Puutarhaan vievät ovet olivat auki; orjantappuraruusujen ja jasmiinien lemu tunkesi huoneesen; mehiläiset lensivät ulos ja sisään pesissään; varpuset nokkivat rohkeasti punaisia kirsimarjoja huolimatta suuresta linnun pelätyksestä, joka häilyi edes takaisin.
"Täällä on todellakin hauskaa, se minun täytyy myöntää; mutta mitä sinulla on siinä, Olli?"
"Se on mettä, herra; saanko luvan juoda nuorikkojen maljan?"
"Sinä olet oikea noita, Greeta; olethan lumonnut tuon vanhan karhun — älä suutu, Olli, — ja tehnyt hänestä sivistyneen ihmisen."
"Maljanne siis, ja tulkoon teille vastedes enemmän halua oleskelemaan täällä kuin tähän saakka. No, nyt on ateria päätetty, niinkuin näkyy; korjaa pöytä, Anna Maija. Ei, herra, saatte luvan odottaa hetkisen vielä; tässä on tilikirjat, teidän täytyy ne tarkastaa."
"Jumala minua niistä armollisesti varjelkoon! Sitä en tee, enkä minä huoli ensinkään siitä, että Olli rypistää otsaansa. Tilit ovat parhaassa järjestyksessä, siitä olen aivan vakuutettu; minä kiitän teitä siitä, että niin oivallisesti toimitte ja järjestätte täällä. Minä olen aivan tyytyväinen, ja siinä lienee tarpeeksi."
Nuori mies otti hattunsa ja pakeni nopeasti puutarhaan.
Vanhuksen kasvoihin ilmaantui niin huomattava synkkyys ja katkeruus, jonka tähden Margreta kiirehti sanomaan: "Jos pidätte asian niin tärkeänä, niin minä kernaasti tahdon niitä tarkastaa."
"Jumala teitä siunatkoon ja kiitoksia! Tässä on kaikki; minun mielestäni kumminkin tulisi hänen uskollisesta ja monivuotisesta palveluksestani osoittaa minulle tuon vähäpätöisen oikeuden, vaan ei edes sitäkään; minua harmittaa sellainen kohtelu."
"Te ymmärrätte miestäni väärin, Olli; hänen käytöksensä on juuri todistuksena hänen rajattomasta luottamuksestaan teihin."