"'Ei tänä iltana, Niilo, en uskalla.'
"Niin seisoin pienessä yksinäisessä kamarissani, ja tuska sai vapaasti purkautua, mutta se ei siitä lauhtunut. Minä olin oikein mielenviassa ja synnintekijä sinä hetkenä, niin synnillinen, että asetuin peilin eteen ja ivailin vettynyttä naama parkaani. Tuskin olin sen tehnyt kun jo kauhistuin itseäni, lankesin polvilleni ja rukoilin Jumalaa ettei hän kokonaan ottaisi pois kättään minusta. Ja se auttoi; kun vaan muistamme Jumalaa, on hän armoineen luonamme. Terveyttä ja hyviä taipumuksia oli hän minulle antanut; oliko se hänen vikansa, että turhamielisesti olin sydämeeni istuttanut petollisia unelmia?
"Näin sitte vähitellen toivuin ja muistuttelin kaikkea mitä Niilo oli lausunut, ja silmistäni putosivat ikäänkuin suomukset. Marttaahan hän rakasti, Marttaa, omaa sisartani; ne harvat kerrat, jolloin hän tuli kaupunkiin, oli hän aina ollut heillä, olihan se niin luonnollista.
"Parempaa miestä ei äitimme taivaassa voinut hänelle toivoa. Jumala heitä siunatkoon, sanoin, Jumala heitä siunatkoon ja varjelkoon! Mutta suru sai kuitenkin mielessäni vallan.
"Toivo oli liian syvälle juurtunut minuun, olin ikäänkuin musertunut; mistä saisin voimaa välttääkseni enään Niilon tapaamista? Voisinko sitä kestää?…
"Seuraavana aamuna teepöydän ääressä näytti rouva minulle kirjettä. 'Taasen valitusvirsi kälyltäni,' sanoi hän, 'taloudenhoitajatar on joutunut sairashuoneesen, itse voi hän pahoin, talo on mitä pahimmassa epäjärjestyksessä. — Mitä minä siihen voin? Sepä on oikein lapsellista.'
"'Mutta herranen aika,' pormestari katsoi ylös sanomalehdestä, 'onhan hänellä luullakseni syytä valitukseen. Voi, sen kuin voisi häntä auttaa!' Katseensa sattui minuun, siinä oli ikäänkuin joku kehoitus.
"'Lienee ehkä parasta, rouva, että minä lähden sinne,' sanoin kiihkeästi. Siinä oli ikäänkuin pelastus; pois, pois, kuta pikemmin, sitä parempi.
"Rouva vastusteli heikosti arvokkaalla tavallaan; hän oli kovin äissään, mutta minä en ollut sitä huomaavinani.
"Tuli kuuma päivä; hyyrivaunut, joiden tuli viedä minut höyrylaivalle, läksivät jo seuraavana aamuna; minulla oli täysi työ talon järjestämisessä ennen lähtöäni, ja sitte minun tuli myös vähän ajatella matkakapineitani. Hämärässä kävi Niilo ohitse; hän oli siis poissa kotoa; minä käytin tilaisuutta hyväkseni sanoakseni hänen äitilleen jäähyväiset. Hän ei ensinkään ollut tyytyväinen päätökseeni ja nureksi hiljalleen hyvää tarkoittavalla tavallaan.