Siirsin tuolin herättääkseni hänen huomiotaan, ja samassa silmänräpäyksessä hän astui sisään. Omituinen oli katse, jonka hän minuun loi.
"Voi, ette taida olla oikein terve!" Hän tarttui tuttavallisesti käteeni.
"En tiedä, ketä minun on kunnia puhutella?"
"Olen Gustav Bang, mutta ettekö siis ole saanut kirjettä?"
"Viime kirjeeni joutui hukkaan. Onko teillä uutisia Italiasta? Jumalan tähden, eihän vain mitään pahaa?"
"Ei suinkaan, päinvastoin hyvää, toivoakseni. Te katselette minua niin vieraasti, ja minä teitä niin tuttavallisesti. Teillä on jo suuri sija Gustav Bangin sydämmessä, vaikka ette koskaan ole kuullut hänestä puhuttavankaan. Ettekö myöskään ole kuullut Hedevig Bangia mainittavan?" Surumielinen ilme hänen kasvoissaan synkkeni.
"Kyllä toki, tunnen sekä teidät että hänet. Minna on teistä niin paljon kirjoittanut."
"Huomaan, ettei Minna ole ennenkuin tuossa kadonneessa kirjeessä kirjoittanut mitään, joka voisi olla valmistuksena sille, mitä minulla on teille sanottavaa. Pelkään melkein ettei se tule teitä miellyttämään. Antakaa minulle kätenne, Marie, ja luvatkaa olla Minnan sulhaselle hänen kadottamansa sisaren sijassa."
Minnan sulhaselle! Oliko se mahdollista! Katselin häntä tutkien, vaan en nähnyt muuta kuin hyvää hänen kirkkaissa, syvissä silmissään.
"Niin, katsokaa minua vain, hän on aarre, kallis aarre, uskallatteko uskoa hänet minulle?"