Viimeinen pieni kynttilä sammui, kun hän vaikeni. Mette avasi oven ruokahuoneeseen, jossa riisryynipuuro höyrysi pöydällä. Häntä oli pyydetty aterioimaan kanssamme, josta hän iloitsi koko sydämmestään.
"Niin", sanoi professori, kun ateria oli päättynyt, "olemme viettäneet täällä ihanasti joulujuhlaa. Nyt on minun lähdettävä suureen seuraan sitä toisella tavalla viettämään."
En saanut pitkään aikaan unta, sillä olin niin virkeä ja iloinen. Rukoilin hartaasti Jumalaa että seuraavaksi vuodeksi oppisin rakastamaan kaikkia ihmisiä, kuten äiti tahtoi. Kellon lyödessä kaksi, tuli professori kotiin. Kuulin hänen vääntävän avainta ovessaan ja hyräilevän:
Vier Elemente
Innig gesellt —
Sen jälkeen vaivuin uneen.
Seuraavana aamuna ennen kirkkoon menoa olimme me professorin luona katselemassa, kuinka hän murensi linnuille ison joulukakkunsa.
Uudenvuoden päivänä tuli pastori Skaun rouva meitä tervehtimään. Hän oli hyvin koreassa puvussa, ja suuri töyhtö huojui hatussa. Hänen kasvoillaan oli imelä ilme, joka ei minua miellyttänyt.
Äiti näytti niin hienolta ja kauniilta mustassa silkkipuvussaan kirjavan rouva Skaun rinnalla. Vieraan rouvan teeskennelty käytös sai sen lisäksi äidin luontevuuden ja vaatimattomuuden niin selvästi näkyviin.
Rouva Skau hyväili Minnaa lakkaamatta, mutta minusta tuntui, kuin olisi hän tehnyt sitä enemmän neuvottomuudesta kuin ystävällisyydestä. Hän ei tiennyt mitä sanoisi äidille, syystä ettei heidän välillään ollut minkäänlaista hengenheimolaisuutta.
"Minun täytyy välttämättömästi saada puhutella rakasta professoriamme", sanoi hän, "hän on meille uskoton, ei koskaan käy luonamme, vaikka hänet kerta kaikkea on kutsuttu joka sunnuntai-illaksi. Vieraamme toivovat aina hänen tulevan, mutta turhaan. Hän on niin verrattoman omituinen ja rakastettava."