"Ei kumpaakaan; se on rakkautta sinuun; jos vaan saan pitää sinut, olen onnellinen. Luuletko minun rakastaneen tätä rikkautta? En, sitä en ole tehnyt; se on melkein seissyt välimuurina minun ja onneni välillä. Se kuorma, jonka luulit helpommin voivasi yksin kantaa, ei ole minulle mikään kuorma; minulle oli rikkaus taakkana, joka minua painoi ja sorti."
"Etkö sinä siis ole ollut onnellinen?"
"En, sillä minä en ole ollut oikealla paikallani; minä en mennyt eteenpäin parempaan; se oli vaan kummallista paikallaan olemista; elinvoimani oli niinkuin halvaantunut; luulen tuskin, että olisit minut kauvan saanut pitää."
"Margreta!"
"Oi, älä pelkää! Sinä et minua kadota; sydämeeni virtaa eloa, voimaa ja rohkeutta; minä tunnen, että Jumala lähettää tämän meidän hyödyksemme, mutta minä ymmärrän varsin hyvin, ett'et sinä, joka olet kasvanut rikkaudessa ja ylöllisyydessä, heti voi niin ajatella."
"En, sitä en voi; minä en voi virittää mitään riemuvirttä meidän onnettomuudestamme; minä näen kohtalomme suoraan silmiin: köyhyyttä."
"Olemmeko veloissa, Villiam?"
"Veloissa! Eikö siinä ole kyllä, ett'ei meillä ole mitään, millä elää; käsitätkö sinä tämän asian oikein?"
"Entäs Lindebacka?"
"Lindebacka! Siitä ei maksa puhua!"