"Tuhannet kiitokset, mutta sitä ei tarvita. Lähden nyt kotiin."
"Kenties olisi se kuitenkin myöhemmin hyvä olemassa."
Uudistin toistamiseen etten sellaista tarvitse. Hän pudisti kättäni ja niin me erosimme. Jos hän olisi suvainnut luoda minuun hiukan enemmän huomiota, luulen että meistä olisi tullut hyvät ystävät. Näin ollen hän tuskin tunsi minua ollenkaan. Minä sitä vastoin tunsin häntä tarpeeksi kunnioittaakseni häntä.
"Hyvästi, te paha tyttö." Amalia suuteli minua. "Kuinka hauska meillä nyt olisi voinut olla yhdessä, jos olisitte jäänyt. Olen varma siitä, että tulen teitä monta kertaa kaipaamaan."
Viimeiset ja lämpimimmät jäähyväiseni sai sotamies. Kuinka kernaasti olisinkaan ottanut hänet mukaani.
Kuu oli viimeisellä neljänneksellään, sen valo himmeni päivän sarastukseen, kun salaneuvoksetar tuli minua noutamaan.
"Olisin voinut vannoa, etten koskaan tulisi ajamaan donna Grandezzan vaunuissa", kuiskasi Frederik nauraen, kun hänelle tarjottiin sijaa. Kylmä aamutuuli puhalsi suoraan vasten kasvojani. Istuin salaneuvoksetar Trollen vieressä pitäen hänen kättään omassani. Luutnantti Due istui lasten välissä koettaen näyttää iloiselta. Henriette teki samoin, mutta Louise itki.
Astuessani alas vaunuista, näin Lise-sisäkön olevan minua vastassa. Hän oli tullut Antoninsa kanssa kiittämään minua hopealusikoista. Leipurinsälli-parka oli hämillään ja uninen. Ei hän aivan vastannut Lisen kaunistettua kuvausta. Hän levitteli käsivarsiaan, joka varmaankin oli olevinaan hienoa, ja rupesi pitämään pientä puhetta, josta kuitenkin tuli sangen epäonnistunut, vaikka tarkoitus oli hyvä. Mutta kuka se tuolla seisoi kylmäkiskoisena ja jäykkänä, takki napitettuna kaulaan asti? Voinko uskoa silmiäni, vaivautuisiko tohtori Stub näin varhain nousemaan sanoakseen minulle jäähyväiset?
"Tämä on aivan liikaa ystävällisyyttä, herra tohtori. Olen siitä sanomattoman kiitollinen."
Tuskin olin sen sanonut, kun kaduin. Olin varmaan kuitenkin erehtynyt. Hän ei näyttänyt ollenkaan siltä, kuin olisi tullut minun tähteni. Joka tapauksessa tarttui hän kuitenkin ensi kertaa käteeni ja puristi sitä omituisella tavalla.