"Ei se tule hänen mieltänsä pahoittamaan, vaan päinvastoin ilahuttamaan, että minä pääsen omaisteni luo. Kun ensi kerran kirjoitatte, annatte kai minun liittää pienen kirjelipun omaanne, jossa saan häntä sydämmeni pohjasta kiittää."
"Enhän voi teitä pakottaa, mutta tätä en todellakaan olisi odottanut. Käsitätte kai, että siitä, joka teistä pitää, ei tunnu hauskalta nähdä, kuinka teitä täällä kohdellaan. Se tuntuu kerrassaan tuskalliselta, varsinkin kun sekaantumalla asiaan ainoastaan pahentaisin asemaanne. Te olette niitä ihmisiä, joista enimmin pidän, ja olin vilpittömästi iloinnut siitä, että pääsisitte hyvään turvaan."
"Niin pääsenkin aikoinani. Kiitän teitä sydämmellisesti kaikesta ystävällisyydestänne, eikä minun tarvinne sanoa, että minäkin pidän paljon teistä."
"Sitä älkää tehkö. Minussa ei ole mitään, joka sitä ansaitsee. Uskokaa pois, monta kertaa minä vihaan itseäni."
Luutnantti Due pyyhkäisi kädellä otsaansa ikäänkuin karkottaakseen tulossa olevaa synkkää mielialaa, ja lisäsi puoleksi vakavalla, puoleksi kevytmielisellä äänellä. "Minä olen pohjaltani kehno mies, älkää naurako, siitä ei voi olla eri mieltä, että minä pohjaltani olen kehno mies."
KAHDESTOISTA LUKU.
Äiti ja Minna eivät voineet aavistaa, mihin aikaan ja minkälaisissa oloissa heille kirjoitin. He olisivat suuresti hämmästyneet, jos olisivat nähneet minun istuvan yöllä kirjoittamassa päällystakki yllä ja pesukaapin kansi pöytänä, pakkasen piirtäessä koreita kukkasiaan akkunaruuduille. Meillä ei näet ollut uunia pienessä huoneessamme, vaan oli tyydyttävä siihen lämpöön, minkä Amalia meille huoneestansa soi, ja kuta kovempi pakkanen oli, sitä vähemmän hän tahtoi luovuttaa muille. Välistä voin tuskin pitää kynää kädessäni, niin kohmettuneet olivat sormeni. Jalat sitä vastoin olivat mukavasti asetetut pehmeään nukensänkyyn, jonka Henriette oli minulle luovuttanut siihen tarkoitukseen.
"Tässä on teille työtä, mamseli Staal", huudahti Amalia eräänä päivänä kasvot ilosta loistavina. "Varmasti tulet kadehtimaan minua, äiti. Katsoppa tätä nenäliinan mallia! Se on äskettäin tullut Parisista, ja keisarinnalla on samanlainen. Eikö se ole kaunis? Nyt on vain saatava nimi, joka siihen sopii. Teidän täytyy mennä Davidsenille, mamseli Staal, sitä tilaamaan. Kuta pikemmin voimme alkaa, sitä parempi."
Katselin kauhistuksella leveätä reunusta, jonka muodostivat kukkaiskiehkurat ja melkein näkymättömät rei'ät ja pohjat. Tulisinko jäämään sinne niin pitkäksi aikaa, että saisin sen valmiiksi? Se hetki tuntui melkein juhlalliselta, jolloin ensimmäiset pistot ompelin.
Kevät teki vähitellen tuloaan. Sain sen ensi tervehdykset orvokkikimppujen kautta, jotka ostin pieneltä tyrkyttelevältä myyjältä. Huhtikuun puolivälissä valmistui kahdeskymmenes osa nenäliinasta. Muistan hyvin, kuinka mieleni oli raskas sinä päivänä. Salaneuvoksetar Trolle oli matkustanut erään sukulaisen luo Holsteiniin epämääräiseksi ajaksi. En ollut pitkään aikaan saanut kirjettä omaisiltani. Everstinna oli hyvin ärtyisä, ja Henriette sai toria sen vuoksi, että hän — aivan vastoin tahtoani — rupesi minua puolustamaan. Näytti siltä kuin kaikki olisi kääntynyt minua vastaan tuottaakseen minulle huolta. Mutta iltapuolella tuli Frederik tuoden jotakin kädessään.