Luutnantti Due saapui kotiin iltapäivällä. Hän näytti onnelliselta ja miehekkäältä. Ylimielisyys oli kuin poispuhallettu, mutta ei kestänyt kauan ennenkuin rouva Bärenschildin ja Amalian pisteliäät huomautukset saivat hänet entiselleen.
"Olen oikein ikävöinyt saada puhua kahden kesken kanssanne, hyvä neiti Staal", sanoi hän seuraavana aamuna. "Minulla on teille kaikkein lämpimimmät terveiset ja sen lisäksi kirje. Kenties tahdotte ensiksi lukea sen."
Hän näytti kovin veitikkamaiselta ojentaessaan minulle kirjeen. Se oli Maijalta, ja siinä hän mitä herttaisimmalla tavalla pyysi minua pitämään hänen kotiansa omanani ja, niinpian kuin kevään tullen matka kävisi vähemmän vaivaloiseksi, tulemaan sinne. Ystäviä heillä oli melkein kaikkialla, kirjoitti hän. He ottaisivat minut avosylin vastaan. Lähemmin voitaisiin asiasta sopia, kun olin tehnyt päätökseni.
"Totta puhuen, neiti Staal, ei minusta kirjeen pitäisi antaa itkun aihetta."
"Minä itkenkin ilosta ja kiitollisuudesta. On suloista oppia tuntemaan niin hyviä ihmisiä, mutta tarjoumusta en voi ottaa vastaan."
"Ette voi ottaa vastaan! No, sepä vasta on kaunis tapa osottaa iloaan ja kiitollisuuttaan."
"Älkää toki pahastuko. Eihän semmoista tarjoumusta sovi hylätä väärästä kunniantunnosta tai muista sentapaisista syistä. Empimättä ottaisin sen vastaan, ellen toivoisi piakkoin voivani päästä takaisin omaisteni luo."
"Omaistenne luo! En anna tupakkapiippuakaan teidän omai… anteeksi. Kuulkaapa nyt, hyvä neiti, kuvaus kodista, joka teille tarjotaan, ennenkuin sen hylkäätte."
Luutnantti Due otti kahvimyllyn ompelulippaastani, asettui mukavasti istumaan ja rupesi kertomaan, jota tehdessään hän lakkaamatta veti kyynäränmitan ulos ja jauhoi sen takaisin sisään.
"Pappila on vanha ja rappeutunut, mutta niin vaatimattomia kuin huonekalut ovatkin, tuntuvat nuo matalat, tilavat huoneet sanomattoman hauskoilta ja kodikkailta. Puutarha on suuri ja täynnä ruusuja sekä muita kukkasia. Niitä Maija yksin hoitaa. Eikö teitä haluttaisi auttaa häntä? Seutu, — no, semmoista minä en erikoisesti käsitä, ihmiset ovat minusta pääasia. Alotan sen vuoksi talon isännästä. Älkää odottako tapaavanne yhtä noita vakavia pappismiehiä, joiden synkistä kasvoista kymmenen askeleen päästä voi lukea, että maailma on murheen laakso. Päinvastoin, hän on iloinen, lystikäs, pitää puolenkillingin vististä ja pienestä punssilasista hauskassa seurassa sekä muistoistaan iloisilta ylioppilasajoiltansa. Hän rakastaa nuorisoa ja huvia, on sukkela ja leikkisä, mutta — niin, se seikka tulee kohottamaan häntä teidän silmissänne — eräässä asiassa ei hän kärsi pilaa. Kun joku pastorin iloisen käytöksen rohkaisemana uskaltaa antaa ivan nuolien eksyä uskonnon alalle, muuttuu vieraanvarainen isäntä aivan kokonaan, ja tuo onneton ihminen saa kiittää onneaan, jos häntä ei ajeta ovesta ulos. Hänen saarnojansa en rohkene arvostella, tiedän vain, että ne Maijan mielestä ovat kauniit. Minä pidän enemmän teoista kuin sanoista ja monena kylmänä, pimeänä yönä olen nähnyt hänen nurkumatta nousevan vuoteeltaan lähteäkseen viemään sairaalle lohdutusta, eikä ainoastaan henkistä, vaan Maijan täytyy myös pitää huolta siitä, että hän saa vaunuihinsa korin, joka sisältää jotakin ravitsevaa potilaalle. Auttaapa hän köyhiä seurakuntalaisiaan rahallakin, joita oikeastaan ei olisi liikenemään asti, ja niin totta kuin elän, on hänen siitä syystä pakko käyttää paikatuita saappaita juhlatilaisuuksissakin. Hänen vaimonsa on itse hyväntahtoisuus. Hänen elämäntehtävänään on tehdä vierasten — siellä on aina vieraita — ja talon omien asukkaiden olo niin hauskaksi kuin mahdollista. Ken tahtoo hänet ystäväkseen, ottakoon vain runsaasti lautaselleen hänen herkullisista ruuistaan. Ihmisistä, joilla on huono ruokahalu, ei hän yleensä pidä. Mutta teidän ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että hän siitä syystä rupeaisi teitä vihaamaan. Ei Maijakaan syö paljon. Kunnon anoppini pitää lavertelemisesta hiukan enemmän kuin miehensä soisi, mutta ainakin minun mielestäni se vain tekee hänet hauskemmaksi. Kas, semmoinen on pariskunta. Nyt tulee Maijan vuoro ja minun täytyy koettaa esittää hänet lyhyesti. Oikeastaanhan te hänet jo tunnette monista kertomuksistani. Hän muistuttaa enimmin isäänsä ja on paras tyttö taivaan alla. Hänen sydämmensä on avoin kaikkien suruille ja iloille ja hän on aina valmis lohduttamaan, rohkaisemaan ja puolustamaan. — Palvelijat ovat kaikki talon palveluksessa harmaantuneita. Minä tosin vähän epäilen, että he salaa petkuttavat kelpo pastoriansa, mutta mitäpä siitä, sitä enemmän he hänestä pitävät. No, neiti Staal, nyt on kuvaukseni valmis. Pastori tulee olemaan isänne, hänen vaimonsa äitinne, ja Maija sisarenne. Voitteko vastustaa semmoista sisarta, hennotteko pahoittaa Maijan mieltä antamalla kieltävän vastauksen?"