"Oletko tyytyväinen?"
"Mitenkä muuten? Mutta nyt tahdon nähdä kyökin ja Inkerin huoneen."
"Kyökin? Niin, tyttöseni, sen saat kernaasti nähdä; mutta muuten ei sinulla tule olemaan mitään tekemistä kyökkiosastossa; minä olen saanut oivallisen kyökkipiian, oikein aarteen, joka voi hoitaa kaikki, vaan joka myös tahtoo sitä hoitaa ilman mitään sekaannusta; sillä ehdolla on hän pestattu. Sinä näytät aivan hämmästyneeltä, ystäväni; tietysti sinä annat määräyksiä, ainoastaan töistä sinä olet vapaa. — Kas tässä on Fredrika; olkaa hyvä ja näyttäkää rouvalle kyökki ja mitä täällä muuten voi olla katsottavaa."
Fredrika oli suurikasvuinen, siisti tyttö, valkoinen palttinaesiliina edessään; hän niiasi hyvin sievästi ja selitti olevansa valmis käskyä noudattamaan, mutta hänen kohteliaisuutensa ilmoitti kuitenkin selvästi, että "tämä oli hänen osastonsa." ja kun hän aukasi kaapit ja ovet, muistui Margretalle mieleen vanha kuski kotona, kuinka tämä, kun hän lapsena oli pyytänyt saadakseen nähdä hänen taskukellonsa sisustaa, oli hampaittensa välissä mumissut "ainoastaan tämän kerran vaan."